WTC TORNIT - LOPUN ALKUA?
11.9.2010 tapahtui hirvittävä onnettomuus, joka tunnetaan WTC kaksoistornien romahduksena New Yorkissa. Se oli ihmisten aikaansaama tahallinen raakalaismainen raukkamainen hyökkäys pahaa aavistamattomia ihmisiä vastaan. Tuossa terrori iskussa kuoli lähes 3000 ihmistä. Kuin ihmeen kaupalla ei kuitenkaan enempää, sillä rakennuksissa oli paljon enemmän väkeä, mutta he pääsivät pakoon ajoissa.
"Lento AA 11 törmäsi World Trade Centerin pohjoistorniin kello 8.46 ja lento UA 175 etelätorniin kello 9.03 Aluksi törmäyksen syystä ei ollut varmuutta. Tiedotusvälineissä ei tiedetty, oliko kyseessä onnettomuus vai tahallinen teko. Toisen iskun jälkeen tekojen tahallisuus alkoi olla ilmeistä. Presidentti George W. Bush antoi kello 9.30 lausunnon, jonka mukaan oli tapahtunut ”ilmeinen terroristihyökkäys”. Kolmas kaappaajaryhmä ohjasi AA 77:n päin Pentagonia kello 9.37 Neljäs lento UA 93, jonka kohteena oli luultavasti joko Valkoinen talo tai Yhdysvaltain kongressirakennus Capitol, putosi maahan lähelle Shanksvilleä Pennsylvaniaan kello 10.03, kun matkustajat olivat yrittäneet saada lentokoneen haltuunsa kaappaajilta", lainaus Wikipedia.
Koko kulunut vuosikymmen on ollut monien hätkähdyttävien tapahtumien todistaja. Tsunami, Katriina myrsky, joka tuhosi New Orleanssin kaupungin. Maanjäristyksiä, tuhotulvia, laajoja metsäpaloja, öljyvahingot merillä jne…
Viime vuosina on ollut paljon erilaisia luonnon onnettomuuksia, kuten maajäristykset, tuhoisat tulvat, pitkät hellejaksot, kovat myrskyt jne…Näistä olemme kuulleet ja nähneet uutisissa tavan takaa.
Kuuluttavatko nämä osaltaan maailman lähestyvän kohtalokasta kriisiä? Ikään kuin varoitusta kuuluttavat pasuunat olisivat voimistaneet ääntään – kaiken loppu lähestyy kiireesti. Armon aika lähestyy loppuaan.
NOSTAKAA PÄÄNNE
Osaammeko lukea näitä uutisia myös profeetallisen sanan valossa ja ymmärrämmekö, että ne viestivät ikään kuin synnytyskipuina, kuten Jeesus sanoi, tulevaa tuomiota ja Jeesuksen paluuta. Näillä tapahtumilla on tarkoitus herättää ihmiskuntaa ymmärtämään se, että kaikki ei voi jatkua kuten ennen, jotain kohtalokasta on tulossa.
Meitä kristittyjä kehotetaan nostamaan päämme kun näemme tämän kaiken. Jeesus itse sanoi, että me saamme nostaa päämme, emme saa masentua. Pään nostaminen tarkoittaa, että saamme olla toiveikkaita ja luottavaisia tulevaisuuden suhteen. Jeesuksen tulo on lähellä. Pääsemme pian kotiin. Saamme nähdä kasvoista kasvoihin hänet, johon olemme asettaneet kaiken toivomme.
Tiitus 2:13. kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
LUONNON KAUNEUS
Toivon, että me kaikki olemme saaneet nauttia kauniista ja lämpimästä kesästä ja olemme saaneet virkistyä luonnon läheisyydessä. Minäkin vietin aikaa puhtaan erämaajärven rannalla siellä Kuoksenjärvellä mökillämme. Siinä loikoillessani järven rannalla aloin miettiä, että miten ihmeessä vesi järvessä pysyy niin kirkkaana ja puhtaana vuodesta toiseen. Miten metsäinen luonto on niin puhdas ja ikään kuin tuore. Vastaus piilee varmaan siinä, että Jumala on luonut ekosysteemin sellaiseksi, että se jatkuvasti uudistuu ja pysyy elinvoimaisena ja puhtaana. Luonnossa kaikki eliöt ja kasvit tavalla tai toisella palvelevat yhteistä hyvää ja kokonaisuuden hyvinvointia.
Nautin niistä väreistä joita luonnossa on. Niihin ei kyllästy. Punaruskea mäntypuiden kylki. Vihreän eri sävyt hennon vaaleanvihreästä syvään mustanpuhuvaan sävyyn. Taivaan sini ja puhtaan valkoiset poutapilvet. Hopeaisena välkkyvä veden pinta. Luonto on kuin vasta luotu, ilma raikas.
PUHDAS SYDÄN
Usko Jeesukseen puhdistaa ihmisen sydämen pahan vallasta, mutta Jeesus varoittaa, että se ei saa jäädä tyhjäksi. Tulee vaalia suhdetta häneen ja varoa, ettei paha pääse hallitsemaan itseään.
Me emme saa turtua näiden onnettomuuksien suhteen ja ajatella, että näitähän on aina tapahtunut ja kaikki jatkuu kuten ennenkin. Emme saa sydämessämme sanoa, että Herran tulo viipyy ja tuudittautua väärän rauhan olotilaan. Emme saa väsyä ja alkaa maallistua. Hyvin aloitettu uskon tie voi päättyä huonosti. Sydämen puhtaus vaatii jatkuvaa harjoitusta ja uudistusta. Myös meille uskoville kuuluu se Jumalan sana, että nyt on pelastuksen päivä, vielä on armon ovi avoin.
Armon aika on käymässä vähiin. Käyttäkäämme nämä viimeiset päivät hyvin ja etsikäämme entistä suuremmalla innolla Jeesuksen ystävyyttä, että seuraava sana saisi toteutua;
Joh. 15:3. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.
Jumalan sana, Raamattu puhdistaa sydämen. Sanan omaksuminen ja seuraaminen tuo pyhityksen.
Usko on jatkuvasti uudistava sielun ekosysteemi, joka pitää uskon jatkuvasti tuoreena ja elävänä.
PYHÄLLÄ HENGELLÄ TÄYTTYMINEN
Vajaa vuosi sitten pidin hiljaisen rukouksen ja rukoilin Pyhällä Hengellä täyttymistä. Pari päivää sen jälkeen sain ikään kuin näyn ja kokemuksen Jeesuksen voimakkaasta läsnä olosta. Hän ikään kuin täytti koko tilan. Siinä ei ollut yhtään nurkkaa tai kulmaa, jota ei hänen läsnä olonsa olisi täyttänyt. Ymmärsin, että Jeesus on kaikki, koko elämä, kaikki mitä tarvitsemme ja mitä voimme ikinä saavuttaa. Seuraavana päivänä minulle tuli vahva sanan nälkä ja mieleeni nousi seuraava Raamatun sana Aamos 8:11. Herran sanan nälkä- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala - jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän.
Koin suurta sanan nälkää ja päätin alkaa lukea kaikki evankeliumit uudelleen ja tutkistella tarkoin Jeesuksen omia sanoja.
Nämä hengelliset kokemukset olivat minulle todellisia ja havaitsin, että Pyhän Henki pyrkii kirkastamaan Jeesusta ja johtaa Raamatun sanan perustalle.
Joh. 1:16. Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. 17. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. 18. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.
1 Piet.5:10. Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. 11. Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen.
JEESUS ON SANA
Jeesus oli lihaksi tullut Jumalan sana. Hän eli Raamatun opetuksen mukaisesti kuten kaikkien israelilaisten olisi pitänyt elää. Hän uskoi Raamattuun sellaisena kuin se on. Hän oli elävä sana. Sitten Jeesus meni taivaaseen ja jälleen hän on keskuudessamme Sanan muodossa. Me löydämme hänet Raamatun sanasta Pyhän Hengen eläväksi tekevän sanan kautta. Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristus ja avata Sana ymmärryksellemme.
Olosuhteet tulevat ennen loppua näyttämään siltä, että kaikki tosiasiasiat puhuvat Raamattuun uskovia vastaan. Paholainen on suuri lumooja. On vaikea ymmärtää monia nykyaikana esiin nostettuja moraaliltaan arveluttavia asioita. Ihmiskunta ajautuu yhä kauemmas Raamatun perustukselta. On vaikea ymmärtää miten ihmiset ovat voineet hyväksyä maailman synnyn malliksi evoluutio teorian ja sen, että he polveutuvat apinoista. Miten tämä kaikki on mahdollista? Näinä viimeisinä päivinä saatana käy kuin kiljuva jalopeura ja pyrkii nielemään kaikki kitaansa.
SUUNTA – PAKO JEESUKSEN TURVIIN
Meillä on vain yksi suunta jos mielimme pelastua. Uskon, että tämä on suunta johon koko kristikansan pitäisi suunnata. Pakoon maailman uskomuksia ja tapoja. Pakoon Kristuksen turviin. Turva lopun ajalla jos koskaan on Kristuksen vanhurskauden läsnäolo.
UUDISTUVA USKO
Uskon, että nyt on aika rakastua evankeliumiin uudelleen. Löytää pelastus Kristuksessa ja vain hänessä uudelleen. Kun tunnemme hänet johon uskomme, niin silloin voimme tunnistaa myös paholaisen viekkaat ja taitavasti laaditut lumoavat ansat ja välttää ne. Voimme tunnistaa väärän rahan vain, jos tunnemme tarkoin millainen aito raha on. Samoin voimme tunnistaa ja ymmärtää ajassa tapahtuvia outoja asioita kuten terroriteot ja muut masentavat pahuudet vain, jos tunnemme Jumalan alkuperäisen tahdon elämäää kohtaan ihmiskunnan keskuudessa.
Samalla kun suuntamme on kohden kotia, on se poispäin maailmasta ja sen houkutuksista. Lopulta ainoa pakopaikkamme on tämä mitä Jesaja kirjoittaa;
Jes. 25:20. Tuomion päivä maalla ja meressä. Ja nyt, kansani, mene huoneisiisi, sisälle, sulje ovet jäljessäsi. Pysy piilossa lyhyt hetki, kunnes raivo on ohi.
Ef. 3:17. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. 18. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, 19. ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. 20. Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella,
Ef. 4:30. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. 31. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. 32. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.
Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen. Kun Kristus on meidän henkilökohtainen Vapahtajamme ja tunnemme hänet omakohtaisesti, saamme rohkeuden elää kristityn elämää. Me rikastumme Jumalan armosta ja meillä on varaa suhtautua itseemme ja lähimmäisiimme armahtavasti, pitkämielisesti ja ymmärtäväisesti.
Noissa edellä lukemissani Raamatun jakeissa kuvattiin monia uskovan sydämen tason asioita, jotka ovat käytännössä sama kuin, että Pyhä Henki on saanut asunnon sydämessämme ja pitää meidät puhtaina.
Uusimmat kommentit
Missä siis katolisen kirkon karhun jalat, pantterin vartalo ja leijonsn kita?
Hei Ilkka! Oli virkistävää löytää nämä sivusi. En löytänyt täältä opetusta kasteesta. Itse olen tullut vakuuttuneeksi, että uskovien vanhempien tulisi kastaa vauvat. Kuinka sinä näet tämän asian?
Sabbath on lauantai ja tarkoittaa lepopäivää. Näin on aina ollut
Äärettömän Hyvää Opetusta ja sitoutumista raamatun sanaan. Tälläistä opetusta kyllä on mielenkiitoista kuunnella.