"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut. – - Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. — Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä." Joh. 10:14,27,29.

Kolme apostolia viittaa Jeesukseen nimellä lampaiden paimen. Johannes kutsuu häntä hyväksi paimeneksi, "joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta" (Joh. 10:11). Paavali viittaa Jeesukseen suurena paimenena, joka heräsi kuolleista (Hepr. 13:20), kun taas Pietari viittaa häneen kunnioittavasti ylimpänä paimenena, joka tulee takaisin (1.Piet. 5:4). Kuvatessaan valtakuntansa kuuliaisia jäseniä Kristus puhui vaatimattomista, uskollisista lampaista - ei vuohista, jotka ovat itsepäisiä. (Katso Matt. 25:31-46.) Dwight L. Moody sanoi kerran: "Kristuksen lampailla on kaksi ominaisuutta - yksi korvissaan - 'ne kuulevat minun ääneni' - ja toinen jaloissaan - 'ne seuraavat minua.'"

Daavid, paimenpoika, lauloi Betlehemin kedoilla: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." Lue Psalmi 23. Jeesus on seurakuntansaymmärtävä paimen - hän ruokkii laumaansa hengellisellä leivällä,hän johtaa heitä palvelemaan, hän opettaa heille miten rukoilla, hänsuojelee heitä Saatanan hyökkäyksiltä, hän sitoo heidän haavansa, hänjohtaa heidät oikean lauman luo ja vartioi heitä.

Tänään liitymme Jerusalemin ihmisjoukkoihin, jotka kuuntelevat Jeesuksen ihmeellisiä vertauksia. Kun hän puhuu, mielessämme hahmottuu kuva hänestä seurakunnan ylimpänä paimenena - hän lohduttaa, neuvoo, johdattaa ja varoittaa laumaansa. Jeesus opetti, että lampaiden tulee luottaa paimeneen joutuessaan harhaan ja eksyksiin. Kristus osoitti sävähdyttävän vertauksensa fariseuksesta ja publikaanista.

"Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen" (Luuk. 18:9).

Saamme tietää, että Mestari oli juuri äskettäin ollut fariseuksen kodissa aterialla (Luuk. 14:1). Pian sen jälkeen hän tapasi ryhmän publikaaneja ja syntisiä (Luuk. 15:1,2). Sitten hän asettaa vastakkain näiden kahden ryhmän ajattelutavan. Kuunnelkaamme huolellisesti tätä tärkeää opetusta:

"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." Luuk. 18:10-14.

Tämän vertauksen ylpeä fariseus antaa kuvan omasta vanhurskaudestaan ja itsensä korottamisesta. Hän uskoo rukoustensa ansaitsevan Jumalan suosion. Ne, jotka katselevat häntä, melkein kuulevat hänen sanovan: "Älä tule lähelleni, sillä minä olen pyhempi kuin sinä." Hän ei oikeastaan edes rukoile Jumalaa, hän rukoilee itsensä kanssa. Kurja publikaani antaa erilaisen kuvan. Hän ei seurustele muun jumalanpalvelusväen kanssa, vaan vetäytyy yksinäiseen paikkaan eikä "tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa". Luuk. 18:13. Hän tietää, ettei hänellä ole ansioita suositellakseen itseään Jumalalle, joten hän anoo armoa: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!Luuk. 18:13. Kuinka hän kaipaakaan rauhaa ja anteeksiantoa!

Kumpi näistä miehistä sai siunauksen? Jeesus sanoi:

"Minä sanon teille: hän [publikaani] lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen [fariseus] ei." Luuk. 18:14. Hän sai avun, koska hän tunsi avun tarpeensa. Fariseus hylättiin, koska hän ei tuntenut tarvettaan. Jos sinä tunnet tarvitsevasi hyvän paimenen rakkautta ja huolenpitoa niin kuin tuo publikaani, ole rohkealla mielellä, koska sinulla on toivoa. Voit nojata koko painollasi Jumalaan ja olla riippuvainen hänen avustaan. Armo annetaan vapaasti niille, jotka tuntevat avuttomuutensa, huutavat avuksi Herran nimeä ja etsivät häntä vilpittömästi pelastuakseen. (Katso Room. 10:13.)

Kristus oli juuri opettanut opetuslapsilleen miten tuli rukoilla. (Katso Matt. 6:9-13 ja Luuk. 11:2-4.) Tuolloin hän opetti havainnollisesti, kuinka hänen seuraajiensa tuli jatkaa rukousta kärsivällisesti saadakseen vastauksen.

"Jeesus sanoi vielä: 'Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: "Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään." Toinen vastaa sisältä: "Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään."Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee."' Luuk.11:5-8.

Henkilö, joka pyysi vertauksessa apua, oli hellittämätön ja kieltäytyi luovuttamasta, joten hän sai kolme leipää. Jeesus opetti, että samalla tavoin meidänkin tulisi jatkaa rukousta, vaikka emme saisikaan vastausta välittömästi. Tämän vertauksen mies pyysi naapuriltaan kolmea leipää, jotta voisi antaa ruokaa häntä tapaamaan tulleelle ystävälleen. Tällä tavoin Herramme opetti, että Jumala antaa meille, kun pyydämme antaaksemme toisille.

Rukous tekee meistä Jumalan rakkauden ja voiman välikappaleita. Kerrotaan, että Saladin katsoi Richard Coeur de Lionin miekkaa ja ihmetteli, miten niin tavanomaisella terällä saattoi tehdä niin suuria ihmeitä. "Ei se ollut se miekka, Saladin. Käsivarsi ne suuret teot teki." Samalla tavoin me olemme välikappaleita Jumalan voimakkaassa kädessä.

Vertaus kadonneesta lampaasta.

"Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: 'Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.' Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: 'Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: "Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa." Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.'" Luuk. 15:1-7.

Jeesus opettaa, että ennen suurta koston päivää hyvä paimen tekee kaikkensa tuodakseen harhailevat lampaansa takaisin lammastarhaan. Huomaamme neljä seikkaa vertauksessa kadonneesta lampaasta.

1. Vain yksi lammas eksyi. Hyvä paimen jätti yhdeksänkymmentä yhdeksän lammasta erämaahan ja lähti etsimään yhtä harhailevaa lammasta pelastaakseen sen. Tämä opettaa meille, että Jumala rakastaa kadonneita aivan yhtä paljon kuin niitäkin, jotka ovat lammastarhan sisäpuolella. (Katso Hes. 34:12.) Yksi on pienin määrä, mikä voidaan laskea. Aivan samoin, jos olisi ollut vain yksi kadotettu ihminen, Kristus olisi kuollut tuon yhden puolesta.

2. Kadonnut lammas on avuton. "Ilman minua te ette saa aikaan mitään", Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa. Kadonneella syntisellä ei ole mitään muuta keinoa palata Jumalan luo kuin Jeesuksen avulla. (Katso Ap.t. 4:12.) Me olemme kadoksissa ilman Jeesusta. Jos vertauksen paimen ei olisi hakenut takaisin hädänalaista pientä harhailevaa lammastaan, se olisi joutunut susien syömäksi tai syöksynyt jyrkänteen reunalta alas. Olemme aivan yhtä avuttomia kuin kadonnut lammas, mutta taivaallinen rakkaus on tehnyt suunnitelman pelastaakseen meidät. Hyvä paimen etsii meitä ja ottaa meidät käsivarsilleen ja tuo Jumalan luo.

3. Paimen rakastaa kadonnutta lammasta. Kun paimen

tietää, että yksi hänen lampaistaan puuttuu, hän on huolissaan eikä pysty nukkumaan. Siksi hän nousee keskellä yötä ja lähtee etsimään kadonnutta. Hän varmistuu siitä, että yhdeksänkymmentäyhdeksän muuta lammasta ovat turvassa lammastarhassa ja lähtee sitten vaaralliselle matkalle. Hän ei säästä uhrauksia. Hänen oma henkensä on vaarassa, mutta hänellä on vain yksi päämäärä – löytää yksi harhailemaan lähtenyt lammas.

4. Kadonnut löydetään. Seuratessaan yksinäistä polkua tunti toisensa perään hän vihdoin kuulee pienen määkäisyn kauempaa. Tuon säälittävän äänen johdattamana hän saapuu suuren jyrkänteen reunalle. Silloin paimen näkee pienen eläinparan kielekkeellä kiinni jääneenä. Kurottautuen alas hengenvaarallisessa korkeudessa hän saa otteen kadonneesta lampaasta, joka on jo kuolemaisillaan, ja vetää avuttoman eläimen turvaan. Mitä hän tekee – rankaisee pientä lammastaan? Ei. Hän ottaa ruhjoutuneen ja vertavuotavan lampaan käsivarsilleen ja painaa sitä rintaansa vasten. Siinä hänen omasta sydämestään virtaava lämpö virvoittaa sen. Kiitollisena Jumalalle paimen palaa takaisin, sitoo lampaan haavat ja asettaa sen takaisin lammastarhaan. Vertaus päättyy siihen, että paimen kutsuu ystävänsä ja naapurinsa yhteen ja sanoo: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.” Luuk. 15:6 Sitten seuraa kiitosjuhla ylistyksen ja iloisten sävelten kera. Mikä kaunis kuva siitä ilosta, mikä taivaassa on yhdestä katuvasta, joka palaa hyvän paimenensa luo pelastuakseen!

Vertaus tuhlaajapojasta.

Vertausta tuhlaajapojasta on kutsuttu myös kertomukseksi anteeksiantavasta isästä. Tuhlaajapoika edustaa niitä, jotka ovat kadonneet synnin tähden ja kohauttavat olkapäitään ja kysyvät: "Mitä väliä sillä on?" Heitä kiinnostavat tämän maailman nautinnot, eivätkä he ajattele tulevaisuutta. Heille merkitsee vain se, että heillä on hauskaa nyt. Vertauksen nuori poika pyytää isältään perintöä, joka kuuluisi hänelle isän kuoltua. Hän on kärsimätön eikä jaksa odottaa, kunnes raha on hänen käsissään. Sitten hän saa perintönsä, kerää kamelinsa, lampaansa ja karjansa yhteen, lastaa kantojuhtansa selkään kalliit kankaat, mausteet ja rahat, jotka oli saanut, ja kiirehtii isänsä taloon sanoakseen pikaisesti näkemiin. Sitten hän on poissa! Vieraassa maassa hän käyttää omaisuutensa holtittomaan elämään. Viikot ja kuukaudet vierivät. Hänen varansa hupenevat. Hänen täytyy myydä omaisuuttaan saadakseen varoja seikkailuihinsa. Pian hänellä ei ole mitään. Hänen palvelijansa ja ystävänsä jättävät hänet. Hän jää yksin nälissään, toisten hylkäämänä. Pysyäkseen hengissä hän saa työtä sikopaimenena, mikä tilanne juutalaiselle! Kertomus ei kuitenkaan pääty tähän. Hän "meni itseensä", Vapahtaja sanoi. Luuk. 15:17. Hän alkoi tuntea oman viheliäisyytensä. Saatanan pettävä voima murtuu. Hän pohtii asioita, niiden syitä ja seurauksia ja tajuaa kärsivänsä oman typeryytensä tähden. Ensin hän oli ajatellut isänsä olevan syynä hänen tyytymättömyyteensä, koska tämä oli liian tiukka ja uskonnollinen. Nyt hän käsittää, että hänen isänsä oli oikeassa ja hän itse väärässä. "Nyt minä lähden isäni luo", hän sanoi. Luuk. 15:18.

Hän ymmärtää nyt, että hänen isänsä oli rakastanut häntä koko ajan, mutta se ei ollut valjennut hänelle aiemmin. Tosiasiassa isän rakkaus herätti hänen omantuntonsa. Miksi hän oli ollut niin typerä? Niinpä hän aloittaa matkan kotiin. Isä on odottanut poikaansa, tähyillen päivittäin ja viikoittain, rukoillen ja toivoen poikaa palaavaksi. Kun poika lähestyy vanhaa kotiaan, isä näkee hänet jo kaukaa. Aivan, hän näkee poikansa ennen kuin poika näkee hänet. Kun tuhlaajapoika on näköetäisyydellä, isä juoksee hänen luokseen. Syvää sääliä tuntien hän ottaa poikansa hellään syleilyynsä. Isä heltyi ja "juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä", kerrotaan Raamatussa. Luuk. 15:20. Tämä on kaunis kuva tuhlaajapojan kotiinpaluusta ja hänen isänsä ihmeellisestä rakkaudesta. Sitten seuraa juhliminen ja ilo. Heikko, laihtunut poika katuu syvästi.

"Isä", hän sanoo, "minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi." Luuk. 15:21. Hän on juuri sanomassa: "Ota minut palkkalaistesi joukkoon", mutta hänenisänsä ei jätä hänelle siihen mahdollisuutta. '"Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla." Luuk. 15:22-24.

Tämä kaunis jälleennäkemisen ja sovun hetki kuvaa sitä tapaa, jolla Jumala ottaa vastaan jokaisen hänen luokseen tulevan katuvan syntisen.

Vertaus suurista pidoista.

(Lue Luuk. 14:15-24.) Kun Jeesus oli Jerusalemissa, hän meni tunnetun fariseuksen kotiin kutsuille. Monia huomattavia uteliaita vieraita oli kerääntynyt pöydän ympärille, mutta he eivät olleet ystävällisiä Kristukselle, ja he tarkkasivat hänen jokaista liikettään löytääkseen syytteen häntä vastaan surmatakseen hänet. He olivat kovettaneet sydämensä ja torjuneet Kristuksen kutsun katumukseen. Tämä tapahtuma antoi Jeesukselle mahdollisuuden osoittaa näille miehille, mitä seurauksia olisi siitä väärästä tiestä, jolle he olivat lähteneet. Hän kertoi miehestä, joka järjesti suuret pidot ja kutsui monia vieraita. Määräaikaan hänen palvelijansa kutsui heitä sanoen:

"Tulkaa, kaikki on jo valmiina." Luuk. 14:17.

Nuo etuoikeutetut ihmiset esittivät kuitenkin kaikenlaisia tekosyitä. Eräs mies, maanviljelijä ammatiltaan, oli ostanut uuden pellon ja halusi mennä sitä katsomaan. Toinen oli ostanut viisi paria härkiä ja halusi kokeilla niitä. Yksi mies oli juuri mennyt naimisiin ja halusi viettää aikaa vaimonsa kanssa. Turhautunut palvelija palasi ja kertoi isännälleen, mitä oli tapahtunut. Isäntä suuttui ja antoi määräyksen:

"Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat." Luuk. 14:21.

Kun palvelija oli tehnyt, niin kuin häntä oli käsketty, hän palasi ja sanoi: "Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, muttavielä on tilaa." Luuk. 14:22. Sitten isäntä sanoi:

"Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi." Luuk. 14:23.

Nämä sijaisvieraat ottivat kutsun iloisina vastaan ja tulivat pitoihin läheltä ja kaukaa. Isäntä oli kuitenkin vihastunut niihin, jotka olivat torjuneet hänen kutsunsa. Jeesus päätti vertauksensa: ” Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!” Luuk. 14:24

Israelin johtomiehet olivat halveksineet taivaan Herran kutsua ja torjuneet hänen armonsa kutsun. Sen tähden apostoleita pyydettiin etsimään pakanoiden joukosta muita ottamaan heidän paikkansa. Tämä vertaus opettaa meille seuraavaa:

1. Ne, jotka sanovat Jumalalle: "Saat mennä. Kutsun sinut taas toiste, kun minulla on aikaa", Ap.t. 24:25, ottavatriskin menettää paikkansa taivasten valtakunnassa. Jumala kääntyy pois niiden luota, jotka halveksivat hänen antamaansa totuuden valoa ja kutsuu luokseen ne, jotka ovat vastaanottavaisia - köyhät, nälkäiset ja alastomat – ne, jotka arvostavat hänen armoaan. Jeesus sanoi kerran hämmästyneille papeille ja vanhimmille: "Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te." Matt. 21:31.

2. Evankeliumin tulee mennä kaikkeen maailmaan, kujille ja teiden varsille, ylhäisille ja alhaisille, jotta Jumalan huone täyttyisi vieraista, kun Kristus palaa tähän maailmaan noutaakseen heidät. Tässä Vapahtaja viittasi eteenpäin evankeliumin työhön, viimeiseen armon kutsuun, joka viedään koko maailman teille ja kujille. Kutsu esitetään juuri nyt. Oletko ottanut sen vastaan? Oletko kuullut hyvän paimenen äänen? Seuraatko häntä? Lupaus kuuluu:

"Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. – - Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä." Joh. 10:27,29.