1. Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.

2. Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.

3. Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.

4. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

5. eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.

6. Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.

7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet."

8. Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat."

9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,

10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.

11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.

12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

13. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."

14. Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi.

15. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt."

16. Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi.

17. Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi.

18. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet."

19. Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan.

20. Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän. 

Ilmestyskirjan 12. ja 13. luvussa kuvataan saatanan hyökkäystä, jonka yhteydessä hän pettää koko ihmiskuntaa ja kokoaa voimansa siihen suureen viimeiseen taisteluun, mikä käydään hänen ja Kristuksen kesken. Valhekaritsan avulla (Ilm. 13: 11—18) saatana toteuttaa suurimman petoksensa asettamalla luodusta syntyneen uskonnon Jumalalta tulleen uskonnon yläpuolelle. Ilmestyskirjan 14. luvussa esitetään tämän jyrkkä vastakohta, sillä siinä kuvataan todellista Karitsaa, Jeesusta Kristusta, ja hänen seuraajiaan, niitä 144000 eli niitä vaimon jälkeläisiä, joita vastaan saatana on sotiva (ks. Ilm. 12: 17). (Luku 144000 on ymmärrettävä vertauskuvalliseksi, ei kirjaimelliseksi määräksi.) Saatana kokoaa maan asukkaita petoksella ja pakolla, jota vastoin Jeesus kokoaa jäännöksensä totuudella ja uhrautuvan rakkautensa voimalla. Tämä luku yhdistää toisiinsa kolme suurta Vanhan testamentin opetusta, jotka liittyvät Jumalan liittoon: lopullinen tuomio eli suuren sovituspäivän kirjaimellinen toteutuminen, Israelin ja kansojen kokoaminen viimeiseen eskatologiseen sotaan sekä lupaus runsaasta sadosta kypsyttävän kevätsateen jälkeen. Nämä opetukset yhdistyvät toisiinsa myös Jooelin kirjassa, johon Ilmestyskirjan 14. luku suurelta osin pohjautuu.

Jae 1. Vanha testamentti viittaa useasti Jumalan lupaukseen koota kansansa Siionin vuoren eli pyhäkkönsä luo ja siten pelastaa heidät kansakunnilta, jotka pyrkivät heidät tuhoamaan (ks. Jooel 2: 15,32; 3:2; Sef. 2:1; 3:8; Sak. 12: 8,9). Ilm. 14: 1—5 esittää nämä lupaukset Kristus-keskeisestä näkökulmasta. Jeesus Kristus on se Voima, joka kokoaa Israelin viimeisessä taistelussa hänen pyhäkkönsä luo. Jeesus julisti itsestään: »Kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni»  (Joh. 12:32; vrt. Jer. 23: 1—8; 31:10,11). Hebrealaiskirjeestä käy ilmi, ettei Jeesus kokoa ihmisiä jonkin kirjaimellisen vuoren (Siinain vuoren) tykö, vaan taivaallisen »Siionin vuoren

tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö» (Hebr. 12: 18—24; vrt. Fil. 3:20; Ef. 3:15). Täten siis ne 144000 ovat kristittyjä, jotka seuraavat uskossa Karitsaa, Jeesusta, hänen toimittaessaan välitystyötä heidän puolestaan taivaallisessa pyhäkössä tuomion aikana (jakeet 6,7; vrt. Ilm. 11:19; Hebr. 10: 19). Ilmestyskirja kuvaa näitä 144000 toisaalla niiksi, jotka vastaanottavat Jumalalta erityisen sinetin otsaansa suojelemaan heitä seitsemän viimeisen vitsauksen aikana, jolloin Jeesus on lopettanut välitystyönsä ihmisen puolesta (ks Ilm. 7:2; 15; 16). Tässä sinetti liitetään niini 144000:een, joilla on Jumalan nimi — hänen luonteensa eli kirkkautensa vertauskuva — otsassaan. Täten siis ne 144000 erityisesti kuvastavat Jumalan luonnetta ja kirkkautta (vrt. Ilm. 3: 12; 7: 2; 18: 1; Jes. 4: 2—5).

Jakeet 2, 3. Joukko, joka seuraa Jeesusta lopullisen tuomion aikana, kokee jotakin sellaista, mitä mikään muu joukko ei ole milloinkaan kokenut, sillä siihen kuuluvat joutuvat läpäisemään seitsemän viimeistä vitsausta (Ilm. ja 16) ilman välittäjää, vain Jumalan sinetin suojelemina. Voitto, jonka Kristus on tuottanut heille, synnyttää heissä mitä syvintä kiitollisuutta.

Jakeet 4, 5. Niitä 144000 nimitetään »neitsyksi», koska he kieltäytyvät olemasta suhteissa siveettömiin naisiin, Babyloniin ja hänen tyttäriinsä (ks. Ilm. 17: 1—5). Kuten ne viisi ne neitsyttä, joista Kristus mainitsi yhdessä vertauksessaan, he seuraavat Ylkää (Karitsaa) hänen hääjuhliinsa (ks. Matt. 25:1—13; vrt. Ilm. 17—9). Muinaiset israelilaiset kokosivat ensimmäisen osan eli »uutiset» kypsyneestä sadosta vuoden lopulla ja antoivat sen erityisuhri Jumalalle (ks. 5 Moos. 26: 1—11; 3 Moos. 23:10,17). Ne 144000 ovat maan sadon »uutiset» siinä mielessä, että he tulevat osallisiksi täydelliseksi tekevästä Pyhän Hengen kevätsateesta, joka kypsyttää heidät ennen maan varsinaista satoa (ks. jakeet 15,16; vrt. Jaak. 5:17; Jooel 2:23—27). Näin siis Jumala koetusajan lopulla ennen kuin hän vuodattaa seitsemän viimeistä vitsausta, saattaa kansansa tilaan, jossa heistä näkyy Jeesuksen kuva täydellisenä. Sanan kaikissa merkityksissä he ovat oikeita israelilaisia, virheettömiä Jumalan valtaistuimen edessä (vrt. Joh. 1: 47).

Ne 144000 edustavat Jeesuksen vastatointa Ilmestyskirjan 13. luvussa kuvatulle väärän karitsan työlle. Heilläkin on merkki — Jumalan sinetti, luku (144000) ja nimi otsassaan(Jumala). Kolmen enkelin sanomat, jotka on esitetty jakeissa 6—12, selvittävät, kuinka Jumala kokoaa tämän erikoisen joukon.

Jakeet 6, 7. Ilosanomaa Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan on saarnattu jokaisella aikakaudella, mutta Ilmestyskirjan 14. luvussa kuvattu ensimmäinen enkeli edustaa sitä Jumalan iankaikkisen evankeliumin eli ilosanoman osaa, joka on ymmärrettävissä vasta aivan historian lopulla, jolloin Jumala ryhtyy tuomitsemaan ihmiskuntaa.

Avain ensimmäisen enkelin esille tuoman tuomion ymmärtämiseen löytyy siitä iankaikkisesta ilosanomasta, että Jumala on sovittanut ihmiskunnan itsensä kanssa Jeesuksen Kristuksen kuolemassa. Raamattu julistaa, että kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Mutta ilosanoma on se, että Jumalan jumalallinen Poika tuli yhdeksi meistä, ja vaikka hän itse ei milloinkaan tehnyt syntiä, hän vapaaehtoisesti otti päälleen syyllisyytemme ja rangaistuksen, joka kuuluu meille siitä, että olemme erottaneet itsemme Jumalasta. Jeesus kuoli, jotta me saisimme elää. Ristillä hän toimitti täydellisen ja lopullisen sovituksen, uhrin, joka riittää kattamaan joka ikisen synnin ja sovittamaan kaikki ihmiset Jumalan kanssa (Jes. 53: 5, 6).

Ylösnousemuksensa jälkeen, hankittuaan jo iankaikkisen lunastuksen jokaiselle ihmiselle, hän astui ylös taivaisiin esittääkseen Isälleensen täydellisen vanhurskauden, jonka hän olitoteuttanut puolestamme (Hebr. 9:12).Tämän vuoksi Uusi testamentti opettaa selkeästi,että ihmiset voidaan »vanhurskauttaa»eli katsoa vanhurskaiksi Jumalan edessä yksinomaan Kristuksen rajattomien ansioiden, hänen täydellisen vanhurskautensa, nojalla. Tunnustukseksi niiden uskolle, jotka ovat valmiit turvaamaan yksin häneen tullakseen vanhurskautetuiksi Jumalan edessä, Kristus lähettää Pyhän Henkensä heidän sydämeensä toteuttamaan heissä sen pelastuksen, jonka hän on aikaansaanut heidän puolestaan Golgatalla (Ef. 1: 12,13; Ap.t. 2: 38). Niinpä aina kun henkilö tunnustaa Kristuksen vanhurskaudekseen, hän kokee muutoksen elämässään. Aito vanhurskautus ilmenee aina hyvinä tekoina, Jumalan käskyjen noudattamisena. Tässä on iankaikkisen evankeliumin ydin: ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä yksinomaan Kristuksen täydellisten ansioiden nojalla. Niille, jotka vastaanottavat Kristuksen tällä tavoin, hän suo vanhurskautensa.

Pyhäkkö ja sen toimitukset osoittavat, että siinä välitystyössä, jonka Kristus toimittaa puolestamme, on kaksi vaihetta. Hän aloitti hyväksemme tekemänsä välitystyön ensimmäisen vaiheen silloin, kun hän vuonna 31 astui ylös taivaisiin. Tuolloin hän astui taivaallisen pyhäkön pyhään suodakseen ihmisille anteeksiannon ja sovituksen. Hänen välitystyönsä pyhäkön ensimmäisessä osassa osoitti siis, että hänen kuolemansa Golgatalla riitti kattamaan ihmisten syyllisyyden ja tuomaan heille anteeksiannon.

Mutta Raamattu opettaa selvästi, että ihmisten on mahdollista kääntää selkänsä Jumalalle saatuaan anteeksiannon (ks. Joh. 15:5,6; Hes. 18:20—24; Hebr. 10: 28,29). Vaikka Kristus antaa anteeksi ihmisten synnit, kun he ne tunnustavat, ne ovat silti merkittyinä eräissä taivaan »kirjoissa» (Dan. 7:10; Mal. 3:16; Ps. 56: 9).

Vuonna 1844 Jeesus Kristus astui taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään pyyhkiäkseen pois nuo merkinnät, jotta hänen seuraajillaan olisi täysi oikeus taivaaseen, täysin esteetön pääsy sinne. Siihen työhön, jota Kristus toimittaa kansansa hyväksi tuomiolla, kuuluu ainakin neljä puolta. 1. Ilmestyskirjan 14. luvussa selostettujen kolmen sanoman välityksellä Jeesus parastaikaa kokoaa kansaansa tykönsä taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä (ks. selitykset jakeeseen Ilm. 14: 1). Aivan kuten Jumala käski muinaisten israelilaisten kokoontua maallisen pyhäkön ympärille kerran vuodessa sovitus- eli tuomiopäivänä, hän samoin kehottaa kansaansa nyt kokoontumaan taivaallisen pyhäkön ympärille ja uskossa Kristukseen astumaan kaikkeinpyhimpään ja vastaanottamaan hänen välitystyönsä siunaukset. Ja kuten Jumala määräsi muinaiselle Israelille tiettyjä tehtäviä heidän kokoontuessaan sovituspäivänä, aivan samoin ensimmäinen enkeli käskee niitä, jotka elävät todellisen tuomion hetkellä:

»Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia.» Ne, jotka kumartavat Ilmestyskirjan 13. luvussa kuvattua petoa, antavat kunnian ihmiselle, mutta ne, jotka ymmärtävät iankaikkisen evankeliumin, antavat kiitoksen kunnian ja ylistyksen ainoastaan Jumalalle. Lisäksi ensimmäinen enkeli kehottaa niitä, jotka valmistautuvat tuomiolle, kumartamaan »häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet». Sen jälkeen kun oikeudenkäynti alkoi vuonna 1844, miltei koko kristitty maailma on hyljännyt kristillisyyden suuren perustan, sen totuuden, että Jumala on luonut kaiken ja että hän yksin on elämän lähde. Sanat »kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan», perustuvat Jumalan iankaikkisen rakkauden lain neljänteen käskyyn, joka kehottaa ihmisiä menettelemään samalla tavoin kuin Luoja sapattina eli lepäämään. Seitsemäntenä luomispäivänä Jumala Raamatun mukaan »lepäsi ja hengähti». Hän tarkasteli täydellistä työtään ja tunsi tyydytystä siitä, että oli tehnyt parhaansa (2 Moos. 20:8—11; 31: 17). Enkelit, jotka niin ikään tarkastelivat  hänen täydellistä työtään, huusivat riemusta (Job 38: 7). Siirtymisessä Jumalan sapattiini onkin olennaista hänen täydellisyytensä tarkasteleminen. Tämän vuoksi Raamattu sanoo sapattia pyhityksen merkiksi. Se opettaa ihmisille, että Jumala yksin voi pyhittää eli tehdä pyhäksi (2 Moos. 31: 13; Hes. 20: 12). Jumalan pyhittämää sapattia noudattavat osoittavat uskovansa hänen täydellisyyteensä. Ja juuri tällaista uskoa Jumalan kansalla täytyy olla tuomion aikana.

2. Työhön, jonka Kristus toimittaa taivaallisessa oikeudenkäynnissä, kuuluu myös niiden elämän tutkiminen, jotka ovat sanoneet palvelevansa häntä. Tätä tutkimusta tehdessään Kristus ja hänen Isänsä vertaavat näiden henkilöiden jokaista ajatusta, sanaa ja tekoa rakkauden lain täydellisiin vaatimuksiin (ks. Dan. 7: 10; Mal. 3: 16; Jaak. 2: 12).

3. Kunkin tapauksen tutkittuaan Kristus »pyyhkii pois» joko merkinnät asianomaisen henkilön synneistä tai hänen nimensä elämän kirjasta. Niiden nimi, jotka ovat kieltäytyneet luottamasta täydellisesti yksin Kristukseen jotka ovat jättäneet tunnustamatta kaikki syntinsä ja vastaanottamatta anteeksiannon, pyyhitään pois elämän kirjasta (ks. Ilm. 3: 5; Hes. 18: 24).

Mutta monet ovat tehneet parannuksen synneistään ja uskossa tunnustaneet Kristuksen täydellisen uhrin ainoaksi perusteeksi, jonka nojalla he voivat tulla vanhurskaiksi Jumala edessä. Jumala katsoo nämä parannuksentekijät täysin kelvollisiksi pääsemään hänen iankaikkiseen valtakuntaansa. Silloin Jeesus pyyhkii pois merkinnät heidän synneistään sovitusuhrinsa nojalla, niin että uuden liiton lupaus saa lopullisen täyttymyksensä: »Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muisti heidän syntejänsä» (Jer. 31:34; ks. myös Jer. 50: 20 ja Jes. 4: 2,3).

4. Samalla kun Kristus pyyhkii pois niiden synnit, jotka elävät tuomion aikana, hän suo Pyhän Henkensä täyteydessään niille, jotka ovat seuranneet häntä uskossa kaikkeinpyhimpään ja tunnustaneet hänen välitystyönsä heidän puolestaan (ks. Ap.t. 3: 19). Hän vaatettaa uskollisensa omalla vanhurskaudellaan, niin että hän voi asettaa Isänsä eteen »kirkastettuna seurakunnan, jossa ei [ole] tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista» (Ef. 5: 27; ks. myös Sak. 3: 1—5 ja Ilm. 14: 1—5).

Jae 8. Toinen Ilmestyskirjan 14. luvussa esitetyistä kolmesta sanomasta on välitöntä seurausta ensimmäisestä. Totuus on aina tuomitsevaa; se jakaa. Ne, jotka kieltäytyvät vastaanottamasta ensimmäistä sanomaa, kokevat siveellisen lankeemuksen. Ja vaikka he itse eivät ehkä tajuakaan tilaansa, Jumala tajuaa. Kun muinainen Babylon hylkäsi Jumalan, hän julisti sen johtajille: »Sinut on vaa'alla punnittu ja köykäiseksi havaittu» (Dan. 5: 27).

Vähän myöhemmin meedialaiset ja persialaiset hyökkäsivät Babylonin kaupungin kimppuun ja kukistivat tuon valtakunnan. Johanneksen päivinä varsinainen Babylonin kaupunki oli pelkkinä raunioina. Mutta sen erityisroolin johdosta, jota Babylon oli näytellyt siinä sorrossa, mitä hänen kansansa oli kokenut Vanhan testamentin aikoina, Jumala puhui vertauskuvallisesti Babylonista osoittaakseen Johannekselle, kuinka saatana koettaisi tuhota Jumalan kansan historian lopulla turmeltuneen kirkon avulla (ks. Ilm. 17). Kuten muinainen Babylon hylkäsi Jumalan, samoin näennäisesti kristitty maailma hylkää hänet nykyään. Ne, jotka hylkäävät ensimmäisen enkelin sanoman, voivat vain langeta yhä alemmaksi. Toisen enkelin mukaan silloin, kun kristikunnan kirkot yhdistyvät täydellisesti maailmaan, Babylonin kukistuminen on täydellinen. Silloin Jumalan kansa julistaa toisen enkelin sanomaa voimallisesti (ks. Ilm. 18: 1—3). Ymmärtämättömät eivät havaitse Babylonin kukistumista, vaan näkevät kirkon ja valtion liittoutumisessa jotakin hyvää. Mutta ne, jotka ovat uskossa astuneet taivaallisen pyhäkön pyhään, tajuavat synnin luonteen ristin valossa, ja he korottavat äänensä voimallisesti Babylonin turmelusta vastaan.

Erityisesti he paljastivat Babylonin erheelliset opetukset, hänen »viininsä», jota hän tarjoaa kaikille kansoille. Tähän »viiniin» kuuluu mm. sellainen opetus, että sunnuntai on pyhä ja että ihmisellä on luonnostaan kuolematon sielu. Ensimmäinen erhe muodostaa yhdyssiteen roomalaiskatolisuuden ja luopioprotestantismin välille, ja toinen yhdistää nämä kaksi voimaa spiritualismiin eli spiritismiin. Käsitys, jonka mukaan sielu on kuolematon, on täysin vastakkainen sille raamatulliselle opetukselle, jonka mukaan vain Jumala on kuolematon ja että ihminen voi vastaanottaa iankaikkisen elämän vain vastaanottamalla Jeesuksen Kristuksen (2 Tim. 1:10). Saatana petti Eevaa sanomalla hänelle: »Ette suinkaan kuole» (ks. 1 Moos. 3: 1—4 ja vrt. Saarn. 9: 5; Room. 6:23; Mal. 4:1). Ja viimeisessä taistelussa monet, jotka kieltäytyvät luottamasta Jumalan sanaan, joutuvat saman petoksen uhreiksi.

Jakeet 9—12. Kolmas näistä kolmesta viimeisestä sanomasta on välitöntä seurausta kahdesta ensimmäisestä ja edustaa täyttä ja lopullista ilmoitusta Jeesuksesta Kristuksesta, hänen täydellisestä oikeudenmukaisuudestaan ja armostaan. Kun tämä sanoma on levinnyt ihmiskuntaan, koetusaika päättyy ja Jeesus palaa takaisin viedäkseen seuraajansa muassaan taivaaseen.

Kolmas enkeli esittää hätkähdyttävän sanoman — sanoman, jonka tarkoituksena on havahduttaa ihmiset niille ratkaiseville kysymyksille, jotka ovat vaakalaudalla Kristuksen ja saatanan välisessä viimeisessä taistelussa. Se esittää pelottavimman varoituksen, mikä ihmiskunnalle on milloinkaan julistettu. Varoituksessa käytetyt kielikuvat perustuvat Ilmestyskirjan 13. lukuun. Kuka ikinä kumartaa petoa (roomalaiskatolista kirkkovaltiota) ja pedon kuvaa (protestanttista kirkkovaltiota) ja vastaanottaa pedon merkin (sunnuntain, joka on pedon kirkollisen vallan tunnus), se »on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan».

Niin merkittävä on tämä varoitus, että lähes koko seuraava Ilmestyskirjan jakso on omistettu sitä koskevalle selitykselle. Ilm. 15: 1 osoittaa, että Jumala kohdistaa vihansa pedon kannattajille seitsemän suuren ja tuhoisan vitsauksen muodossa. Niitä ei lievennetä laupeudella, sillä ne, jotka hylkäävät kolmen enkelin sanomat, asettautuvat selvästi Jeesusta Kristusta vastaan, niin ettei hän enää voi suojella heitä armollaan. Kolmas enkeli päättää sanomansa seuraaviin sanoihin: »Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.» Näillä muutamilla sanoilla kolmas enkeli esittää iankaikkisen evankeliumin tuomion valossa. »Pyhiä» ovat viimeisessä koettelemuksessa ne, jotka ovat kohdistaneet täydellisen uskonsa Jeesukseen (kuten kreikankielinen alkuteksti on luettavissa) ja hänen täydelliseen vanhurskauteensa. Heidän kärsivällisen kestävyytensä johdosta hän lähettää Pyhän Henkensä täyteyden viemään päätökseen armon työn heidän elämässään ja sinetöimään hänen lakinsa heidän sydämeensä (ks. Jaak. 5:7; Hoos. 6:3; Hebr. 8: 10—12). Näin Jumala sinetöi kansansa kolmannen enkelin sanoman välityksellä. Ne, jotka vastaanottavat tämän sanoman täyteydessään, voittavat pedon ja hänen kuvansa, ja Kristus pelastaa heidät saatanan murhanhimoisilta aikeilta (ks. Ilm. 15: 2; 12: 17)

Kolmas enkeli näyttää tietä taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään. Ne 144000 uskaltavat sen voiton ansiosta, jonka Kristus on saavuttanut heidän puolestaan, rohkeasti astua armoistuimen eteen saadakseen tuomiolla armahduksen.

Ilmestyskirjan 14. luvun viimeisissä jakeissa puhutaan kahdesta sadosta, »maan elosta» (jakeet 14—16) ja »maan viinipuun hedelmistä » (jakeet 17—20). Profeetta Jooel, joka näki samanlaisen näyn, julisti: »Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuvat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri» (Jooel 3: 13).

Jakeet 14—16. Useissa eri yhteyksissä Jeesus käytti elonkorjuu vertausta selvittäessään opetuslapsilleen toista tulemustaan. »Pelto on maailma», hän sanoi, ja »elonaika on maailman loppu» (Matt. 13: 38,39). Kun Jeesuksen toiminta ihmisen Puolustajana taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä lähestyy loppuaan, hän lähettää Pyhän Hengen suurella voimalla niille, jotka vastaanottavat hänen kolme viimeistä sanomaansa (jakeet 6—12). Niinkuin »kevätsade», joka lankeaa kasvukauden lopulla, tämä Pyhän Hengen vuodatus »kypsyttää» jäännösseurakunnan, ne 144 000, saattaen sen jäsenet täydellisiksi luonteeltaan (Jooel 2: 23—32; Jaak. 5: 7; Ilm. 14: 12). Ja silloin, kun Kristus on täydellisesti siirtänyt luonteensa kansaansa, hän tulee vaatimaan heidät omikseen, iankaikkisen valtakuntansa osaksi. Minä »tulen takaisin», hän on luvannut, »ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen» (Joh. 14: 3).

Jakeet 17—20. Niitä, jotka kieltäytyvät Jumalan armollisesta kehotuksesta osallistua elonkorjuuseen, kuvataan »maan viinipuun hedelmiksi », ja heidätkin korjataan. Kun ihmiset ovat sinetöineet oman kohtalonsa hylkäämällä Jumalan rakkauden ja omaksumalla saatanan valheellisen jäljitelmän, Kristus tulee puolustamaan pyhää lakiaan.

Oikeudenmukaisuus vaatii niiden kuolemaa, jotka rikkovat Jumalan lakia; ja niiden,  jotka kieltäytyvät tunnustamasta Kristuksen sijaiskuoleman, on kärsittävä rangaistus itse. Toisessa tulemuksessaan Kristus on tuhoava jumalattomat, ja heidän verensä on peittävä maan (Jooel 3: 13; Jer. 25: 30; Jes. 63: 1—6). Ainoastaan ne, jotka ovat »kaupungin ulkopuolella », kokevat tämän kauhistavan lopun. Ne, jotka ovat seuranneet Jeesusta, Karitsaa, uskossa Uuteen Jerusalemiin ja menneet hänen kanssaan Siionin vuorella sijaitsevan taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimpään (ks. jae 1; Hebr. 12: 18—24), välttyvät jumalattomille langetettavilta kauhistavilta tuomioilta. Kuka vastaanottaa hänen armollisen kehotuksensa? »Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoon päässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu» (Jooel 2: 32).