Dosentti Matti Miettinen RATKAISUN AIKA 

Polttavia kysymyksiä

Miksi minulla on vaikeuksia työpaikassani? Miksi veljelläni on ristiriitoja avioliitossaan? Miksi äidilläni on niin paljon sairautta? Miksi pojallani on vaikeuksia elämäntehtävän löytämisessä? Miksi ihmisiä kidutetaan? Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä, sairautta ja tuskaa, vaikka Raamatun ilmoituksen mukaan kaikkivaltias Jumala on rakkaus ja loi maailman aluksi hyväksi? (1 Joh. 4:8; 1 Moos. 1:31).

Pahuuden alkuperä

Raamatun mukaan kaikki kärsimys maailmassa on synnin seurausta. Monituhatvuotisen synnin harjoittamisen vuoksi ihmiskunta on syvästi rappeutunut ja raihnainen. Synti taas on Raamatussa määritelty selvästi ja yksinkertaisesti: "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus" (1 Joh. 3:4). Synti on Jumalan säätämien, elämää hallitsevien lakien, niin luonnonlakien kuin moraalistenkin lakien, rikkomus. Nämä lait Jumala on säätänyt luomiensa olentojen onneksi ja siunaukseksi. Ne ovat hänen luonteensa, hänen ikuisen, rakastavan olemuksensa ilmaus. Alussa kaikki luodut noudattivat luonnostaan ja sydämensä halusta Jumalan tahtoa. "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää" (1 Moos. 1:31).

Mistä paha sai alkunsa Jumalan täydellisessä luomakunnassa?

Tähän kysymykseen on mahdotonta saada tyhjentävää vastausta. Sillä tämä vastaus sisältäisi perustelun ja siten myös oikeutuksen synnin olemassaololle. Raamatun mukaan synti on kuitenkin luonnottomuus, jolla ei ole olemassaolon oikeutta ja johon Jumala ei ole pienimmässäkään määrin syypää. Synti on turmiovalta, joka väistämättömästi päättyy tuhoon (Room. 6:23). Raamatun mukaan synti sai alkunsa siten, että korkea enkeliolento ryhtyi kapinaan Jumalaa vastaan. Jesajan kirjassa häntä sanotaan kointähdeksi, aamuruskon pojaksi, mistä latinalaisperäinen nimitys Lucifer, Valonkantaja, johtuu (Jes. 14:12). Kapinointinsa ja petollisen, ihmissielujen tuhoamiseen tähtäävän toimintansa johdosta hänestä alettiin käyttää yleisesti nimitystä saatana. Hänen lankeemuksestaan ja kapinoinnistaan Jumalaa vastaan kerrotaan Raamatussa kolmessa yhteydessä. Ne ovat Jes. 12—17, Hes. 28:12-17 ja Ilm. 12:7-12. Lucifer oli aluksi Jumalan seurassa suuressa loistossa. Hän oli laajalti suojaavainen kerubi, korkea enkeliolento. Jumala loi hänet nuhteettomaksi. Jumalan syytä ei ollut, että Luciferista löydettiin vääryys. Tämä ylpistyi suuren kauneutensa ja ihanuutensa tähden. Hän alkoi kadehtia Kristusta, Jumalan Poikaa, jonka kautta Jumala oli kaiken luonut ja joka oli yhtä Isän kanssa (Koi. 1:14—17). Lucifer halusi tulla Korkeimman vertaiseksi ja nousta jopa Jumalan yläpuolelle. Synnin ja maailman kurjuuden syynä on ylpeys, kadehtiminen ja halu olla muita suurempi. Lucifer väitti, että Jumalan lait olivat puutteellisia ja epäoikeudenmukaisia. Niiden poistaminen lisäisi kaikkien luotujen vapautta ja onnea. Nämä kavalat väitteet saivat monia taivaan enkeleitä liittymään kapinaan.

Ihmiskunnan kärsimysten alku

Miksi Jumala salli ihmisen tulla paholaisen pettämäksi ja langeta syntiin? Jumala ei halua pakotettua palvelua vaan ainoastaan vapaaehtoista, rakkaudesta häneen lähtevää kuuliaisuutta. Sillä ilman sitä ihmisen todellinen onni ja vapaa henkinen kasvu kävisivät mahdottomiksi. Jumala loi ihmisen täydelliseksi ja tähän täydellisyyteen kuuluu vapaus valita. Jumala ilmoitti ihmiselle onnellisen ja iankaikkisen elämän edellytykset, kuuliaisuuden ihmisen parhaaksi annetuille rakkauden käskyille. Jumala kielsi ihmistä syömästä hyvän- ja pahantiedon puusta, koska Jumala suuressa viisaudessaan ja rakkaudessaan halusi, että ihminen ei olisi koskaan oppinut tuntemaan pahan ja synnin kauhistuttavia seurauksia (1 Moos. 2:16,17). Miksi ihminen, vaikka Jumala olikin antanut ihmiselle selvän tiedon tahdostaan ja varoittanut häntä synnin seurauksista, kuitenkin valitsi tottelemattomuuden tien? Miten saatanan, sen vanhan käärmeen onnistui saada ihminen uskomaan häntä? Jokaisen on tärkeätä tuntea nämä keinot, koska sielunvihollinen tänäkin päivänä käyttää noita samoja tehokkaiksi osoittautuneita menetelmiä johtaakseen meitä rikkomaan Jumalan käskyjä. Ensimmäiseksi saatana koetti saada Eevan epäilemään, tarkoittiko Jumala todella sitä, mitä Hän oli sanonut: "Onko Jumala todellakin sanonut" (1 Moos. 3:1). Eeva osoitti, että hän tunsi Jumalan tahdon. Toiseksi saatana väitti, että Jumalan käskyn rikkomisen seuraukset eivät olisikaan niin vakavia, kuin mitä Jumala oli sanonut: "Ette suinkaan kuole" (jae 4). Kolmanneksi saatana väitti, että Jumalan käskyn rikkominen toisi onnea ja avartaisi elämän kokemuksia (jae 5). Tänäkin päivänä saatana esittää, että Jumalan tahdon tekeminen vähentää mahdollisuuksia nauttia vapaasti ja monipuolisesti elämästä. Tämä saatanan väite on osoittautunut kohtalokkaaksi erehdykseksi. Tämän maailman kärsimykset ovat osoittaneet sen selvästi.

Miksi Jumala sallii pahan olemassaolon

Kun ensimmäinen ihmispari oli rikkonut Jumalan käskyn, olisi oikeudenmukainen seuraus ollut kuolema, syntisten hävittäminen. Suuressa rakkaudessaan ihmistä kohtaan Jumala ei kuitenkaan halunnut välittömästi tuhota ihmistä. Äärettömässä viisaudessaan Jumala näki hyväksi sallia pahuuden ja sen seurausten kypsyä. Saatanan kapinan, synnin ja Jumalan lain rikkomisen hirvittävien seurausten oli tultava niin selvästi maailmankaikkeuden jokaisen ajattelevan olennon nähtäviksi, että kukaan ei sen jälkeen enää koskaan epäilisi Jumalan rakkautta ja hänen käskyjensä oikeudenmukaisuutta ja että synti ei enää koskaan uudelleen ilmaantuisi maailmankaikkeuteen. Jumalan laki on Jumalan luonteen ilmaus. Se on yhtä täydellinen (Ps. 19:8), pyhä, vanhurskas ja hyvä (Room. 7:12) kuin Jumalan luonnekin on pyhä, vanhurskas ja hyvä. Sen vuoksi lakia ei voi muuttaa, koska Jumalan luonnekin on muuttumaton. Jotta ihminen voisi vapautua synnin rangaistuksesta, kuolemasta, saattoi ainoastaan Luoja, lain Antaja, meidän Jumalamme Jeesus Kristus (Joh. 1:1—3) ottaa kantaakseen meidän syntivelkamme ja kärsiä sen rangaistuksen. Hän otti osakseen sen, mikä oikeudenmukaisesti kuului meille, jotta me voisimme jälleen tulla Jumalan lapsiksi. Rajattomassa rakkaudessaan Jumala valitsi äärettömien uhrausten tien ihmisen lunastamiseksi.

Iankaikkinen evankeliumi

Kautta ikuisten aikojen Jumalalla oli ollut valmiina suunnitelma ihmisten syntien sovittamiseksi (Room. 6:23). Heti syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala ilmoitti tämän iankaikkisen evankeliumin ilosanoman ihmiselle (1 Moos. 3:15). Jumala tulisi Pojassaan ihmiseksi ja sovittaisi maailman itsensä kanssa (2 Kor.5:19). Jeesus Kristus antautui avoimeen taisteluun saatanaa vastaan, asettui alttiiksi epäonnistumisen vaaralle, sai tässä taistelussa 1 Moos. 3:15 sanoja käyttääksemme kuolettavan "piston kantapäähänsä", kärsi suunnattomasti, mutta sai kuitenkin lopullisen voiton ja murskasi "käärmeen" eli saatanan "pään". Jotta ihmisillä olisi säilynyt tieto tulevasta Lunastajasta ja pelastuksesta hänen sovitustyönsä kautta, Jumala velvoitti ihmiset syntiensä anteeksi saamiseksi uhraamaan syntiuhreja Jumalalle. Evankeliumi oli kätketty uhrijärjestelmän vertauskuvallisiin toimituksiin. Täydellisimpänä tämä ilmeni Israelin kansantemppelipalveluksessa. Jokainen uhrieläin, jokainen säädös, temppelipalvelun pieninkin yksityiskohta kertoi tulevan Vapahtajan uhrista, työstä ihmisen pelastamiseksi. Se oli evankeliumia vertauskuvien muodossa siihen asti, kunnes Jeesus uhrasi itsensä ristillä. Silloin varjo kohtasi todellisuuden. Seremonialaki lakkasi olemasta voimassa temppelin esiripun revetessä näkymättömän käden voimasta ylhäältä alas asti (Matt. 27:51; Hebr. 10:1; Hebr. 9:9,10).

Jeesus vapauttaja

Kun Jumala syntyi ihmiseksi hänessä täyttyivät kaikki Raamatun messiasennustukset. Miksi Israelin kansan papit, johtomiehet ja opettajat eivät kuitenkaan ottaneet Jeesusta vastaan? Ylpeydessään ja kunnianhimossaan he odottivat maallista hallitsijaa, joka vapauttaisi heidät vihatun Rooman ikeestä, eikä nöyrää opettajaa, joka vapauttaisi heidät synnin orjuudesta ja antaisi heille taivaallista voimaa pahan voittamiseen. Elämänsä aikana Jeesus oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, mutta kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15). Siksi hän voi ja haluaa auttaa heikointakin ihmistä. Ihmisenä Jeesukselle oli kova koetus se, että hänen oma kansansa, joka tunsi Raamatun ennustukset ja jonka olisi pitänyt ottaa luvattu messias iloiten vastaan, hylkäsi hänet. Juudan kansan johtomiehet ja papit kadehtivat ja vihasivat Jeesusta haluten surmata hänet. Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät ymmärtäneet hänen tehtäväänsä.

Getsemanen ratkaisutaistelu

Getsemanessa viimeisenä yönä ennen ristiinnaulitsemista Jeesus tunsi koko maailman syntitaakan ja sen aiheuttaman eron rakkaasta Isästään niin raskaana, että hän hikoili verta. Tänä kovimman koetuksensa hetkenä Jeesus ihmisenä kaipasi ja tarvitsi mitä kipeimmin inhimillistä myötätuntoa. Jeesus pyysi opetuslapsia valvomaan ja rukoilemaan kanssaan hetken mutta he nukkuivat. Saatana kiusasi ankarasti Jeesusta luopumaan tehtävästään ja palaamaan rakastavan Isänsä ja taivaan enkelien seuraan. Miksi kannattaisi antautua tappion ja iankaikkisen kadotuksen vaaraan näiden kurjien, kiittämättömien, kateellisten ja hänen tappamistaan suunnittelevien ihmisten hyväksi. Hänen rakkaat opetuslapsensakin tulisivat paeten hylkäämään hänet. Kärsimysten maljan tyhjentäminen tuntui Jeesuksesta tavattoman vaikealta, Isän tahtoon taipuen hän kuitenkin rukoili: "Ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon vaan niinkuin sinä" (Matt. 26:39).

Voitto ristillä

Jeesus joutui mitä julmimman oikeudenkäynti-ilveilyn kohteeksi. Jeesus ei lausunut yhtään sanaa, joka ei olisi ollut kunniaksi hänen taivaalliselle Isälleen. Jeesus ei koskaan tehnyt yhtään ihmettä omaksi hyväkseen. Ristilläkin Jeesus rukoili anteeksiantoa vainoojilleen. Kun hellät kädet, jotka olivat tehneet vain hyvää, lävistettiin julmilla nauloilla ja jalat, jotka olivat vaeltaneet vain toisten auttamiseksi, iskettiin ristinpuuhun, Jeesus rukoili raakojen sotilaiden puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Golgatan ristillä Jeesus kärsi sen rangaistuksen, joka oikeudenmukaisesti kuului meille, jotta Kristuksen vanhurskaus luettaisiin meidän ansioksemme. Jokaiselle heikoimmallekin ihmiselle, myös ryövärille ristillä, tarjottiin mahdollisuus päästä jälleen Jumalan lapseksi. Meidän syntimme tuntuivat erottavan Jeesuksen ikuisesti hänen hellästä ja hyvästä taivaallisesta Isästään. Tämä tunne aiheutti Jeesuksen rakastavassa sydämessä niin hirveätä tuskaa, että se ylitti äärettömästi kovimmatkin ruumiilliset kärsimykset ristillä. Tämä tuska pusertui esiin sanoissa "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit". Tämä tuska mursi Jeesuksen sydämen, jotta yhdenkään meistä ei koskaan tarvitsisi kokea sitä helvetin tuskaa, minkä ikuinen ero rakastavasta, hyvästä Jumalasta aiheuttaa. Tänä elämänsä synkimpänä hetkenä Jeesus uskoi Jumalan aikaisemmin antamiin lupauksiin, että Jumala hyväksyy hänen täydellisen uhrinsa, vaikka mikään ulkoinen asia ei nyt tätä uskoa tukenutkaan. Tämä usko ilmeni Jeesuksen kuolinhetkellä sanoina: "Se on täytetty". Tässä uskossa hän antoi henkensä Jumalan käteen. Elämällään ja kuolemallaan Jeesus kutoi täydellisen vanhurskauden vaipan, jota hän vielä tänään armonsa kautta tarjoaa jokaiselle uskon kautta ilmaiseksi, lahjaksi. Vain tämä Kristuksen vanhurskaus, jossa ei ole yhtään ihmiskäsin kudottua säiettä, oikeuttaa meidät taivaskotiin, jota Jeesus on mennyt valmistamaan meille kaikille. Jeesus tuli maailmaan, jotta meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys (Joh. 10:10). Jeesus tarjoaa meille onnellisen, iloisen, rauhan täyttämän elämän tässä pimeässä, kurjassa, pian hukkuvassa maailmassa ja kerran iankaikkisen, mitä suurenmoisimman elämän hänen luonaan. Voisiko olla mitään valtavampaa ilosanomaa kuin se, että meillä jokaisella on tällainen rakastava taivaallinen Isä, joka on tyhjentänyt rakkaassa Pojassaan kaikki taivaan aarteet meidän pelastuksemme tähden. 

Pelastus vain armosta

Kristuksen uhri meidän puolestamme jäisi kuitenkin merkityksettömäksi, ellemme tulisi henkilökohtaisesti sen takaamasta pelastuksesta osallisiksi. Kristuksen sovitustyö meidän ihmisten pelastamiseksi on välttämätön meille erityisesti kahdesta syystä. Ensiksikin me kaikki olemme tehneet sellaista, mikä on väärin, mikä on syntiä. Sen vuoksi me kaikki olemme syynalaisia Jumalan edessä emmekä voi mitenkään hyvittää tekojamme. Kun omatunto nuhtelee meitä, syyllisyydentunto saattaa muodostua raskaaksi. Sen vuoksi monet ovat viettäneet unettomia öitä. Kuningas Daavid kuvaili psalmissa 32 lankeemuksensa aiheuttamaa syyllisyydentuntoa seuraavasti: "Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: 'Minä tunnustan Herralle rikokseni*, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani" (Ps. 32:3—5). On ihmisiä, jotka ovat jonkin rikkomuksen takia kantaneet sielussaan vuosikausia syyllisyyden taakkaa. Se on jäytänyt heidän elinvoimaansa, eivätkä he ole toivoneet mitään niin hartaasti kuin vapautusta taakastansa. Synnin tunnossa, syyllisyydentunnossa olevalle ihmiselle sanoma Jeesuksen kuolemasta meidän syntiemme sovittajana on todella evankeliumi, ilosanoma. Profeetta Jesaja julisti jo 700 vuotta ennen Kristuksen aikaa Jumalan armahtavasta laupeudesta, anteeksiantavasta mielenlaadusta näin: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi, vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi" (Jes. 1:18). Uudessa testamentissa Paavali korostaa tämän anteeksiantamuksen täydellisyyttä seuraavasti: "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi" (2 Kor. 5:21). Tämä teksti on mitä suurenmoisin sanoma synnintunnon painamalle ihmiselle. Jeesus otti kantaakseen koko meidän syyllisyytemme niin täydellisesti, että mitään ei jäänyt jäljelle. Hän otti sen kohtalon, joka oikeudenmukaisesti olisi kuulunut meille, "tuli synniksi meidän tähtemme". Vastaavasti hän antaa oman puhtaan, synnittömän elämänsä meidän osaksemme. Tämä merkitsee sitä, että kun me syntejämme katuen pyydämme Jumalalta anteeksiantamusta, hän Kristuksen kuoleman perusteella pyyhkii pois kaikki meidän syntimme, ja me olemme hänen edessään Kristuksen tähden niin viattomia, kuin emme olisi koskaan mitään pahaa tehneet, olemme Jumalan silmissä yhtä puhtaita kuin Kristus. Tämän kaiken saa syntejään katuva ja anteeksiantamusta etsivä ottaa vastaan yksinkertaisesti vain uskomalla sen todeksi omalla kohdallaan. Ei tarvita mitään parannuksentekoharjoituksia, ei mitään pyhiinvaellusmatkoja, ei mitään hyviä tekoja voidaksemme osoittaa kelvollisuuttamme Jumalalle. Tarvitsee vain yksinkertaisesti uskoa Jumalan lupaus anteeksiantamuksesta. Paavali esittää tämän asian erittäin rohkeasti kärjistäen, niin että yksinkertaisinkin voisi sen tajuta: "Mutta joka ei töitä tee vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan uskonsa vanhurskaudeksi" (Room. 4:5). Tämä sanoma antaa kaiken vapautuksen syyllisyydestä. Tämä sanoma avaa taivaan portit. Mutta Kristuksen uhrilla on toinenkin merkitys. Vaikka me olemmekin vastuussa kaikista tekemisistämme, toisaalta on niin, että me syntisen ihmissuvun jälkeläisinä kannamme olemuksessamme synnin aiheuttaman turmeluksen taakkaa. Jokaisella on jo syntymälahjanaan, Aadamin jälkeläisenä, taipumus pahaan, synnillinen luonto. Kukaan ei ole siitä vapaa. Daavid ilmaisee sen psalmissa 51 näin: "Katso, minä olen synnissä syntynyt ja äitini on minut synnissä siittänyt"(Ps. 51:7). Paavali ilmaisee saman asian näin: "Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään" (Room. 3:12). Synnin turmelemalle ihmiselle on mahdotonta elää puhdasta, nuhteetonta elämää. Tässä mielessä jokaisen tila on toivoton. Mutta Kristus tuli murtamaan täydellisesti pahan vallan. Kristuksen uhrissa ei ole vain syntien anteeksiantamusta. Siinä on myös voima uuteen elämään. "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh. 1:12). Tänyä ei merkitse sitä, että ihminen itsessään voisi muuttua hyväksi. Mutta kun uskon tiellä kilvoitteleva ihminen toteaa yhä uudelleen oman täydellisen kykenemättömyytensä todella puhtaaseen ja jumaliseen elämään, hän rukouksessa kamppaillen turvautuu yhä lujemmin Jumalan armoon Kristuksessa ainoana toivonaan. Silloin kaikki ihmiskorska häviää pois. Ei ole halua enää korostaa omaa erinomaisuuttaan. Silloin Kristus on kaikki. Silloin Jumalan armo Kristuksessa on ainoa, jolla on merkitystä. Synnin alkujuuri itsekorotuksen henki kuoleutuu pois. Mutta sellainen ihminen on myös väkevä Jumalassa. Hänen jumalisuutensa ei ole hänestä itsestään. Se on Jumalan elämää hänessä uskon kautta, se on Kristuksen vanhurskautta hänessä. Sellaisen ihmisen ylle tulvii taivaan siunaus. Hänen osanaan ovat taivaan mittaamattomat aarteet jo täällä ajassa.