1. Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä.

2. Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää.

3. Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua;

4. ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi.

5. Ja hän synnytti poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö.

6. Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää.

7. Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,

8. mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.

9. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.

10. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.

11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.

12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"

13. Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt.

14. Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä.

15. Ja käärme syöksi kidastansa vaimon jälkeen vettä niinkuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi.

16. Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja nieli virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastansa.

17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.

18. Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. 

Ilm. 12—22 kuvaa suunnitelmaa, jolla Jumala saattaa päätökseen, ihmisen hyväksi tapahtuvalla Kristuksen välitystyöllä, kaikki liittonsa lupaukset. Näissä luvuissa kuvattuna ajanjaksona saatana ryhtyy lopulliseen ja suurimpaan yritykseensä Jumalan iankaikkisen aivoituksen tuhoamiseksi. Koko maailma jakautuu jyrkästi kahteen leiriin. Viimeisessä näytöksessä on kysymys Jumalan luonteesta.

Tämän vuoksi Jumala pyrkii nyt, seitsemännen pasuunan aikana, kohdistamaan kansansa erityisen huomion hänen liittonsa arkkiin, joka sijaitsee taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimmässä. Viimeisen taistelun aikana Jumalan kansan täytyy ymmärtää hänen iankaikkinen liittonsa. Ikään kuin alleviivatakseen tätä tosiasiaa koko Ilmestyskirjan 12. luku selvittää juuri tätä liittoa jakeeseen 1 Moos. 3: 15 pohjautuvan draaman muodossa. Ilm. 12 kuvaa Jeesusta Kristusta sinä luvattuna Eevan siemenenä, jonka oli määrä kukistaa saatanan valta. Lisäksi se osoittaa suunnitelman, jonka mukaan Jumala tekee lopun saatanan tuhoavasta voimasta käyttämällä välikappaleenaan pientä ryhmää, jota nimitetään Eevan siemenen »jäännökseksi» eli »muiksi» hänen jälkeläisikseen (suom. käännös) ja joka on antava maailmankaikkeudelle lopullisen osoituksen Jumalan rakkauden . lunastavasta voimasta (Ilm. 12: 17; vrt. Room. 16: 20).

Esiteltyään Jumalan liiton Ilm. 13 selostaa voimia, joita saatana käyttää taistelussa, kun taas Ilm. 14 selostaa Jumalan käyttämiä voimia ja selvittää tarkemmin, mitkä kysymykset ovat taistelussa vaakalaudalla.

Luku 12 esittää yhteenvedon vaikuttavimmasta draamasta, mikä milloinkaan esitetään. Tämän draaman henkilöt on poimittu Ensimmäisen Mooseksen kirjan 3. luvusta, joka kuvaa, kuinka käärme petti Eevaa ja johdatti hänet syntiin. Tuolloin Jumala lupasi vaimolle Eevalle, että hän järjestäisi pelastuksen synnin kirouksesta siten, että yksi Eevan jälkeläisistä aikaansaisi lunastuksen.

Jakeet 1, 2. Katsoessaan Johannes näki »suuren merkin» taivaassa. Hänen näkyviinsä ilmaantui raskaana oleva nainen. »Vaatetettu auringolla» nainen kuvasti Jumalan kirkkautta (ks. Ps. 104: 2; 84: 12). Kaikkialla pyhissä kirjoituksissa Jumala kuvaa todellista seurakuntaansa — sekä israelilaisessa että kristillisessä vaiheessaan — puhtaaksi naiseksi (Jes. 54: 5, Jer. 6: 2; Gal. 4: 26; 2 Kor. 11:2).

Jakeet 3—5. Naisen valmistautuessa synnyttämään lapsensa »suuri, tulipunainen lohikäärme"  — joka myöhemmin tunnistetaan saatanaksi, enkeliksi, joka kapinoi Jumalaa ja Hänen hallitustaan vastaan ja sai siten aikaan synnin ongelman (jae 9) — astui naisen eteen surmatakseen hänen lapsensa. Lohikäärmeen seitsemän päätä, kymmenen sarvea ja seitsemän kruunua symbolisoivat sen valtaa yli koko maailman (ks. Dan. 7:6,24; 8:8,21,22; Sak. 1: 18,19; Hes. 21: 25,26). Kautta historian saatana on käyttänyt erilaisia maallisia hallituksia ja valtakuntia aseinaan taistelussaan Jumalaa vastaan. Ja eri profeetat ovat käyttäneet lohikäärmettä näiden pakanallisten voimien vertauskuvana. Täten siis lohikäärme, jonka Johannes näki, kuvaa välillisesti niitä voimia, joiden avulla saatana on toiminut (Hes. 29: 3; 32: 2; Jes. 27: 1). Saatana, jonka Jumala loi enkeleistä korkeimmaksi, joka suhteessa kauniiksi ja täydelliseksi (ks. Jes. 14, Hes. 28), muuttui ylpeäksi ja omahyväiseksi. Hän kapinoi Jumalan edustamaa uhrautuvan rakkauden lakia vastaan ja väitti, että vaikka Jumala vaati uhrautuvuutta enkeleiltä, hän itse ei harjoittanut kieltäymystä.

Kun Jumala tuli maailmaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, Messiaassa, jonka oli määrä hallita kansoja rautaisella valtikalla, saatana yritti pakanallisen Rooman avulla tuhota hänet (Ps. 2: 5—7; vrt. Ap.t. 13: 33). Teoillaan hän paljasti itsensä siksi, mikä hän todella on, murhaajaksi (Joh. 8:44). Mutta Jumala antoi saatanan vain »pistää kantapäähän» Poikaansa, ei tuhota häntä (1 Moos. 3: 15). Jeesus kuoli viattomana uhrina osoittaakseen Jumalan uhrautuvan rakkauden. Sitten Jumala ihmeellisellä tavalla pelasti hänet ja toi hänet taivaaseen, missä hän seisoo Jumalan valtaistuimen tykönä (Matt. 2: 16; Fil. 2: 5—10).

Jae 6. Todettuaan epäonnistuneensa yrityksessään tuhota Jumalan Poika saatana käytti, kuten Ilm. 13: 1—10 selittää, välikappaleenaan turmeltunutta kirkkovaltiojärjestelmää keskiajalla vilpittömien kristittyjen vainoamisessa, siten pakottaen heidät pakenemaan erämaahan 1260 päiväksi (eli vuodeksi — ks. Hes. 4: 6) profeetta Elian tavoin (ks. 1 Kun. 17—19; Luuk. 4:25; Jaak. 5: 17; Dan. 7; Ilm. 13: 1—10).

Jakeet 7—9. Vielä kerran Johannes näki taistelun, tällä kertaa yksityiskohtaisemmin. »Miikael», josta hän mainitsee, on Jumalan Poika (vrt. Juud. 9; 1 Tess. 4: 16; Joh. 5: 28; Dan. 10: 13,21; 8: 25; 9: 25). Kristuksen kuolema Golgatalla johti siihen, että saatana karkotettiin taivaasta ja että saatana menetti niiden uskollisten enkelien kiintymyksen, jotka hän oli tuntenut siellä, sillä tuolloin he tajusivat, mitä kaikkea hänen taistelunsa Kristusta vastaan merkitsi (Joh. 12: 31,32).

Jakeet 10—12. Taivaan enkelit tunsivat myötätuntoa Kristusta kohtaan hänen kuollessaan Golgatalla, mutta hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa nostatti heidät riemuhuutoon. Jeesus oli voittanut synnin ja kuoleman voiman; hän oli tehnyt ihmisille mahdolliseksi löytää pelastus. Karitsa, joka oli ollut teurastettuna maan perustamisesta asti, oli perinyt voiton.

Jakeet 13—18. Mutta taistelu ei ollut vielä ohi. Vaikka Kristuksen kuolema ja ylösnousemus toi varmuuden pelastuksesta, Golgatalla saavutetun voiton oli vielä toteuduttava Jumalan lasten elämässä. Tämän tajutessaan saatana kohdisti huomionsa seurakuntaan vainotakseen ja tuhotakseen sitä. Mutta kuten Jumala oli menetellyt muinaisen Israelin (2 Moos. 19: 4) ja Elian (1 Kun. 17—19) suhteen, hän vei kansansa »erämaahan» ja ruokki heitä taivaan ravinnolla (Joh. 6: 31—35; Hoos. 2: 14). Miljoonat kristityt kuolivat uskonnollisten käsitystensä tähden inkvisition hirmuisissa kourissa, mutta monet pelastuivat. Kun Jumala johdatti israelilaiset ja Elian erämaahan, hän lopulta ohjasi heidät kummatkin Siinain vuoren luo ja opetti heille siellä rakkauden lakinsa (2 Moos. 19; 1 Kun. 19). Samalla tavoin hän vuoden 1798 jälkeen jolloin 1260 vuotta jatkunut vaino päättyi, kohdisti kansansa erityisen huomion hänen lakiinsa, joka oli taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä (luku 11: 15—19; ks. myös 14: 12). Se, että on joukko ihmisiä, jotka antavat Kristuksen asua täydellisesti heissä ja antavat hänen kirjoittaa rakkauden lakinsa heidän mieleensä, saa saatanan vihastumaan, sillä kun syntisistä, Jumalalle vihamielisistä olennoista hänen uskollisiksi pojikseen ja tyttärikseen, he osoittavat hänen hyvyytensä ja armonsa voiman ja todistavat hänet maailmankaikkeuden edessä ainoaksi, jota pitää palveltaman. Tätä ryhmää vastaan (jota kuvataan tarkemmin luvussa 14: 1—5) saatana käy sotaa, erityisesti Harmagedonin suuressa taistelussa, joka on pian tuleva (ks. selityksiä jakeisiin Ilm. 16: 13—16; 17: 14).

Näin Jeesus esitti Johannekselle ja hänen lukijoilleen johdannon siihen suureen lopulliseen taisteluun, jota kuvataan yksityiskohtaisemmin Ilmestyskirjan seuraavissa luvuissa. Kiinnitä erityistä huomiota kahteen tunnusmerkkiin, jotka erottavat Jumalan todelliset seuraajat muista ryhmistä tai kirkoista juuri ennen Jeesuksen paluuta. Ensinnäkin, he »pitävät Jumalan käskyt». Tämä osoittaa, että he tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen ja antavat hänen kirjoittaa rakkauden lakinsa heidän mieleensä (Hebr. 8: 8—10). Lisäksi heillä on »Jeesuksen todistus».

Ilm. 19: 10 ilmoittaa, että tämä on yhtä kuin »profetian henki». Koska he elävät uskoen ainoastaan Jeesuksen ansioihin, hän lähettää Pyhän Henkensä, saman hengen, joka innoitti profeettoja, vaikuttamaan heidän keskuudessaan erikoisella tavalla (Ap.t. 5:32; vrt. Jooel 2: 28—30).