-
henkilötiedot
Ilkka Kuikka
Olen nykyään eläkeläinen. Työurani touhusin yrittäjänä vaatteiden maahantuojana ja nuorempana muiden palkkalistoilla mm. sisäänostajana. Koulutusta kauppateknikon verran. Kun toinen maailmansota loppui päätin syntyä eli 1945. Avioliitossa ehdimme olla 53 vuotta, kunnes vaimoni yllättäen kuoli kesällä 2018. On tytär ja vävy ja kaksi heidän lastaan.
Harrastan uskonasioita, vapaaehtoistyötä ja mökkeilyä ja jonkin verran etelän matkoja.
Olen siirtolaisten jälkeläinen ja lapsuuteni asuimme Helsingin maalaiskunnassa, jota sitäkään ei enää ole, on Vantaa, niinkuin ei Karjalaakaan. Espoo vielä on ja siellä asustelen. -
Eipä paljon muuta ole itsestäni sanottavaa. Rukoukseni on, että tämä Sana olisi totta kohdallani:
2 Kor. 4:7. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
-
Oma todistukseni
Olen jo lapsesta jotenkin ymmärtänyt, että Jeesus on meidän syntiemme sovittaja ja kuollut tähtemme. Isäni oli maalannut taulun ristiin naulitusta ja se puhutteli jo lapsesta alkaen. Muistan myös kuunnelleeni jumalanpalveluksia radiosta. Vanhempani eivät olleet kovin uskonnollisia. Ilta rukoukset kyllä opittiin.
En kuitenkaan ollut aktiivisesti uskossa kunnes vuonna 1979 henkisen kriisin seurauksena aloin todella etsiä apua hätääni. Hätä johti etsimään apua ja etsinkin sitä kristinuskon piiristä. Siinä yhteydessä aloin tutustua Raamatun profeetalliseen sanaan ja se olikin varsin kiinnostavaa. Olen löytänyt seitsemännen päivän adventistien parista hengellisen kodin. He edustavat tulkintaa, joka ottaa huomioon Raamatun kokonaisvaltaisen ilmoituksen ja ajankohtaisen profeetallisen sanoman. Suuri voimaa ja toivoa antava kokemus oli kun ymmärsin, että Jumala todella elää ja on kiinnostunut tämän maailman asioista ja jokaisen ihmisen asioista. Minunkin elämästäni ja tahtoo auttaa kaikissa ongelmissa. Hän ei ole kaukana yhdestäkään. On vapauttavaa kun saan rukouksessa jakaa elämäni taakkoja Hänen kanssaan. Uskon elämä tuo uuden ulottuvuuden elämääni. -
Isäni Leo Auliksen maalaama taulu
Havaitsin Raamatun profetiat niin kiinnostaviksi että ryhdyin todella aktiivisesti tutkimaan niitä ja etsiä niiden täyttymyksiä omasta ajastamme.
Hänellä on tiukasti ohjat käsissään vaikka maailman meno vaikuttaisi kuinka sekasortoiselta. Me olemme Jumalan luomia ja Hän tahtoo elää yhdessä meidän kanssamme. Hän on luonut meidät ilokseen ja seurakseen. Tämä yhteys Häneen tuo elämään todellisen rikkauden ja yltäkylläisyyden. Tämä on minun kokemukseni uskovaisena.
On suuremmoista kun myös edesmennyt vaimoni ja tyttäreni ja hänen perheensä on valinnut etsiä Herraa vielä kun Hänet löytää voidaan ja kuljimme/kuljemme yhdessä taivastiellä.
Uusimmat kommentit
Missä siis katolisen kirkon karhun jalat, pantterin vartalo ja leijonsn kita?
Hei Ilkka! Oli virkistävää löytää nämä sivusi. En löytänyt täältä opetusta kasteesta. Itse olen tullut vakuuttuneeksi, että uskovien vanhempien tulisi kastaa vauvat. Kuinka sinä näet tämän asian?
Sabbath on lauantai ja tarkoittaa lepopäivää. Näin on aina ollut
Äärettömän Hyvää Opetusta ja sitoutumista raamatun sanaan. Tälläistä opetusta kyllä on mielenkiitoista kuunnella.