-
Luku 1
RAAMATTU:
1. Johanneksen ilmestys
Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
2. joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
3. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
4. Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
5. ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
9. Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.
10. Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,
11. joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan."
12. Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
13. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
14. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
15. hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
16. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
17. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
18. ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
19. Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva.
20. Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa." -
Luku 1
SELITYS:
Jakeet 1,2, Ilmestyskirjan mukaan Jeesus Kristus on välikappale, jolla Jumala hajottaa maahan sen muurin, mikä erottaa häntä ja ihmiskuntaa toisistaan. Raamatun kirjoittajat käyttävät sanoja »synti» ja »epäusko» kuvaamaan ihmisen tavanomaista itsekästä asennetta. Synti on kuin »esirippu» tai »verho», joka erottaa meidät Jumalasta. Ilmestys alkaa julistuksella, että Jumala toimii Jeesuksen välityksellä ilmoittaakseen (tai, kuten kreikankielisessä alkutekstissä kirjaimellisesti sanotaan,
»paljastaakseen») itsensä ja siten hajottaakseen maahan tämän erottavan muurin. Jae 3. Jumala ilmoittaa itsensä Jeesuksessa, koska hän rakastaa niitä, jotka kärsivät synnin ongelmasta. Hän haluaa auttaa jokaista meistä. Yhtenä niistä lahjoista, joilla hän siunaa ihmiskuntaa, on ilmestys, jonka hän antoi Johannekselle. Hän on luvannut erityisesti siunata kaikkia, jotka (1) »lukevat» ääneen tai välittävät muille sanoman Jeesuksen Kristuksen ilmestyksestä, (2) »kuulevat» eli ymmärtävät sen ja (3) »ottavat vaarin» siitä eli toimivat siinä selvitetyn Jeesuksen työn mukaisesti. Ilmestyskirja ei ole salaisen sanoman sisältävä suljettu kirja. Se on ennemminkin profetia, jumalallinen kuva tulevaisista tapahtumista, eikä sitä ole annettu vain tyydyttämään uteliaisuuttamme, vaan ilmoittamaan meille se voima ja viisaus, jolla Jumala ohjaa historian vaiheita meidän parhaaksemme.
Jakeet 4, 5. Armolla ja rauhalla on kolme lähdettä: Jumala, iankaikkinen Isä (jae 4; vrt. 2 Moos. 3: 14), Pyhä Henki (eli »seitsemän henkeä », jae 4; vrt. luku 4: 5; Jes. 11: 2) ja Jeesus Kristus (jae 5). Jakeet 5—7.
Tervehdyksensä jälkeen Johannes omisti kirjeensä näistä kolmesta olennosta viimeiselle, Jeesukselle, joka sen vuoksi että
hän (1) »rakastaa» (alkuperäinen kreikankielinen sana ilmaisee hänen asenteensa pysyvyyttä) meitä, on (2) päästänyt meidät synneistämme
uhraamalla elämänsä meidän tähtemme ja meille, siten (3) tehden meidät uusiksi olennoiksi, hänen valtakuntansa osaksi, kykeneviksi kääntymään Jumalan puoleen suoraan hänen kauttansa muiden ihmisten tarvitsematta toimia välittäjinämme (1 Piet. 2:5; 2 Tim. 2:12; 1 Joh. 2: 1).
Työnsä, johon kuuluu hänen kansansa palauttaminen takaisin Jumalan yhteyteen, Jeesus saattaa päätökseen palaamalla maan päälle toisen kerran herättämään kuolleet ja muuttamaan elävät, jotka ovat tunnustaneet hänen pyhän rakkautensa. Ne, jotka tunnustavat hänet
Herraksi, odottavat hänen tulemustaan pitäen sitä »autuaallisena toivona», kun taas ne, jotka hylkäävät hänen rakkautensa, tajuavat silloin erehdyksensä suunnattomuuden (Tiit. 2: 13; Ilm. 6: 15—17). Jotkut uskovat, että Jeesus tulee kenenkään näkemättä ja »tempaa» eli varkain ottaa seuraajansa pois maan päältä. Näin ei tapahdu. »Kaikki silmät saavat nähdä hänet» (vrt. Matt. 24: 9—31; Ap.t. 1: 9—11).
Jae 8. Jumala, Iankaikkinen (ks. jae 4), julistaa olevansa »A» (tarkoittaa alfaa, kreikkalaisten aakkosten ensimmäistä kirjainta) ja »O» (tarkoittaa omegaa, kreikkalaisten aakkosten viimeistä kirjainta), toisin sanoen kaiken Alku ja Loppu. Hän on kaiken ilmoituksen Lähde, kaiken elämän Lähde, Luoja ja Täydelliseksitekijä. Ilm. 22: 13,16:n mukaan myös Jeesus Kristus on »A ja O».
Jae 9. Johannes sai Kristus-näkynsä ollessaan vankina Patmoksessa, pienellä karulla kalliosaarella, joka sijaitsee Välimeressä noin kuuden peninkulman päässä Vähän-Aasian lounaisrannikolta. Irenaeus, varhaiskristitty, joka tapasi henkilökohtaisesti yhden Johanneksen opetuslapsista, on ilmoittanut, että Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan keisari Domitianuksen, kristittyjä vainonneen julman roomalaisen itsevaltiaan, hallituskauden (81—96 jKr.) lopulla.
Jae 10. Vaikka Johannes oli joutunut vankeuteen, koska oli uskollinen Jeesukselle Kristukselle, hän palveli Herraansa hänen pyhänä päivänään. Jumalalla on erityinen päivänsä, kuten tästä jakeesta käy selvästi ilmi. Jotkut selittäjät uskovat, että ilmaisu »Herran päivä» tarkoittaa sunnuntaita, mutta vaikka muutamat kristityt useita vuosikymmeniä myöhemmin alkoivatkin käyttää tätä nimitystä sunnuntaista, niin ainoa päivä, jonka varhaisimmat kristityt, Johannes heidän joukossaan, tunnustivat kuuluvan Herralle, oli seitsemännen päivän sapatti — päivä jota nykyään nimitetään lauantaiksi. Luomisessa jumaluus, johon Jeesus Kristus kuului, erotti viikon seitsemännen päivän ihmiselle erityiseksi jumalanpalveluspäiväksi. Jeesus sanoi itsestään: »Ihmisen Poika on sapatinkin herra.» Hän itse noudatti sapattia; samoin tekivät hänen apostolinsa, mm. Paavali ja Johannes. Sapatti on yksi niistä välikappaleista, joiden avulla hän tarjoaa elämäänsä ihmisille
(1 Moos. 2: 1—3; 2 Moos. 20: 8—11; Jes. 58:13; Mark. 2: 27; Luuk.4: 16; Ap.t. 17: 2).
Jakeet 11—20. Jumalaa palvellessaan Johannes kuuli yhtäkkiä takaansa äänen. Kun Johannes käännähti nähdäkseen jumalallisen puhuttelijansa, hän näki »Ihmisen Pojan muotoisen» (Jeesus oli usein käyttänyt itsestään nimitystä Ihmisen Poika), joka kulki seitsemän lampunjalan keskellä. Kädessään hän piteli seitsemää tähteä. Sekä Daniel että Hesekiel olivat nähneet samanlaisen näyn Jumalan Pojasta. Kummassakin tapauksessa hän oli tuonut uhkaavan tuomion tilalle armon (Dan. 10: 5,6; Hes. 8: 2). Nyt hän ilmestyi Johannekselle toivon lähettiläänä, pukeutuneena papin asuun, osoittaen täten kantavansa huolta kansastaan. Jeesus on täydellisesti Jumala (»A ja O»), mutta hän nöyrtyi tulemaan täydellisesti ihmiseksi (»Ihmisen Poika»), yhdeksi meistä. Tämä ylevä totuus on koko Ilmestyskirjan perustana. Sille pohjautuu se papillinen työ, jota hän toimittaa meidän puolestamme Isän Jumalan edessä. Nähdessään Jeesuksen majesteettiuden ja pyhyyden Johannes tajusi syntisyytensä ja kelvottomuutensa ja kaatui maahan kuin kuollut (vrt. Dan. 10: 7—10). Hän oivalsi, mitä hänen näkemänsä ja kuulemansa merkitsi. Jeesuksen parantava kosketus virvoitti hänet kuitenkin pian ja vahvisti häntä siihen, mitä hän tulisi näkemään. Jeesus selitti Johannekselle, että seitsemän lampunjalkaa kuvasivat seitsemää seurakuntaa, jotka sijaitsivat läheisessä Vähässä-Aasiassa, ja tähdet symbolisoivat »enkeleitä» eli Jumalan määräämiä sanansaattajia, jotka valvoivat näitä seurakuntia. Useat seikat todistivat, että Jeesus tarkoitti
viestiensä soveltuvan laajemmalle kuin pelkästään näihin seitsemään paikalliseen seurakuntaan. Alueella oli ensinnäkin monia muitakin kristillisiä seurakuntia, näistä muutamat merkittävämpiä kuin tässä mainitut. Mutta Jeesus valitsi vain seitsemän — ilmeisesti jostain tietystä
syystä. Luku »seitsemän» esiintyy Ilmestyskirjassa 54 kertaa, ja muualla kirjassa sillä on vertauskuvallinen merkitys. Kaikkialla Raamatussa tämä luku tarkoittaa täydellisyyttä. Jumala esimerkiksi saattoi maailmamme luomisen päätökseen seitsemässä päivässä (1 Moos. 2:2; vrt. 3 Moos. 23:15; Joos. 6:4). Näin nämä seitsemän seurakuntaa edustavat eräässä
mielessä Kristuksen koko seurakuntaa. Toiseksi, koko Ilmestyskirja on tarkoitettu näiden seitsemän seurakunnan jäsenille (ks. luku 22: 16), mutta osissa tätä kirjaa kuvataan ilmeisesti tapahtumia, jotka koskevat koko maailmaa, tapahtumia, jotka ulottuvat siihen hetkeen, jona Jeesus palaa takaisin maailmaan. Ilmestyskirjan sanomien täytyy siis koskea
kristillistä seurakuntaa kokonaisuudessaan, sekä Johanneksen päivinä että kautta koko kristillisen aikakauden.
Kolmanneksi, esitetyt seitsemän viestiä keskittyvät lopuksi viimeiseen tuomioon, yleismaailmalliseen tapahtumaan. Seitsemännen seurakunnan, Laodikean, nimi tarkoittaakin kirjaimellisesti »kansan tuomitseminen». Ja välittömästi Laodikean seurakunnalle tarkoitetun viestin jälkeen Johannes sai näyn aikojen lopussa tapahtuvasta tuomiosta.
-
LUKU 2
RAAMATTU:
LUKU 2
1. "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä:
2. Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
3. ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.
4. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
5. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
6. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan.
7. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.'
8. Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
9. Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
10. Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.
11. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.'
12. Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka:
13. Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu.
14. Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.
15. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista.
16. Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
17. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'
18. Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski:
19. Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset.
20. Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
21. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
22. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
23. ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
24. Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;
25. pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen.
26. Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,
27. ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään - niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain -
28. ja minä annan hänelle kointähden.
29. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'" -
LUKU 2
SELITYS:
Maantieteellisesti Jeesuksen valitsemat seurakunnat
muodostavat kartalla piirin. Tämä järjestys viittaa siihen, että ne symbolisoivat koko sitä kristillisen uskon ja kehityksen etenemistä,
mikä käy ilmi näkyväisen seurakunnan historiassa. Tämän todetessamme meidän tulee olla tietoisia myös siitä, että on mahdotonta määrittää tarkasti, mistä kukin osa eli seurakunta alkaa ja mihin se päättyy. Ne ovat sulautuneina toisiinsa, ja ne kaikki säilyttävät jossain määrin luonteenpiirteensä Jeesuksen paluuseen asti. Seitsemälle seurakunnalle lähettämissään viesteissä Jeesus ilmoittaa itsensä olennoksi, joka kykenee täyttämään jokaisen ihmisen yksilölliset tarpeet. Seitsemän viestiä sisältävät kukin osoitteensa lisäksi (»Efeson seurakunnan enkelille» jne.) seitsemän osaa: (1) luvussa 1 esitetään yleiskuvasta poimittu kuvaus Jeesuksesta, (2) kuvaus sen seurakunnan
myönteisistä piirteistä, jolle sanoma on osoitettu, (3) selvitys kyseisen seurakunnan heikkouksista, (4) Jeesuksen antamat käytännön ohjeet kielteisten piirteiden korjaamiseksi, (5) varoitus niiden kohtalosta, jotka eivät ota vaarin näistä neuvoista, (6) epäsuora kehotus, jonka mukaan kaikkien tulee kuulla seurakunnille annettu Jeesuksen sanoma, ja (7) Jeesuksen erityislupaus niille, jotka noudattavat hänen neuvojaan.
Jakeet 1—7. Efeson kristityt olivat uskollisia, puhdasoppisia ja uutteria — kuten kristityt yleensä ajankohtana, jona Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan. Nämä varhaiskristityt kavahtivat niiden moraalittomia tekoja, jotka opettivat vieraita käsityksiä uskonnosta ja joihin kuuluivat mm. nikolaiitat — lahko, joka korosti vapautta siinä määrin, että sen jäsenet katsoivat, ettei heidän tarvinnut noudattaa Jumalan siveyslakia. Mutta vaikka varhaiskristityt oikein pitivät Jumalan lakia kristillisen elämäntavan luotettavana oppaana, heidän rakkautensa Kristusta kohtaan alkoi vähetä; ja juuri se rakkaushan yksin kykenee täyttämään
Jumalan lain (Room. 13: 10).
Jakeet 8—11. Smyrnan seurakunnan jäsenille Jeesus julisti: »Minä tiedän!» Jeesus tajusi heidän koettelemuksensa ja köyhyytensä, ei vain siksi, että hän on Jumala ja tietää sen vuoksi kaiken, vaan myös siksi, että hän itse oli tullut yhdeksi kärsivän ihmiskunnan kanssa ja elänyt koettelemusten ja köyhyyden keskellä. Smyrnalaisille osoittamassaan viestissä Jeesus vakuutti heille, että hän palkitsisi heidän uhrautuvan rakkautensa — rakkauden, joka säilyi uskollisena kuolemankin uhatessa
— iankaikkisella elämällä Smyrnan seurakunnan kohtalo oli samanlainen kuin mitä kristillinen seurakunta yleensäkin sai kokea apostolien ajan jälkeen aina neljännen vuosisadan alkupuolelle, jolloin Rooman valtakunta lakkasi vainoamasta kristittyjä. Pahin vainon kausi sattui kymmenvuotiskaudella 303—313. Jeesus ennusti vainon kestävän »kymmenen päivää», ja profeetallisessa kielenkäytössä »päivä» usein tarkoittaa vuotta
(ks. Hes. 4: 6)
Jakeet 12—17. Pergamon kaupunki oli roomalaisen Aasian provinssin pääkaupunki. Tuo rikas ja tärkeä kaupunki oli keisarinpalvonnan
ja erilaisten pakanauskontojen keskus. Jeesus kuvasi Pergamoa osuvasti kaupungiksi, joka oli saatanan, kaikkien pahojen voimien johtajan, hirmuvallan alaisuudessa (ks. Ilm. 12: 9; 13: 1,2). Pergamon seurakunta teki suuren virheen siinä, että se päästi pakanallisia, epäkristillisiä vaikutteita keskuuteensa, hyväksyen »Bileamin» opin — viittaus mieheen, jonka vaikutuksesta israelilaiset pian Egyptistä lähtönsä jälkeen yhtyivät pakanoihin ja osallistuivat epäjumalainpalvelukseen ja siveettömyyteen (4 Moos. 22—25; 31:13—16). Koko seurakunnan kohtalo vuoden 313 jälkeen, jolloin keisari Konstantinus laillisti kristinuskon, muistutti Pergamon seurakunnan
kohtaloa. Tuosta ajasta lähtien seurakunta omaksui yhä enemmän pakanallisia ajatuksia ja tapoja ja eteni vääjäämättä kohti luopumusta, josta Paavali oli ennustanut 2 Tess. 2: 3. Seurakunnan ainoa toivo piili siinä, kuinka auliisti se antoi Jeesuksen käyttelemän totuuden »kaksiteräisen, terävän miekan» leikata pois itsekkyytensä ja ylpeytensä (vrt. Hebr. 4: 12).
Jakeet 18—29. Tyatiran seurakunnassa oli kahdenlaisia kristittyjä: niitä, jotka tekivät huorin »Iisebelin» kanssa eivätkä siis olleet todella kristittyjä, ja niitä, jotka pysyttelivät uskollisina Kristukselle. Nimi Iisebel, jota tässä käytetään kuvaannollisesti, viittaa Ahabin, vuoden 900 eKr. tienoilla hallinneen israelilaiskuninkaan, pakanalliseen vaimoon. Tämä kavala ja älykäs kuningatar vainosi ja surmautti Jumalan oikeita profeettoja ja edisti pakanuutta ja epäjumalainpalvelusta Israelissa. Keskiajan kirkko (6. vuosisadan alkupuolelta 16. vuosisadalle) muistutti silmäänpistävästi seurakuntaa, jota Jeesus kuvasi tyatiralaisille
lähettämässään sanomassa. Kyseisenä aikana vain harvat kristityt pysyivät uskollisina Kristukselle. Useimmat tunnustivat »saatanan syvyyksiä » ja vaelsivat ylpeyden ja periaatteettomuuden arvoituksellista ja onnetonta tietä (ks. 1 Kun. 16:31; 19:1—3; 21:23—25; 2 Kun. 9: 21—37; vrt. Ilm. 17)
-
LUKU 3
RAAMATTU:
1. "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
4. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
7. Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8. Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
14. Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'" -
LUKU 3
SELITYS:
Luku 3:1—6. Sardeen seurakunnan jäsenet olivat vastaanottaneet Kristuksen iloiten ja vilpittömästi, mutta efesolaisten kristittyjen tavoin hekin olivat hyljänneet ensimmäisen rakkautensa. Protestanttinen uskonpuhdistus 1500-luvulla koki saman. Varhaiskristittyjen tavoin ensimmäiset protestantit tunsivat Kristuksen rakkauden ja voiman elämässään. Martti Luther, Jean Calvin ja monet muut pyrkivät
palauttamaan kirkon takaisin alkuperäiseen puhtauteensa ja voimaansa. Mutta valitettavasti protestantismi, kuten alkuseurakuntakaan, ei yleisesti ottaen kyennyt säilyttämään suhdettaan Kristukseen. Jo muutaman vuosikymmenen kuluessa protestanttisessa liikkeessä alkoi opillisten kiistojen kausi. Muodostui eri kirkkokuntia, joista kullakin oli oma uskontunnustuksensa ja omat opinkappaleensa, joita jäsenten oli kannatettava. Pitäytyminen pelkkiin ulkokohtaisuuksiin sai jalansijaa, ja seurauksena oli hengellinen kuolema, vaikka kirkko yhä vaikutti elävältä. Mutta kaikesta huolimatta sekä roomalaiskatolisessa että protestanttisissa kirkoissa oli aina joitakin uskollisia kristittyjä, jotka eivät »tahranneet vaatteitaan» vaan jotka säilyttivät puhtautensa (ks. Jes. 64:6). Näille Kristus lupasi, että hän rukoilisi heidän puolestaan pian alkavalla tuomion kaudella.
Jakeet 7-13. Jeesuksella oli lausuttavana vain hyväksymyksen ja neuvon sanoja seuraajilleen pienessä Filadelfian kaupungissa (nimi tarkoittaa »veljellinen rakkaus»). Vaikka he joutuivat koettelemuksiin ja vaikka he tunsivat kiusausta kieltää Herransa, he pysyivät uskollisina Jeesukselle ja panivat alati luottamuksensa häneen. Heidän kohtalonsa on verrattavissa monien 1700-luvulla ja 1800-luvun
alkupuolella eläneiden kristittyjen kohtaloon. Mainitulla aikakaudella kristinusko koki merkittävän elpymisen.
Tämä herätys alkoi sellaisista miehistä kuin Wesleyn veljekset ja George Whitefield, jotka havaitsivat ulkokohtaisuuden, joka oli saanut jalansijaa kirkossa, ja vaativat paluuta aitoon hurskauteen. Se laajeni, kunnes saavutti huipentumansa 1800-luvun alkupuolella, jolloin kiinnostus Jeesuksen paluuseen voimakkaasti lisääntyi. Tuhannet ihmiset kaikkialla maailmassa, havaittuaan nopeasti täyttyvät Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan profetiat, julistivat hänen pikaista paluutaan. Tälle joukolle Jeesus, pyhä ja totinen, jolla on »Daavidin avain» (vertauskuvallinen merkki hänen voimastaan ja valtuudestaan johtaa ja hallita kansaansa — ks. Jes. 22: 20—22), avasi »oven». Jumalan taivaallisessa temppelissä on kaksi osaa, joista kummallakin on oma »ovensa».
Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus astui ensimmäisestä ovesta paikkaan, jota Raamattu
nimittää "pyhäkssi", rukoillakseen siellä ihmiskunnan puolesta. Mutta vuonna 1844, Danielin kirjan mukaan (Dan. 8: 14; 7: 24—27; ks. s. 31), Jeesus astui toisesta ovesta »kaikkeinpyhimpään » aloittaakseen siellä erityisen työn ihmiskunnan hyväksi. Tuolloin hän pani alulle ensimmäisen vaiheen tapahtumasta, jota Raamattu nimittää »tuomioksi». Tämä tuomio on meneillään parastaikaa (vrt. Ilm. 11: 19; 14:6,7). »Ovi», jonka Jeesus avasi Filadelfian seurakunnalle, on ovi taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimpään. Yksinkertaisesti ilmaistuna, yli sata vuotta sitten Jeesus alkoi kutsua ihmiskuntaa tuomiolle. Tuo säälivä Ylimmäinen
Pappi, joka on jo kärsinyt syntiemme rangaistuksen Golgatalla, haluaa esittää meidät virheettöminä Isälleen. Ja vaikka me olemme syntisiä,
hän kehottaa meitä luottamaan häneen ja tunnustamaan hänen täydellisen vanhurskautensa tuomiossa. Kutsu tulee sydämestä, joka
tuntee täydellistä rakkautta. Kuka haluaa astua uskossa »avoimesta ovesta» Jumalan kasvojen eteen ja tulla tuntemaan täydellisemmin hänen rakkautensa? Ne, jotka näin tekevät ja täten vievät eteenpäin uskonpuhdistusta, jonka aikaisemmat suuret kristityt panivat alulle, ja elävät »veljellisen rakkauden» hengessä, saavat erityisen hyväksy my ksen ja suojeluksen sinetin Jeesukselta juuri ennen hänen toista
tulemustaan. Jeesus kirjoittaa heihin kolme nimeä: (1)
Jumalan, Isän,heidän elämänsä lähteen, (2) uuden Jerusalemin, heidän määränpäänsä, ja (3) omansa, heidän Ystävänsä ja Auttajansa (vrt. Ilm. 7: 2,3; 14: 1). Viimeisenä suuren ahdistuksen aikana, joka on pian koittava koko maailmalle, hän on suojeleva heitä.
Jakeet 14—22. Laodikean seurakunnalle Jeesus ei lähettänyt mitään mieluisaa sanomaa. Hän tunsi tarkalleen tuon seurakunnan murheellisen tilan, ja hän puhui sen jäsenille »uskollisena ja totisena todistajana». Hän selitti heille olevansa »Jumalan luomakunnan alku».
Jotkut ovat erheellisesti otaksuneet tämän tarkoittavan, että Jeesus on luotu olento. Mutta sekä alkuperäinen kreikankielinen ilmaus tästä että Uusi testamentti kokonaisuudessaan osoittavat, että Jeesus on Jumalan luomakunnan lähde, alkuperä, alkaja. Ilm. 21: 6 käytetäänkin täsmälleen samaa kreikankielistä sanaa Isä Jumalasta. Jeesus puhui Laodikean kristityille Jumalana, ei luotuna olentona. Ainoastaan tämä tosiasia antoi hänelle valtuuden ja kyvyn puhua niin kuin hän puhui. Laodikean kaupungin (nimi tarkoittaa »tuomittu kansa») lähettyvillä oli useita kuumia mineraalilähteitä. Aristoteleen mukaan kaupunkilaiset valmistivat jauhetta, jota käytettiin kaikkialla Rooman valtapiirissä silmälääkkeenä. Jeesus käytti näitä vertauskuvia kuvatakseen laodikealaisten seuraajiensa murheellista
tilaa, sillä nämä eivät olleet uskonnolliselta vaellukseltaan »palavia» eivätkä »kylmiä». He pitivät itseään hengellisesti rikkaina, ja vaikka heissä oli uskonnon ulkokuori, heistä puuttui kristillisyyden todellinen voima. Heidän
vaelluksensa on verrattavissa kristikunnan yleiseen vaellukseen siitä lähtien, jolloin tuomio taivaassa vuonna 1844 alkoi. Tänäkin päivänä kristillinen kirkko, joka on itsetuntonsa vallassa, pitää itseään rikkaana eikä usko mitään tarvitsevansa. Mutta Jeesus on julistanut, että laodikealaiset eivät tiedä
köyhyyttään ja sokeuttaan. Oi kunpa kaikki luopuisivat itsekkyydestään ja antaisivat Kristuksen elää elämäänsä heissä ja pukea heidät vanhurskauteensa, niin että heistä heijastuisi hänen kuvansa (vrt. Sef. 2:3; Jooel 2: 12,13; Jaak. 4: 6—10).
Kaikille laodikealaisille Jeesus tarjoaa lahjoja, jotka on pyytämällä saatavissa: tulessa puhdistettua »kultaa», joka on rakkaudesta syntyvän uskon vertauskuva (Jaak. 2: 5; Gal. 5:6); »valkeat vaatteet», jotka symbolisoivat sitä luonteen puhtautta, jonka ihminen saavuttaa
alistumalla Kristuksen johtoon ja antamalla hänen elää elämäänsä hänessä, niin että muut näkevät Kristuksen, eivät häntä (Ilm. 19: 7,8; Jes. 64:6); ja Jumalan sanan »silmävoidetta », joka auttaa ihmistä näkemään syntisyytensä ja Jeesuksen vanhurskauden tarpeensa (Ps. 119: 18,105). Laodikealaisille lausumansa sanat Jeesus päätti vetoomukseen, joka on voimallisimpia koko Raamatussa. Hän julisti tuovansa rakkauden sanomaa. Vaikka laodikealaiset olivat köyhiä ja sokeita ja alastomia, hän, maailmankaikkeuden Hallitsija, halusi tulla heidän tykönsä. Ja samoin hän on halukas nöyrästi tulemaan meidänkin tykömme, etsimään pääsy meidän elämäämme. Meidän on vain päästetävä hänet sisään. Niin yksinkertaista se on. Vetoomuksessaan Jeesus ilmoittaa uhrauvan ja itsensäkieltävän Jumalan luonteen asettaa kaikkien eteen valinnan, jonka pe teellä heidät tuomitaan. Kuka vastaanottaa tuon vetoomuksen? »Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.»
-
LUKU 4
RAAMATTU:
1. Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva."
2. Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja.
3. Ja istuja oli näöltänsä jaspis- ja sardionkiven kaltainen; ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari, näöltänsä smaragdin kaltainen.
4. Ja valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentä neljä valtaistuinta, ja niillä valtaistuimilla istui kaksikymmentä neljä vanhinta, puettuina valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut.
5. Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä.
6. Ja valtaistuimen edessä oli ikäänkuin lasinen meri, kristallin näköinen; ja valtaistuimen keskellä ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa, edestä ja takaa silmiä täynnä.
7. Ja ensimmäinen olento oli leijonan näköinen, ja toinen olento nuoren härän näköinen, ja kolmannella olennolla oli ikäänkuin ihmisen kasvot, ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen.
8. Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on."
9. Ja niin usein kuin olennot antavat ylistyksen, kunnian ja kiitoksen hänelle, joka valtaistuimella istuu, joka elää aina ja iankaikkisesti,
10. lankeavat ne kaksikymmentä neljä vanhinta hänen eteensä, joka valtaistuimella istuu, ja kumartaen rukoilevat häntä, joka elää aina ja iankaikkisesti, ja heittävät kruununsa valtaistuimen eteen sanoen:
11. "Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut." -
LUKU 4
SELITYS:
Ilmestyskirjan 4. ja 5. luku välittävät jumalallisen kuvan siitä, mitä kuuluu todelliseen jumalanpalvelukseen, siihen jumalanpalvelukseen, jota Jumala edellyttää kaikkien seurakuntiensa jäseniltä (vrt. 2 Moos. 19; Hes. 1;
Jes. 6). Niistä käy ilmi, että Jumala ei vaadi ihmisiä sokeasti palvelemaan häntä, vaan pyytää, että he vastaisivat ottamalla vastaan hänen uhrautuvan rakkautensa. Lisäksi ne luovat taustaa toiselle niistä seitsemästä seitsenkertaisten sanomien sarjasta, jotka Johannes on merkinnyt muistiin.
Jakeet 1—3. Ensimmäisen näkynsä jälkeen
Johannes sai toisen näyn, jossa hän näki oven avoinna taivaassa. Tämä ovi johti taivaallisen pyhäkön ensimmäiseen osastoon, pyhään, missä palaa »seitsemän tulisoihtua» (jae 5; vrt. 2 Moos. 25: 31,32,37). Pyhässä Johannes näki Jumalan istuvan valtaistuimellaan. Hänen olemuksensa majesteettius ja kirkkaus häikäisi Johanneksen silmiä. Kaunis sateenkaari, joka symbolisoi Jumalan iankaikkista lupausta siitä, että hän osoittaisi laupeutta ihmiskunnalle, ympäröi valtaistuinta (ks. 1 Moos. 9: 16).
Jakeet 4, 5. Koko taivas kuvastaa Luojan rakkauden ihanuutta. Hänen valtaistuimensa ympärillä istuu kaksikymmentäneljä »vanhinta», henkilöitä, jotka on jo lunastettu ihmisten keskuudesta (ks. Ilm. 5:8,9), ensimmäisiä näytteitä Jumalan rakkauden voimasta. Se, että heillä on yllään valkeat vaatteet, joita synti ei ole tahrannut, on osoituksena siitä, että he ovat antaneet Kristuksen pukea heidät vanhurskauteensa ja elää elämäänsä heissä. Heidän kultaiset »kruununsa kuvaavat iankaikkisen elämän kallisarvoista lahjaa, jonka Jumala lupaa kaikille, jotka vastustavat kiusauksia turvautumalla Kristukseen (ks. Ef. 4: 8; Matt. 27: 51—53).
Jumalan valtaistuimesta lähtee »salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää», pahaenteisiä ja salaperäisiä merkkejä, jotka liittyvät hänen lakiinsa ja hänen ihmisille langettamiinsa tuomioihin. Israelilaisten johtaja Mooses kuvasi täsmälleen samoin hetkeä, jolloin Jumala ilmaantui antamaan lakinsa kansalleen, joka oli kokoontunut Siinain vuoren juurelle (ks. 2 Moos. 19; vrt. Hebr. 12: 18—24).
Jakeet 6—11. Jumalan kasvojen edessä on myös neljä olentoa. Raamatussa ei sanota selvästi, keitä nämä olennot ovat (vastaavanlaisesta Vanhan testamentin profeetan esittämästä kuvauksesta esim. Hesekielin kirjan 1. luvussa), mutta heidän rakkautensa Jumalaa kohtaan on ilmeisesti ääretön. (Heillä saattaa olla jotakin yhteyttä israelilaisten neljään suureen osastoon, jotka olivat leiriytyneinä pyhäkön ympärillä, ks. 4 Moos. 2. Useiden juutalaisten raamatunselittäjien mukaan Juudan tunnuksena oli leijona, Ruubenin ihminen, Efraimin härkä ja Daanin kotka.) Jumalaa lähinnä olevat palvelevat häntä, sillä he tunnustavat hänet kaiken Luojaksi; he tietävät, että he elävät vain hänen ansiostaan. Kaikki todellinen jumalanpalvelus edellyttää
tätä Luojan ja hänen luomakuntansa välisen eron tajuamista.
-
LUKU 5
RAAMATTU:
1. Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
2. Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
3. Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
4. Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
5. Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä."
6. Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
7. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
8. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
9. ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
10. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä."
11. Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
12. ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen."
13. Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
14. Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat. -
LUKU 5
SELITYS
Jakeet 1-4.Nähtyään Jumalan taivaallisen pyhäkön pyhässä Johannes näki Luojan istumassa valtaistuimellaan salaperäinen kirjakäärö oikeassa kädessään. Tällä luvulla on lukuisia yhteyksiä useisiin Vanhan testamentin kohtiin, erityisesti Danielin kirjan 7. luvussa kuvattuun tuomioon (ks. s. 31).
Kun Jumala antoi lakinsa kansalleen Mooseksen päivinä, hän suuntasi ihmisten huomion siihen salamoilla, ukkosen jylinällä ja äänillä. Kuten se kirjakäärö, jonka profeetta Hesekiel näki saatuaan ensin näyn Jumalasta, tämäkin kirjakäärö symbolisoi Jumalan mieltä; se sisältää hänen ajatuksiaan ja suunnitelmiaan — totuuksia, joita kukaan luotu ei kykene ymmärtämään
ilman hänen apuaan (vrt. Hes. 2: 3,7 — 3: 10 ja Ilm. 5). Ja kuten ne Danielin kirjan osat, jotka koskettelevat maanpiirin historian viimeisiä tapahtumia, erityisesti tuomiota, tämäkin kirja oli sineteillä suljettu (vrt. Ilmestyskirjan
10. lukuun liittyviä selityksiä). Koko maailmankaikkeuden katsellessa enkeli
etsii jotakuta, joka avaisi kirjan sinetit, mutta kukaan ei ole kelvollinen edes katsomaan siihen — paitsi Jeesus, kuten yksi kahdestakymmenestä
neljästä vanhimmasta julistaa.
Jakeet 5, 6. Ainoastaan Jeesus on kyllin voimakas avaamaan tuon kirjan. Hän on Juudan »Jalopeura» (ks. 1 Moos. 49: 9,10), Daavidin, »Juurivesa» (ks. Jes. 11: 1,10). Nämä molemmat vertauskuvat, toinen eläinkunnasta ja toinen kasvikunnasta, symbolisoivat voimaa. Molemmat ovat peräisin Vanhan testamentin profetioista, jotka kuvaavat Messiasta, jonka Jumala lupasi lähettää vapahtamaan Israelin, Jeesus on tuo luvattu Messias. Kaikkivoipana
yksin hän, Jumalan jumalallinen Poika, kykenee murtamaan Jumalan kirjan sinetit. Ainoastaan hän kykenee paljastamaan maailmankaikkeudelle Jumalan mielen — Jumalan luonteen, jolle on tunnusmerkillistä iankaikkinen rakkaus. Katso, Jeesus, Kaikkivoipa! Kun Johannes haki häntä katseellaan, hän näki Jumalan valtaistuimen vierellä Karitsan, josta valui verta aivan kuin sitä olisi juuri parastaikaa teurastettu uhriksi. Tällä symbolisella kuvalla Jeesus ilmaisi Johannekselle iankaikkisen voimansa salaisuuden, joka oli uhrautuva, epäitsekäs rakkaus. Aadamin päivistä aina Jeesuksen kuolemaan
asti (31 jKr.) Jumala käytti uhritoimituksissa teurastettuja karitsoita sen sovittavan rakkauden vertauskuvana, jota hän tunsi ihmiskuntaa kohtaan. Tuona aikana hän antoi syntisten tunnustaa syntinsä viattomille karitsoille,
jotka sitten teurastettiin uhriksi hänelle. Tällä hän opetti ihmisille synnin luonteen ja hänen rakkautensa voiman vapahtaa ihmiset synnistä. Jumala halusi, että kukin uhri osoittaisi syntiselle synnin luonteen — että siihen itse asiassa sisältyy elämän riistäminen viattomalta ja sen käyttäminen itsekkäisiin tarkoituksiin. Ja synti, koska se erottaa Jumalasta, ainoasta elämän Lähteestä, johtaa pakostakin kuolemaan. Uhrijärjestelmä ei opettanut vain synnistä, vaan se ilmoitti myös keinon siitä vapautumiseksi. Viattoman karitsan edustamalla vertauskuvalla Jumala osoitti halunsa kantaa syyllisyytemme ja kärsiä meille kuuluva rangaistus. Jeesus on tosi Karitsa, viaton Sijainen, jonka Jumala on järjestänyt kantamaan maailman synnit (Joh. 3:16; 1:29). Hänen kuolemansa Golgatalla osoitti koko maailmankaikkeudelle
synnin luonteen ja rakkauden voiman. Ihmiset riistivät Jumalan Pojalta hengen ja yrittivät tuhota hänet. Vapaaehtoisesti Jeesus kantoi syyllisyyden ja vastaanotti rangaistuksen, jonka me kaikki ansaitsemme. Mutta synti ei tuhonnut Kristusta. Sitä vastoin hänen uhrautuva rakkautensa voitti synnin ja kuoleman, ja hän nousi haudasta saavutettuaan voiton meidän kaikkien puolesta (1 Joh. 1: 7; Hebr. 2: 14). Kristuksen kuolema Golgatalla ilmoitti Jumalan iankaikkisen, uhrautuvan rakkauden luonteen. Totisesti, Jeesus on kelvollinen. Hänen rakkautensa on maailmankaikkeuden korkein voima, kaiken hyvän lähde.
Jakeet 7—10. Ne jotka ovat lähinnä Jeesusta, ne jotka tajuavat hänen rakkautensa selkeimmin, ovat ensimmäisiä hänen ylistäjiensä ja kumartajiensa joukossa.
Jakeet 11—14. Pian on koko maailmankaikkeus yhtyvä mahtavaan ylistys- ja kiitoslauluun, jonka kohteena on Jumala ja hänen Poikansa, Jeesus Kristus.
Uusimmat kommentit
Missä siis katolisen kirkon karhun jalat, pantterin vartalo ja leijonsn kita?
Hei Ilkka! Oli virkistävää löytää nämä sivusi. En löytänyt täältä opetusta kasteesta. Itse olen tullut vakuuttuneeksi, että uskovien vanhempien tulisi kastaa vauvat. Kuinka sinä näet tämän asian?
Sabbath on lauantai ja tarkoittaa lepopäivää. Näin on aina ollut
Äärettömän Hyvää Opetusta ja sitoutumista raamatun sanaan. Tälläistä opetusta kyllä on mielenkiitoista kuunnella.