Lainaus kirjasesta "Ketkä pääsevät taivaaseen" Olavi Rouhe

Kaikkien kansojen kirja

Raamattu on varsin suuri kirja. Nykyinen kirkkoraamattu käsittää 66 kirjaa tai kirjettä. Se sisältää muun muassa historiaa, elämäkertoja, runoutta, sananlaskuja, profetioita ja saarnoja. Noin 40 kirjoittajaa puolentoista tuhannen vuoden aikana on kirjoittanut Raamatun kirjoitukset. Jeesuksen ajan Raamattu eli Vanha testamentti kirjoitettiin alkuaan hepreaksi, osittain arameaksi. Uusi testamentti taas kirjoitettiin kreikaksi. Myös Vanha testamentti oli jo ennen Jeesuksen aikaa käännetty kreikan kielelle. Raamattu on alkuaan juutalainen kirja - "Jumala on ensiksikin uskonut sanansa juuri heille", kuten apostoli Paavali kirjoitti roomalaisille. Uuden testamentin kirjoitukset todistavat, että Jeesuksen Kristuksen kautta ihmiset kaikista kansoista ja kielistä tulevat liitetyiksi Jumalan kansaan ja Raamatussa ilmoitettujen lupausten perillisiksi. Raamattu on kaikkien kansojen kirja, niin kuin Jeesuskin nimitti Jesajan ennustukseen viitaten Herran huoneen "kaikkien kansojen rukoushuoneeksi". Raamattu on ennen kaikkea kristillisen seurakunnan kirja. Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoikin oikein: "Raamattu on se kirja, jonka Jumala, Pyhä Henki, on antanut Jumalan seurakunnalle, jotta se oppisi tietämään, mikä se on, mitä sen pitää tehdä, mitä sen tulee kärsiä ja mitä siitä tulee. Se on Jumalan sana, jota on ehdoitta seurattava ja toteltava, kaikkien tulee olla sille alamaisia. Kirkossa ei saa julistaa eikä kuulla mitään muuta oppia kuin puhdasta sanaa, Pyhää Raamattua." Mistä sitten voimme varmuudella tietää, että Raamattu todella on jumalallinen kirja? Arkeologiset löydöt todistavat Raamatun historiallisesta luotettavuudesta, mutta se ei yksinään takaa sitä, että sen kirjoittajat ovat olleet Pyhän Hengen innoittamia. Raamattu ei ainoastaan anna meille luotettavaa tietoa menneistä ajoista. Se ei ainoastaan kerro siitä, mistä olemme tulleet. Raamatun profeetallinen sana kertoo meille myös siitä, mikä meitä odottaa tulevaisuudessa. Juuri Raamatun täyttyneet ennustukset muodostavatkin ehkä kaikkein vakuuttavimman todisteen tämän kirjan luotettavuudesta ja sen jumalallisesta alkuperästä.

Raamatun tärkein sanoma

Kun viime vuosisadan merkittävimpiin teologeihin luettu Karl Barth joutui eräässä haastattelussa vastaamaan kysymykseen, mikä on hänen käsityksensä mukaan Raamatun ja kristinopin tärkein sanoma, hän vastasi lastenlaulun sanoin: "Jeesus mua rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa." Raamattu ilmoittaa meille, että Jumala rakastaa meitä, sinua ja minua, jokaista ihmistä. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

"On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa, ja kivet kalliimmatkin on sen rinnalla vain multaa. Tää lahja kallis laivahan, tää parhain aartehemme on pyhä sana Jumalan, sen saimme omaksemme."

J. L. Runeberg

Raamattu vastaa myös miljoonien mielessä kytevään kipeään kysymykseen: Onko elämällä jokin tarkoitus? Filosofit ovat pohtineet tuota kysymystä vuosituhansien aikana. Katsotaanpa, miten Raamattu auttaa meitä ymmärtämään jotakin elämän tarkoituksesta.

Elämän loistava tarkoitus

Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa näkivät televisioittensa suorassa lähetyksessä 11.9.2001, miten suuret joukot jäivät loukkuun terrori-iskussa New Yorkin World Trade Centerin palaviin torneihin vailla mitään pelastautumismahdollisuutta. Oli järkyttävää nähdä, kuinka jotkut hyppäsivät torneista alas varmaan kuolemaan. Mikä oli heidän elämänsä tarkoitus? Mikä on tuosta terrori-iskusta hengissä selvinneiden elämän tarkoitus? Onko jokaisen ihmisen elämällä oma tarkoituksensa? Kysymys elämän tarkoituksesta jo itsessään edellyttää Jumalan tai ainakin jonkin elämää hallitsevan korkeamman voiman olemassaolon tunnustamista. Jos elämä olisi sattumalta saanut alkunsa ja sitä ohjaisivat itsestään syntyneet luonnonlait, elämällä ei tietenkään voisi olla mitään tarkoitusta.

Kertomus Eedenin puutarhasta

Matkallaan Uuden Guinean saarella radiopastori H. M. S. Richards Jr. tapasi etäisessä viidakkokylässä pakanallisen heimopäällikön, joka ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut kristillistä julistusta. - Hänellä oli sotamaalaus kasvoillaan ja keihäs kädessään, ja hänen vierellään oli kuusi aseistautunutta miestä, Richards kertoo. - Päällikkö pyysi minua kertomaan hänelle Jumalastani ja uskostani. Mitä minä sanoisin noille miehille, jotka eivät tienneet Raamatusta mitään? - Kohotin käteni kohti taivasta ja sanoin: "Minun Jumalani teki tuon auringon." He kaikki kohottivat päänsä ja katsoivat aurinkoa, joka paistoi suoraan yllämme."Minun Jumalani teki nämä vuoret", jatkoin, "korkeat, lumihuippuiset vuoret." He kaikki katsoivat vuorten huipuille. - Sitten sanoin heille: "Tahdon kertoa teille asian, jota ette ole koskaan aikaisemmin kuulleet. Teidän esi-isänne ja minun esi-isäni olivat sama henkilö." Selitin heille, miten se oli mahdollista. Minun oli aloitettava kertomukseni Eedenin puutarhasta. "Ihminen teki syntiä. Synnin tähden esi-isämme oli kuoltava ja esiäitimme oli kuoltava, ja lastenkin oli kuoltava. Minun maassani lapset yhä kuolevat, naiset ja miehet kuolevat." - Kerroin heille sitten Jumalan rakkaudesta ja siitä kuinka hän lähetti oman Poikansa maailmaan pelastamaan meidät synnin ja kuoleman vallasta. Kun olin päässyt puheeni loppuun, kaikki katsoivat tuohon päällikköön ja odottivat, mitä hän sanoisi. Näimme miten hänen kasvojensa sotamaalaukseen oli syntynyt pari kyynelten uurtamaa juovaa. Hän katsoi minuun ja sanoi: "Mekin täällä kuolemme. Meidän vanha päällikkömme on kuollut, meidän lapsemme kuolevat, meidän naisemme kuolevat. Me tahdomme että tämä Jeesus-mies tulee, niin että meidän ei tarvitse enää kuolla." Juuri tästä on kysymys evankeliumin hyvässä uutisessa.

Yltäkylläinen elämä

Raamatun todistuksen mukaan Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa. Poikansa sovitustyön perusteella hän teki meidät osallisiksi siitä täydellisestä ja ikuisesta elämästä, johon hän meidät jo luomisessa tarkoitti mutta jonka syntiinlankeemus meiltä riisti. Sen tähden Jeesus sanoi: "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." Koko evankeliumi on todistusta tulevasta elämästä, jonka saamme Jumalan lahjana. Kuolemakaan ei voi meiltä sitä riistää. Elämän tarkoitus ei riipu tämän ajallisen elämämme pituudesta. Apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessään: "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä." Kristilliseen uskoon sisältyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä. Usko Jeesukseen valaisee nykyisen elämän toivolla, joka ulottuu haudan tuolle puolen. Jokainen uusi päivä on armon päivä, jonka kuluessa voimme vastata myöntävästi Jumalan kutsuun. Meitä - sinua ja minua - kutsutaan ikuiseen elämään. Raamatun viimeisillä sivuilla kerrotaan uudesti luodusta paratiisista. Siellä elämän puun juurella ja elämän virran rannalla meille paljastuu lopullisesti kaikessa ihanuudessaan, että elämällä on todella suurenmoinen tarkoitus.

Hurskaita syntisiä

Jeesuksen vuorisaarnaa voidaan pitää kaikkien aikojen vaativimpana kristillisen etiikan opetuksena. Jos Siinain vuorelta kuullut sanat tuntuvat kovalta puheelta, niin - vastoin yleistä käsitystä - Jeesus tuntuu vielä tiukentavan lain vaatimuksia. "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa'. - - Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion." "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan." "Rakastakaa vihamiehiänne." "Älkää tuomitko." "Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen." Kovaa puhetta! Fariseusten lainopetus ei ollut mitään tämän rinnalla. Mutta Jeesus sanoikin, että ellette noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Mutta vuorisaarnan avaussanat ovat ihmeellistä evankeliumia: "Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin: 'Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.'" Jos olisimme kuunnelleet vuorisaarnasta vain niitä kohtia, joihin alussa viittasin, olisimme voineet tehdä johtopäätöksen: ei mitään mahdollisuuksia päästä taivasten valtakuntaan. Pääsyvaatimukset ovat liian kovat, kynnys liian korkea. Mutta nyt Jeesus heti puheensa alussa ilmoittaa, että on olemassa sellaisia onnellisia ihmisiä, jotka saavat omistaa taivasten valtakunnan. Keitä he ovat? Hengessään köyhät!

Köyhät ja nöyrät

Keitä ovat hengessään köyhät? Raamatun sanonnan tarkempi tutkiminen osoittaa, että kysymys on hengeltään nöyristä ihmisistä. Köyhyys ja nöyryys ovat tässä käsitteellisesti hyvin lähellä toisiaan. Tämä ilmenee esimerkiksi siitä, että kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa lukemalla Nasaretin synagogassa Jesajan kirjasta: "Herran henki - - on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman" (Luuk. 4:18), sama Jesajan kohta kuuluu suoraan Vanhan testamentin hepreasta suomennettuna: "- - hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille" (Jes. 61:1, vuoden 1938 käännös). Esko Haapa toteaa vuorisaarnan selityksessään, että myös Jeesuksen ajan kirjanoppineet tunsivat nöyryyden tien. "Jyrkät lainkiivailijatkin saattoivat pitää kiinni 'köyhän' kunnianimestä. Mutta siitä huolimatta heidän valitsemansa tie ei päästänyt heitä hetkeksikään unohtamasta ansiollisuuttaan. Liiton kansan köyhät olivat olleet Herran erityisiä suojatteja, mutta myöhempi lakihurskaus teki köyhyydestäkin ansion Jumalan edessä." Julistiko Jeesus siis autuaiksi ja taivasten valtakunnan perillisiksi lakihurskaat fariseukset, jotka julkisesti lukeutuivat hengessään köyhiin? Ei, sillä he eivät todellisuudessa katsoneet olevansa köyhiä. He pitivät itseään rikkaina, koska heillä oli niin paljon arvostelukykyä, että ymmärsivät esiintyä köyhinä! Blaise Pascal, kuuluisa matemaattinen, filosofinen ja uskonnollinen nero, kirjoitti Mietteissään: "On vain kahdenlaisia ihmisiä: hurskaita, jotka pitävät itseään syntisinä, ja syntisiä, jotka pitävät itseään hurskaina."

Kumpaan joukkoon sinä kuulut?

Ratkaiseva löytö

Apostoli Paavali kirjoitti roomalaisille: "Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." (1:16,17.) Luostariaikanaan Martti Luther pohdiskeli usein näitä Roomalaiskirjeen sanoja. Sanat "Jumalan vanhurskaus" kauhistivat Lutheria, sillä hän ajatteli, että jos Jumala on vanhurskas eli oikeamielinen, hänen on rangaistava ihmistä. Lopulta Lutherille selvisi, että kysymys onkin Jumalan armosta ja laupeudesta. Hän oppi Raamatusta ymmärtämään, että Jumalan vanhurskaus merkitseekin sitä, että meidät lunastetaan ja tehdään Jumalalle kelpaaviksi Kristuksen pyhän elämän kautta. "Tällöin minä tunsin itseni aivan uudestisyntyneeksi ja aivan paratiisin avoimista porteista sisälle astuneeksi", hän kirjoittaa. "Tämä Paavalin kirjeen kohta on minulle todellinen paratiisin portti."

Pelastuksesta ja vanhurskauttamisesta on keskusteltu paljon myös Lutherin jälkeen. Se on hyvä asia. Kysymys on niin keskeisestä evankeliumin totuudesta, että sitä on jatkuvasti tutkittava. Jokaisen ihmisen on henkilökohtaisesti löydettävä evankeliumista tie paratiisin portille. Jumalan edessä ei voida tunnustaa Jumalalle kelpaavaksi mitään muuta kuin sellaista, mikä on täydellisesti sopusoinnussa Jumalan pyhän tahdon kanssa. Se on sekä tekojen että ajatusten ja vaikuttimien puhtautta. Tekojensa perusteella ei ketään ole voitu julistaa Jumalalle kelpaavaksi - yhtä lukuun ottamatta. Tuo yksi on tietenkin Jeesus Kristus. Syntinen ihminen voi uskomalla ja turvautumalla Jeesukseen saada luetuksi hyväkseen Jeesuksen täydellisen elämän. Kun uskossa otamme Jeesuksen Vapahtajaksemme, synnymme uudesti. Ajatuksemme, jopa vaikuttimemmekin muuttuvat. Alamme vaeltaa uudessa elämässä. Tämä uusi elämämme on uskon hedelmää. Ainoastaan Kristus täytti täydellisesti Jumalan tahdon, ja hänen elämänsä luetaan hyväksemme, kun uskossa turvaudumme Kristukseen. Tässä on paratiisin portti, josta voimme käydä uskossa sisälle. Kun otamme vastaan Jumalan tarjoaman lahjavanhurskauden, silloin omistamme kaiken, mitä tarvitsemme nyt ja viimeisenä päivänä.

 Miten saan syntini anteeksi?

Yksi rakastetuimmista raamatunjakeista on Johanneksen ensimmäisen kirjeen ensimmäisen luvun yhdeksäs jae: "Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Apostoli Johannes kirjoittaa tuossa paimenkirjeessään synnistä. Siitähän kaikki ongelmamme ja vaikeutemme ainakin välillisesti johtuvat. Siksi Jeesus tuli maailmaan, että hän ottaisi pois maailman synnin. Kun synti on lopullisesti poistettu maailmankaikkeudesta, kaikki ongelmamme ovat myös poissa. Mutta Johannes ei kirjoita tässä synnistä vain yksikössä, syntistä luontoamme koskevana käsitteenä. Hän puhuu meidän synneistämme, nimeltä mainittavista pahoista teoistamme. Kun Pyhä Henki puhuttelee omaatuntoamme ja osoittaa meidän syyllistyneen Jumalan käskyn rikkomiseen, silloin meillä on Raamatun mukaan edessämme vain yksi vaihtoehto päästäksemme vapaaksi syyllisyydestämme: tunnustaa syntimme. Se merkitsee syytöksen myöntämistä oikeaksi. Johannes edellyttää tunnustamisen tapahtuvan Jumalalle, sillä ainoastaan Jumala, "joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi". Uuden testamentin mukaan ei tarvita mitään inhimillistä välittäjää. Uudessa liitossa Kristus yksin on todellinen pappi, ja hänen tykönsä saamme käydä täydessä uskonvarmuudessa. Hänelle yksin meidän on tunnustettava kaikki syntimme. Mutta syntimme voivat olla myös rikkomuksia lähimmäistämme vastaan. Jos olemme tehneet vääryyttä lähimmäisellemme, silloin velvollisuutemme on tunnustaa ja pyytää häneltä anteeksi sekä tehdä voitavamme aiheuttamamme vahingon korjaamiseksi. Jumalalle emme voi syntejämme hyvittää. Sen on Jeesus tehnyt puolestamme. Siitä Johannes kirjoittikin jo edellä: "Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." Pelastus on hyvin käytännöllinen asia. Apostoli Johannes esittää selvästi pelastuksen ehdon: "Josme tunnustamme syntimme, niin Jumala — antaameille synnit anteeksi." Luther sanoi: "Missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus." Tämä on tarjona sinullekin tänä päivänä. Ja minulle. Armosta, ilman omia ansioitamme, täysin lahjaksi, ilmaiseksi.

Lain loppu

Hälyttäviin mittoihin kasvanut rikollisuus on herättänyt keskustelun sekä rikollisuuden syistä että sen parannuskeinoista. Erityisesti lisääntyvä väkivaltaisuus on pakottanut yhteiskunnan järjestyksestä ja turvallisuudesta vastuuta kantavat vakavasti pohtimaan, mitä olisi tehtävä. Raamattua tuntevat eivät pidä tilannetta yllättävänä. Jeesus itse puhui laittomuuden valtaan pääsystä, ja apostoli Paavali ennusti, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Toisessa kirjeessään oppilaalleen Timoteukselle hän kirjoittaa: "Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen

tottelemattomia. He ovat jumalattomia, rakkaudettomia, väkivaltaisia ja raakoja." Eikö tämä olekin tarkka kuva juuri meidän ajastamme? Nyt korjattava laittomuuden sato on ilmeisesti ainakin osittain kasvanut siitä kylvöstä, mitä monien kristillisten yhteisöjen piirissä on harrastettu evankeliumin nimissä. Lukuisat saamamiehet ovat vuosikymmenien aikana julistaneet kansalle, että Jumalan lailla, kymmenellä käskyllä, ei ole enää uudessa liitossa mitään tehtävää. Mutta se ei ole ollut Kristuksen evankeliumia, sillä Kristus ei ole synnin palvelija. "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan", hän julisti vuorisaarnassaan. Se ei ole ollut myöskään apostoli Paavalin evankeliumia, sillä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään, että laki on hyvä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä. "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (3:31.)

Väärin käsityksiä

Monet väärinkäsitykset ovat johtaneet siihen, että lailla on huono kaiku yleisessä kristillisessä julistuksessa. Yhtenä väärintulkinnan kohteena on ollut Paavalin sana edellä mainitussa Roomalaiskirjeessä: "Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo." (10:4.) On syytä panna merkille, että sama alkutekstin sana telos, joka tässä on käännetty sanalla 'loppu', on toisaalla Uudessa testamentissa suomennettu sanalla 'päämäärä' (esim. 1. Tim. 1:5). Samalla kun Raamattu ylistää Jumalan lakia ja korostaa sen pyhyyttä ja muuttumattomuutta (emme nyt puhu vanhan liiton jumalanpalvelussäädöksistä, jotka viittasivat Kristuksen sovitustyöhön), se osoittaa myös jokaisen ihmisen rikkoneen Jumalan lain. Sen tähden ei kukaan voi kelvata Jumalalle lain tekojen perusteella. "Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on." (Room. 3:20.) Kristus on lain päämäärä. Laki ei voi viedä meitä pidemmälle kuin Kristuksen luo. Samalla myös lain tuomio lakkaa olemasta voimassa. Tätä apostoli tarkoitti sanoessaan, että Kristus on lain loppu. Jo apostolisena aikana kristittyjen keskuudessa oli sellaista lakihurskautta, jossa yritettiin lain tekojen tietä päästä Jumalan suosioon. Todellisuudessa nämä lainkiivailijat eivät noudattaneet lakia. He eivät tajunneet Jumalan lain syvyyttä eivätkä omaa vajaamittaisuuttaan sen edessä. Samantapaista lakikristillisyyttä on valitettavasti meidänkin päivinämme. Läheistä sukua vanhalle omavanhurskauden tielle on sen näennäinen vastakohta, jossa Jumalan laki kertakaikkiaan poistetaan kristityn päiväjärjestyksestä. Kun huomataan, että oma elämä on ristiriidassa Jumalan käskyjen kanssa, julistetaan käskyt mitättömiksi evankeliseen vapauteen vedoten. Kummassakin tapauksessa on kysymys ihmisen haluttomuudesta alistua Jumalan tahtoon. Viimeksi mainitun kaltainen harhaoppi kohotti päätään uskonpuhdistuksen päivinä. Tällöinkin oli kysymys puhtaan evankeliumin vääristelemisestä. Luther nousi kuitenkin noita "uusia henkiä vastaan, jotka ovat uskaltaneet ottaa pois Jumalan lain ja kymmenen käskyä kirkoista ja karkottaneet ne raatihuoneeseen", kuten hän kirjoitti Eislebenin papille Kasper Guttelille. "Minun mieleeni ei juolahtanutkaan, että kukaan ihminen voisi ajatella tai vielä vähemmin saarnata sellaista hengellisyyttä", hän jatkoi.

Vapaita orjia

Kuulin kerran Jim-nimisestä orjasta, jota pari sataa vuotta sitten huutokaupattiin Amerikan orjamarkkinoilla. Jim oli roteva, voimakas nuori mies, josta isännät arvelivat saavansa hyvän työjuhdan. Jim oli kuitenkin asiasta toista mieltä ja huusi uhmakkaasti tarjouksia tekeville ostajille: "Minä en tee töitä! Minä en tee töitä!" Kauppa kuitenkin syntyi, Jimistä maksettiin hyvä hinta ja uusi omistaja lähti kuljettamaan Jimiä tilalleen. Vielä matkalla uuden isäntänsä tiluksille Jim hoki päättävästi: "Minä en tee töitä, minä en tee töitä!" Perillä Jimiä kohtasi yllätys. Sen sijaan että olisi vienyt Jimin johonkin tilansa ulkorakennuksista, isäntä veikin hänet suoraan suuren päärakennuksensa paraatiovesta sisälle ja opasti hänet kauniisti kalustettuun huoneeseen. Jim, joka siihen asti oli uhmaten ilmoittanut kieltäytyvänsä kaikesta työnteosta, hiljeni, katseli ihmeissään ympärilleen ja isäntäänsä, joka sanoi: "Tämä on sinun huoneesi uudessa kodissasi. Jos et tahdo tehdä töitä, se on oma asiasi. Toivon kuitenkin, että viihdyt täällä." Silloin orjaksi myyty kovaluontoinen Jim murtui. Hänestä tuli uuden isäntänsä uskollinen palvelija, joka elämänsä loppuun asti teki kaiken mitä voi isäntänsä hyväksi. Jimin kokemus sopii mielestäni hyvin kuvaamaan sitä, mitä meille ihmisille on tapahtunut Vapahtajan työn perusteella. Raamattuhan kertoo, että olemme luonnostamme myytyjä synnin ja kuoleman orjuuteen. Luonnostamme vihaamme Jumalaa emmekä tahdo häntä palvella. Mutta Jeesuksessa Jumala tuli luoksemme ja maksoi meistä kalliin hinnan. Lunastuksen perusteella olemme nyt hänen omaisuuttaan, hänen orjiaan. Mutta Jeesus ostikin meidät antaakseen meille todellisen vapauden. Evankeliumi on hyvä uutinen juuri tästä. Joskus me kristittyinäkin kiistelemme keskenämme siitä, missä määrin elämässämme tulisi näkyä hyviä, Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Luther kirjoitti sattuvasti esipuheessaan Roomalaiskirjeeseen: "Usko on elävä, toimelias, uuttera ja voimallinen asia. Sen tähden on mahdotonta, ettei se lakkaamatta tekisi hyvää. Se ei myöskään kysy, onko hyviä tekoja tehtävä, vaan ennen kuin kysytkään, niitä on jo tehty." Tärkeätä on kuitenkin ymmärtää, että meitä ei ole lunastettu vapaiksi hyvien tekojemme tähden vaan sulasta armosta. Sitä paitsi parhaatkin työmme ovat Jumalan edessä kelvottomia. Mutta kun evankeliumin suuri totuus meille selviää - nimittäin se, että meidät on ostettu vapaiksi ilman että hintaan sisältyisi ainuttakaan omaa tekoamme - silloin olemme Jimin tavoin halukkaita tekemään kaiken voitavamme Herramme tahdon täyttämiseksi. Emme enää ole ihmisten orjia; olemme vapaiksi ostettuja Kristuksen orjia.

Totuuden Henki

Jeesuksen ylösnousemusta seuranneen helluntaipäivän suurin tapahtuma oli Pyhän Hengen vuodatus, joka antoi Jeesuksen seuraajille voiman olla hänen todistajiaan "Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka". Maailmanlaajuinen kristillinen lähetys lähti liikkeelle Pyhän Hengen vuodatuksesta. Pietarin saarna helluntaipäivänä oli evankelioiva lähetyssaarna, jonka lopussa kuulijat kysyivät: "Mitä meidän pitää tehdä?" Pietari vastasi näin: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." Pyhän Hengen voima vaikutti Pietarin puheessa. Kuulijat tulivat vakuuttuneiksi siitä, että pelastuakseen hukkumasta syntiin heidän oli noudatettava Pietarin neuvoa. "Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä." Helluntain tapahtumat olivat Jeesuksen antaman lupauksen täyttymystä. Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumin mukaan: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki."

Vähän myöhemmin Jeesus toisti lupauksensa: "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. - - Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta."

Pyhä Henki ja armolahjat

Viime vuosina ja vuosikymmeninä on puhuttu paljon karismaattisesta liikkeestä. Karisma on kreikkaa ja tarkoittaa armolahjaa. Karismaattisella liikkeellä tai herätyksellä tarkoitetaan eri puolilla kristikuntaa ilmennyttä monimuotoista herätysliikettä, joka korostaa Pyhän Hengen jakamien armolahjojen merkitystä. Sille on ollut tunnusomaista kielillä puhumisen ja parantamisen lahjojen korostaminen sekä eräänlainen yhteiskristillisyys. Se ei kiinnitä huomiota opillisiin eroihin eikä pyri luomaan uutta kirkollista organisaatiota. Katolilaiset pysyvät katolilaisina ja protestantit protestantteina. Kristittyinä uskomme Pyhään Henkeen, jumaluuden kolmanteen persoonaan. Uskomme myös, että Pyhä Henki jakaa seurakunnalle lahjojaan niin kuin tahtoo. Apostoli Paavali kirjoittaa Hengen lahjoista erityisesti ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille, luvussa 12: "Veljet, haluan teidän olevan selvillä Pyhän Hengen lahjoista. - - Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo." Lue myös jakeet 28-31 sekä luku 14. Kaikki Pyhän Hengen lahjat ovat todellisuutta tänäkin päivänä. Mutta valitettavasti kaikki henget eivät ole Jumalasta. "Älkää uskoko kaikkia henkiä", varoittaa Johannes ensimmäisessä kirjeessään (4:1). Ilmestyskirja ennustaa, että Jeesuksen tulemuksen aattona tapahtuu saastaisten ja pahojen henkien maailmanvalloitus (16:13, 14). Nämä henget onnistuvat siinä, missä Baalin profeetat Karmelilla epäonnistuivat: ne saavat tulenkin lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden (13:13). Jo apostolien aikana väärät, eksyttämään pyrkivät henget antoivat näennäisesti tukensa evankeliumin julistamiselle, kuten Apostolien tekojen 16. luvussa kerrotaan. Tietysti niiden on esiinnyttävä Jeesuksen nimessä, niin kuin Jeesus lopun merkkejä koskevassa puheessaan ennustikin tapahtuvan. Vain siten eksytys on kyllin väkevä. Tarvitsemme välttämättä myös henkien arvostelemisen lahjaa. Se ei kuitenkaan saa merkitä kielteistä suhtautumista Pyhän Hengen voiman vaikutuksiin ja Hengen erilaisiin armolahjoihin. Paavalin tasapainoiset ohjeet ovat edelleen ajankohtaisia: "Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se, mikä on hyvää." (1. Tess.5:19-22.)

Ristin ilosanoma

"Paljas risti on kristinuskon tunnetuin vertauskuva. Se kuvaa syntien sovitusta ja muistuttaa samalla, ettei Kristus jäänyt ristille. Hänet haudattiin ja hän nousi kuolleista. Tyhjä risti kirkossa palauttaa mieleemme, että Jeesus on seurakuntansa keskellä jatkuvasti läsnäoleva elävä Herra." (Pentti Lempiäinen.) Maassa, jossa suuri enemmistö kuulu kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin, puhe rististä tuntuu ehkä joskus liiankin tutulta. Kun haluamme paneutua syvemmälle ristin sanomaan, silloin on parasta lukea Raamatusta, mitä Jeesuksen risti ja hänen ristinkuolemansa todella merkitsee? Niin tahdommekin nyt tehdä.

Evankeliumin ydin

Katso nyt kanssani muutamaa Uuden testamentin kohtaa, joista ensimmäinen on Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille, sen 15. luvun alussa: "Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: - Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu - -." Tässä apostoli palauttaa mieleemme evankeliumin, ilosanoman, ytimen: "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi." Tämä yksinkertainen, vain viisi sanaa sisältävä lause osoittaa, että Jeesuksenkin risti oli rikollisen rangaistuksen paikka. Mutta Jeesuksen risti erosi kaikista muista risteistä siinä, että sillä ristillä ei kuollut rikollinen omien rikkomustensa tähden, vaan sillä ristillä viaton, synnitön, kuoli syntisten tähden. Tuossa apostolin lausumassa hyvässä uutisessa saamme alleviivata sanan meidän. "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi." Hän kuoli sinun syntiesi vuoksi ja minun syntieni vuoksi. Tästä syystä mekin voimme Paavalin tavoin kerskailla Kristuksen rististä. Ristillä me ikään kuin vaihdamme paikkaa Kristuksen kanssa. Kristus oli meidän sijastamme ristillä kärsimässä meille kuuluvan rangaistuksen. Mutta nyt kun rangaistus on kärsitty, me olemme vapaat tuomiosta ikään kuin itse olisimme sovittaneet rikoksemme.

Sijais kuolema

Apostoli selittää tätä ristin ihmeellistä ratkaisua tarkemmin toisessa kirjeessään korinttilaisille, 5. luvussa: "Sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä." Tässä rabbiinisen koulutuksen saanut apostoli käyttää puhdasta logiikkaa osoittaakseen, mitä seurauksia Kristuksen ristinkuolemasta todella on meille: Koska Kristuksen kuolema oli sijaiskuolema eli hän ei kuollut itsensä puolesta vaan toisten puolesta, jokainen voi vedota hänen kuolemaansa ja lukea sen omaksi kuolemakseen. Kun siis laki vaatii sinulle synneistäsi rangaistusta, voit vastata: "Myönnän, että rangaistusvaatimus on oikea, mutta minä olen jo kärsinyt rangaistuksen." Ja jos sinulta kysytään, milloin olet kärsinyt rangaistuksen synneistäsi, voit vastata: "Golgatalla liki 2000 vuotta sitten. Kristus kuoli minun puolestani, joten siis minä kuolin silloin." "Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet." Kaikki! Se on suuri sana. Kaikki saavat vedota Jeesuksen ristinkuolemaan jos tahtovat. Mutta ristin ilosanoma ei kerro vain sijaiskuolemasta. Raamattu liittää Kristuksen ristinkuolemaan aina elämän. Emme ylistäisi Kristuksen kuolemaa ellemme tietäisi, että Kristus levättyään sapatin haudassa nousi heti uuden viikon alkaessa kuolleista. Siksi Paavali kirjoitti: "Hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä."

Ristin suuri juhla

Kolmas tekstimme jatkaa tämän ajatuksen kehittämistä. Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään Timoteukselle, toisessa luvussa: "Tämä sana on varma: - Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää." Ristinpuu ei ole kristinuskossa vain kuoleman vaan myös elämän symboli. Pitkäperjantaita ja pääsiäissunnuntaita ei voida erottaa toisistaan. Niitä yhdistää pyhä sapatti. Johannes huomauttaa evankeliumissaan (19:31), että Jeesuksen kuollessa oli sapatin "valmistuspäivä, ja alkava sapatti oli erityisen suuri juhla". Tuo sapatti ei ollut suuri vain siksi, että se osui samalle päivälle perinteisen pääsiäisjuhlan kanssa. Sen teki erityisen suureksi se, että Kristus itse lepäsi sinä päivänä lunastustyöstään huudettuaan ristillä: "Se on täytetty!" Siitä lähtien jokainen sapatti oli kaksin verroin suuri - ei vain luomisen vaan myös lunastuksen perusteella. Näin risti ja sapatti muistuttavat meitä pelastuksen varmuudesta. "Tämä sana on varma", apostoli sanoo. Pelastus on yhtä varma asia kuin Jeesuksen kuolema Golgatan ristillä. Se on yhtä varma asia kuin Jeesuksen lepo sapattina haudassa. Se on yhtä varma kuin Jeesuksen ylösnousemus sapatin päätyttyä.

Risti ja uusi tie

Risti johtaa meidät uudelle, elämään vievälle tielle. Jeesus itse on tuo tie. Tuolla tiellä osallistumme hänen kuolemastaan ja hänen elämästään. Jos kysyisimme, kumpi on suurempi ihme, Jeesuksen ristinkuolema vai hänen ylösnousemuksensa kuolleista, useimmat ilmeisesti vastaisivat: ylösnousemus. Jeesuksen kuolemaa sen sijaan tuskin kukaan asettaa epäilyksen alaiseksi. Mutta kun opimme ymmärtämään, kuka Jeesus Nasaretilainen todella oli kulkiessaan maan päällä tietään seimestä Golgatalle, havaitsemme Golgatan keskimmäisen ristin olevankin maailmankaikkeuden suurimman ihmeen tapahtumapaikka. Että pyhä, kaikkivaltias Jumala otti Jeesuksessa orjan muodon, tuli ihmisen kaltaiseksi ja rakkaudesta syntiseen ihmiseen kärsi hänen puolestaan ristinkuoleman - se on käsittämättömin kaikista ihmeistä. Jeesuksen ylösnousemus oli seurausta ristin ihmeestä. Apostolit julistivatkin, ettei ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää vankinaan elämänruhtinasta. Ylösnousemus ja kaikki, mitä sen jälkeen tapahtuu Jumalan suuren pelastussuunni-telman mukaan, perustuu ristin ihmeeseen. Kertomus rististä ja pääsiäisaamusta kalliohaudalla ei koskaan vanhene niille, jotka tarvitsevat Vapahtajaa. He eivät koskaan väsy kuulemaan Jeesuksesta, joka on kuollut heidän puolestaan ja noussut kuolleista, jotta he saisivat elää ikuisesti.

 Tarvitsetko sielunhoitajaa?

 Tänä aikana on paljon sielunhoidon tarvetta. Ihmissuhdeongelmat ovat viime aikoina tuntuneet lisääntyvän. Terapeuteilla ja muilla ammattiauttajilla näyttää riittävän töitä. Minulla ei ole edellytyksiä eikä halua vähääkään arvostella heidän merkitystään ja ammattitaitoaan. Uskon, että monet ovat saaneet heiltä apua. Mutta uskon myös - ja rohkenen sen sanoa silläkin uhalla, että tulen väärinymmärretyksi - että suuri sielunhoitajamme, parantajamme ja auttajamme Jeesus Kristus on liian usein unohdettu apua etsittäessä ja apua tarjottaessa. Kristus itse on ainoa sielunhoitaja, joka voi meitä todella auttaa. Monet muutkin voivat osoittaa meitä kohtaan sympatiaa ja eläytyä myötätuntoisesti ongelmiimme. Ainoastaan Jeesus Kristus on pappi ja sielunhoitaja, joka ei ole koskaan langennut syntiin. Siksi hänellä on valta sanoa apua etsivälle niin kuin hän sanoi halvaantuneelle miehelle, jota kannettiin hänen parannettavakseen: "Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi." Me kaikki olemme avun tarpeessa. Me kaikki olemme enemmän tai vähemmän loukattuja, haavoi-tettuja, laiminlyötyjä, hyväksikäytettyjä, petettyjä, alistettuja, väärinymmärrettyjä. Me kaikki kaipaamme enemmän rakkautta, ymmärtämystä, rohkaisua, huolenpitoa. Heprealaiskirjeen 10. luvussa meitä kehotetaan astumaan vilpittömin sydämin Jumalan eteen taivaan temppelissä, jonne Jeesus on avannut uuden tien. Muutamaa jaetta myöhemmin meitä kehotetaan hoitamaan toisiamme: "Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin." Viime kädessä on kysymys siitä, että rohkaisemme toisiamme luottamaan Jeesukseen Kristukseen. 

Vain Jeesus voi antaa sielullemme todellisen levon.

 Vain Jeesus voi lopullisesti parantaa haavamme.

 Vain Jeesus ymmärtää meitä oikein.

 Vain Jeesuksen rakkaus riittää tyydyttämään sydämemme kaipuun.

Kertokaamme siis hänelle hätämme, huolemme ja tarpeemme. Muistakaamme Jeesuksen lupausta: "Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen." (Joh. 14:2,3.)

Ketkä pääsevät taivaaseen?

Kerrotaan rikkaasta antwerpeniläisestä kauppiaasta, joka lainasi ystävälleen suuren summan rahaa. Mutta kun velka erääntyi maksettavaksi, velallinen ei kyennytkään suorittamaan velkaansa. Silloin kauppias järjesti juhlapäivälliset vararikkotilassa olevan ystävänsä kunniaksi. Kun kaikki juhlavieraat olivat saapuneet, keskelle pitopöytää tuotiin suuri tarjotin, jonka keskelle sytytettiin tuli. Sitten juhlien isäntä otti taskustaan ystävänsä velkakirjan ja piti sitä ojennetussa kädessään liekin yläpuolella. Muutamassa hetkessä velkakirja muuttui tuhkaksi arvovaltaisen todistajajoukon silmien edessä. Nähdessään ystävänsä teon velallinen nousi paikaltaan, kietoi käsivartensa ystävänsä ympäri ja itki ilosta. Mitä sinä tekisit, jos kaikki velkasi mitätöitäisiin tänä päivänä? Mitä tekisit, jos saisit tänään ensimmäistä kertaa kuulla, mitä tapahtui Golgatalla parituhatta vuotta sitten? Siellä Jumala otti meidän syntivelkamme, sinun syntisi ja minun ja koko maailman synnit ja hävitti ne rakkautensa liekeissä. "Tämä on evankeliumia, iankaikkista evankeliumia", kirjoitti evankelista R. A. Anderson. Ja hän jatkoi: "Synnillä on hirvittävät seuraukset ihmiselle, mutta vielä paljon hirvittävämmät seuraukset Jumalalle. Mutta hän voitti synnin Golgatalla. - - Täydellinen sovitus toimitettiin kaikista synneistä. Minun synneistäni, sinun synneistäsi, pienistä synneistämme, suurista synneistämme - eikä vain meidän synneistämme, sinun ja minun, vaan myös naapureittemme synneistä, kaikkien niiden synneistä, jotka asuvat tällä paikkakunnalla tai jollakin muulla, kaikissa maissa ja kaikkialla koko maailmassa elävien ihmisten kaikista synneistä. "Kristuksen ristillä suorittama sovitus koski kaikkien ihmisten syntejä. - - Kristittyjä vainonneen Paavalin syntejä, Herramme kieltäneen Pietarin syntejä, viattoman miehen kuolemaan tuominneen Pontius Pilatuksen syntejä. Mooseksen, Abrahamin, Nooan, Henokin ja Aadamin syntejä tämän maailman ensimmäiseen aamunkoittoon asti. "Koko maailman synnit pantiin Herramme päälle Getsemanessa, ja hän kantoi ne ristille. Mikä mykistävä totuus! Kukaan ei joudu kärsimään rangaistusta muista kuin niistä synneistä, joista ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan Kristukselta anteeksiantamusta." Pääsevätkö siis kaikki ihmiset taivaaseen? Raamattu vastaa viimeisillä sivuillaan: "Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan." (Ilm. 21:27.) "Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä." (22:14,15.) Huomaatko, että tässä Raamatun vastauksessa laki ja evankeliumi ovat rinnakkain? Ne kuuluvat yhteen mutta niitä ei saa sekoittaa keskenään. Lain julistus ilman evankeliumia johtaa epätoivoon tai epärealistiseen kuvitteluun omasta synnittömyydestä. Evankeliumin julistus ilman lain velvoittavuutta johtaa synnin vähättelyyn, laittomuuteen ja kiihkoiluun. Miten sitten voimme vapautua synneistämme ja tulla niin pyhiksi, että meidät voidaan päästää porteista sisälle Jumalan kaupunkiin vaarantamatta taivaan rauhaa? Siihen on Raamatun mukaan vain yksi keino, josta olemme jo lukeneetkin Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä. Se on niin tärkeä teksti, että se kannattaa opetella ulkoa: "Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1:8,9.) Syntisestä tulee synnitön anteeksiantamuksen kautta. Sitä Ilmestyskirjakin tarkoittaa puhuessaan niistä, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Kysymys on syntien tunnustamisesta. Se on ylpeälle ihmiselle nöyryyttävää. Mutta Jumala onkin ylpeitä vastaan; vain nöyrille hän antaa armon. Mutta entä jos ihminen tekee syntiä senkin jälkeen kun on saanut syntinsä anteeksi? Onko hänellä enää mitään mahdollisuutta päästä taivaaseen? Johannes kirjoittaa hyvin hellästi ja rohkaisevasti seuraavan luvun alussa: "Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja eikä vain meidän vaan koko maailman." (2:1,2.)

Pääsevätkö kaikki taivaaseen?

Muutama vuosi sitten kirjakauppoihin ilmestyi kirja, jolla oli myyvä nimi: Kaikki pääsevät taivaaseen. Miten kirjan kirjoittanut nuori pastori oli päätynyt siihen lopputulokseen? Kirjoittajan perustelut ovat vanhoja ja liittyvät kysymykseen, voiko Jumala olla samanaikaisesti rakastava ja kaikkivaltias. "Jos Jumala olisi rakastava, hän haluaisi luoda maailman, jossa ei olisi kärsimystä. Jos hän olisi kaikkivaltias, hän myös pystyisi luomaan tällaisen maailman", kirjoittaja todistelee. Maailmassa vallitseva kärsimys on hänen mukaansa osoitus siitä, että Jumala ei voi olla sekä rakastava että kaikkivaltias. On valittava joko/tai. Mitä tähän sanoo apostoli Paavali, aikansa parhaan koulutuksen saanut lainoppinut, teologi ja filosofi? Hän viittaa Golgatalle pystytettyyn ristiin, jolla Jeesus antoi Jumalan Poikana vapaaehtoisesti henkensä ja kärsi kuolemallaan rangaistuksen syntisen puolesta. Näin risti todistaa Jumalan rakkaudesta ja tyhjä hauta hänen kaikkivaltiudestaan. Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille Paavali myöntää, että ristin sanoma ylittää inhimillisen viisauden: "Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. - - Ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi." (1:21-25.) Tämä on aika erikoista tekstiä. Paljon on muuttunut Paavalin päivien jälkeen. Mutta yksi asia ei ole muuttunut: maailma ei ole viisauden avulla oppinut tuntemaan Jumalaa. Sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Vapahtajasta ainoana pelastuksen tienä on yhä pahennusta ja hullutusta monille tämän maailman älyniekoille. Ristillä ihmisviisaus näki silloin ja näkee nytkin heikon Jumalan, joka ei voinut auttaa itseään, mutta usko näkee ristillä Jumalan käsittämättömän rakkauden. Sanoma rististä on hulluutta niille, jotka uskovat omiin mahdollisuuksiinsa ja omaan viisauteensa. Mutta niille, jotka ovat huomanneet olevansa tuhoon tuomittuja, kykenemättömiä pelastamaan itseään, heille ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus on Jumalan voima ja viisaus.

Ketkä pääsevät taivaaseen?

Sen ratkaisee Vapahtaja, joka ristillä riippuessaan, suurimman ahdistuksensa ja heikkoutensa päivänä, vakuutti vieressään olevalle rikolliselle, että tämäkin pääsee hänen kanssaan paratiisiin. Mekin voimme tänä päivänä lukea itsellemme tuon ryövärin saaman lupauksen, mutta meidän on tunnustettava ansaitsevamme tuon rikollisen tavoin ristin tuomion ja häpeän. Vain silloin voimme nähdä ristillä ilmenevän Jumalan viisauden ja voiman. Taivaaseen pääsevät kaikki ne, jotka ovat suostuneet sovintoon Jumalan kanssa. Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään korinttilaisille: "Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." (5:18-21.) Edellä Paavali kirjoitti siitä, miten "yksi on kuollut kaikkien puolesta". Se tapahtui ristillä. Jumalan puolelta sovinto on tehty, sovitus on aikaansaatu. Mitä vielä tarvitaan? Tarvitaan ihmisen suostumus Jumalan valmiiksi tekemään sovintoon. Apostoli pyytää Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa! Täytyy saada konkurssitilassa olevan velallisen hyväksyminen sille, että hänen velkakirjansa mitätöidään. Tarvitaan kuolemaan tuomitun rikollisen suostuminen siihen, että hänet armahdetaan. Tämän luulisi olevan helpoin vaihe sovituksen jumalallisessa vaihtokaupassa. Mutta jostain syystä se tuntuu olevan vaikeaa. Ilmeisesti sielunvihollinen yrittää edelleenkin saada meidät epäilemään Jumalaa ja hänen sanaansa. Siksi Jumala joutuu suostuttelemaan ihmisiä hyväksymään hänen armotarjouksensa. Siksi apostoli Paavali, entinen Kristuksen vihollinen ja kristittyjen vainooja, vetoaa: "Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." Suostutko sinä, rakas lukijani, tähän Jumalan tarjoukseen?

Sinut nähdä saanko kerran luona virran puhiahan, joka selkeänä vuotaa istuimelta Karitsan? Siellä monet ystäväni riemuin kohdata mä saan. Etkö sinne myöskin sinä kanssani käy kulkemaan? Saanko nähdä sinut kerran luona Herran Kristuksen, sinua kun etsin silloin asunnoissa enkelten? Elonvirran kirkkaan, raittiin, jalon, puhtaan rannalla tahdon sinut, ystäväni, autuaana kohdata!

Seurakunta laulaa 253

Kirjatoimi, Tampere 2001

Sävel ja sanat Philip P. Bliss, suom tuntematon.