"Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivitätne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille." Matt. 23:37,38.

Raamattu on kirjannut muistiin kertomuksia monista rohkeista saarnaajista, jotka hyökkäsivät avoimesti aikansa syntejä vastaan ja varoittivat tulevista tuomioista. Niille ihmisille, jotka elivät ennen vedenpaisumusta, Nooa oli "vanhurskauden julistaja" (2. Piet. 2:5), joka varoitti katumattomien osaksi tulevasta tuhosta. Joona julisti nautintoja rakastaville niniveläisille neljänkymmenen päivän sisällä tulevasta tuomiosta (Joona 3:4). Jokainen saarnaaja oli omana aikanaan taivaan lähettämä varoituksen ääni herättävällä sanomallaan: "Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi". Aam. 4:12.

Kristus, vanhurskauden kaikkein voimallisin saarnaaja, tuli oman kansansa luo julistamaan katumusta synnistä, mutta vain harvat kuulivat hänen varoitustaan ja armossaan antamaansa kutsua. Aivan kuin maailma oli Nooan aikaan torjuva häntä kohtaan, se torjui myös suuren saarnaajan. Itse asiassa, hänen oma kansansa todisti häntä vastaan roomalaisessa tuomioistuimessa ja hankki hänelle kuolemantuomion. Miksi Jeesus oli niin epäsuosittu aikansa uskonnollisten johtajien keskuudessa? Miksi he torjuivat hänet ja, niin kuin "hänen maanmiehensä" vertauksessa, sanoivat: "Me emme tahdo sitä miestä kuninkaaksemme." Luuk. 19:14. Ei ole parempaa vastausta tähän kysymykseen kuin Kristuksen sanat Nikodemokselle:

"Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi." Joh. 3:19,20.

Kristus veti puoleensa suuria ihmisjoukkoja, jotka kuuntelivat hänen saarnojaan, mutta ihmiset tunsivat syvää kunnioitusta niitä hengellisiä johtajia kohtaan, jotka vastustivat Jeesusta. Paljastaakseen vihollistensa tekopyhyyden ja jotta rehellisten etsijöiden olisi helpompi tehdä ratkaisu, Jeesus saarnasi julkisesti uskaliaan saarnan, joka löytyy Matteuksen evankeliumin luvusta 23. Älä jätä lukematta tuota lukua. Tällä vakuuttavalla sanomalla hän varoitti Israelin johtajia tulevasta tuomiosta, jos he eivät katuisi. Tämä oli ainoa tämänkaltainen hänen pitämänsä saarna. Tässä osiossa alamme nähdä, millainen dramaattinen kamppailu oli syntymässä Kristuksen ja häntä vastustavien voimien välille hänen elämänsä viimeisinä hetkinä.

Liitymme jälleen niiden ihmisjoukkojen seuraan, jotka kerääntyivät kuulemaan Jeesusta. Hän oli juuri aloittamassa vaikuttavimpien vertaustensa kertomista. Vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Vapahtaja vetoaa erityisesti hengellisiin johtajiin ja opettaa vertauksellaan ainakin kolme tärkeää asiaa: (Lue Luuk. 16:19-31.)

1. Kysymys ikuisesta kohtalostamme täytyy päättää tämän elämän aikana, ennen kuin kuolema kolkuttaa ovelle. Meille ei tule kuoleman jälkeen toista mahdollisuutta päättää elämän suurimmasta kysymyksestä. Omalla valinnallamme luomme ylitsepääsemättömän kuilun itsemme ja Jumalan välille, ellemme eläessämme tee ikuista kohtaloamme koskevaa oikeaa päätöstä. (Katso Saarn. 9:10.)

2. Ne, joilla ei ole tämän maailman rikkauksia mutta ovat rikkaita uskossa, korotetaan eräänä päivänä, kun taas rikkaat, jotka tässä elämässä torjuvat Jumalan ja lähimmäisensä, joutuvat ikuiseen kadotukseen. Katso Jaak. 1:9,10.

3. Jos ihmiset eivät elä sen valon mukaisesti, joka heillä on tänään, he torjuvat tai hylkäävät sen valon, joka loistaa heille huomenna. Katso 1. Joh. 1:7.

Kristus kertoo nyt vertauksen, joka ei ole historiallinen tapahtuma. Keskustelu Abrahamin ja rikkaan miehen välillä ei ole tapahtunut todellisuudessa. "Abrahamin helma" (Luuk. 16:22 VKR) kirjaimellisesti tulkittuna riittää tuskin yhdelle, puhumattakaan kaikista jo kuolleista Jumalan omista. Hätkähdyttävällä vertauksellaan Jeesus varoittaa juutalaisia siitä, että tämä elämä on ainoa aika, joka on ihmisille annettu ikuisuuteen valmistautumista varten. Lue vertaus uudelleen niin ymmärrät sen selvästi. Tämän elämän päätyttyä ei ole toivoa toisesta mahdollisuudesta. (Katso Saarn. 9:5,6,10.) Kun kuuntelemme tätä vertausta, huomaamme, että siinä on kolme päähenkilöä: katumaton mies, uskollinen kerjäläinen Lasarus, joka istuu rikkaan miehen portin pielessä, ja isä Abraham. Rikas mies kuolee ja joutuu helvettiin kärsimään tuskaa. Köyhä mies kuolee ja hänet viedään "Abrahamin huomaan" nauttimaan ikuista lepoa ja turvaa. Rikas mies anoo nyt Lasarusta tulemaan hänen luokseen lievittämään hänen kauheaa tuskaansa kastamalla sormenpäänsä veteen ja vilvoittamaan hänen kieltään, koska "näissä liekeissä on kauhea olla", hän sanoi. Luuk. 16:24. Abraham kuitenkin ilmoittaa, että tämä on mahdotonta:

"Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'" Luuk. 16:25,26.

Sitten rikas mies anoo Abrahamia lähettämään Lasaruksen hänen viiden vielä elossa olevan veljensä luo vetoamaan heihin, että he seuraisivat vanhurskauden tietä, "etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan". Luuk. 16:28. Tähän Abraham antaa toisen kieltävän vastauksen:

"Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista."' Luuk. 16:29-31.

Kristuksen vaelluksen aika juutalaisten keskuudessa oli aika, jolloin heidän tuli päättää suhteestaan häneen. He, erityisesti kansan johtajat, kieltäytyivät kuitenkin hyväksymästä häntä Messiaana ja seuraamasta häntä. Siten omalla valinnallaan he saivat aikaan syvän kuilun heidän ja Jumalan välille. Samoin käy jokaiselle ihmiselle, joka sulkee silmänsä totuudelta.

Jeesus tahtoi saada ihmiset ymmärtämään, että sanat ilman tekoja ovat merkityksettömiä. Niinpä hän kertoi vertauksen isästä ja kahdesta pojasta. Näitä nuoria miehiä pyydettiin menemään työhön isänsä viinitarhaan. Ensimmäinen sanoi: "Menen kyllä, Isä", mutta ei mennytkään. Toinen sanoi: "En minä halua", myöhemmin hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.

Tällä vertauksella Kristus toi esiin kaksi ihmisryhmää, jotka ovat yhä tänään läsnä seurakunnassa. Se poika, joka sanoi. "En minä halua", edustaa niitä, jotka avoimesti rikkovat Jumalan lakia, mutta jotka Pyhän Hengen vaikutuksesta katuvat ja alistavat sydämensä Herralle. Toinen poika, joka sanoi: "Menen kyllä, isä", eikä sitten mennytkään, edustaa niitä, jotka ovat itseriittoisia ja katumattomia ja jotka ovat hyvin tarkkoja perinteiden ja seremonioiden noudattamisesta. He kieltäytyvät katumasta ja jopa vastustavat Kristusta. Vapahtaja toi ilmi tähän sisältyvän vaaran sanoessaan:

"Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. —Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä" Matt. 15:6,8-9.

Uskollisuudesta tai uskottomuudesta Jumalaa kohtaan on olemassa selvä todiste. Lue 1. Joh. 3:18. Tämä todiste on kuuliaisuus. "Jos te rakastatte minua", Jeesus sanoi, "te noudatatte minun käskyjäni." Joh. 14:15. Eräässä suuressa tehtaassa käynyt vierailija kysyi tehtaan pääinsinööriltä, miten tämä oli saanut työpaikkansa. Mies vastasi: "Aloitin ensin yleismiehenä aika pienellä palkalla." "Mutta miten sitten opitte hallitsemaan näin laajaa tekniikkaa? Siihen vaadittiin varmasti myös paljon kärsivällisyyttä?" Yksinkertainen vastaus oli: "Saavutin nykyisen asemani tekemällä kaiken sen, mitä minua pyydettiin tekemään. Tässä on etenemiseni salaisuus." Tämä on myös rajattoman hengellisen kasvun salaisuus. Kuuliaisuus on todellisen uskon koetinkivi ja todiste aidosta uskosta.

Kerrottuaan vertauksen kahdesta pojasta Jeesus kertoi vertauksen viinitarhasta. Edellisessä vertauksessa hän opetti aikansa johtajille, että kuuliaisuus liittyy aivan olennaisesti uskoon. Tässä toisessa vertauksessa hän toi esiin sen, miten runsaasti Jumala oli siunannut valittua kansaansa, ja tästä syystä Jumalalla oli oikeus odottaa heidän myös kantavan hedelmää hänen kunniakseen. Sitten Jeesus veti tulevaisuuden verhon syrjään ja näytti ne kiroukset, jotka tulisivat niiden osaksi, jotka halveksivat Jumalan Pojan sanomaa ja kääntävät hänelle selkänsä. (Lue 5. Moos. 28.)

Jeesus selitti Israelin olevan viinitarha, joka oli aidattu ja varustettu viinikuurnalla ja tornilla. (Katso Jes. 5:1-7.) Vertauksen isäntä vuokrasi viinitarhan viininviljelijöille ja lähti sitten kaukaiseen maahan. Sadonkorjuun aikaan hän lähetti palvelijoitaan viininviljelijöiden luo saadakseen hänelle kuuluvan sadon, mutta he pahoinpitelivät yhden palvelijan, tappoivat toisen ja kivittivät kolmannen. Toisiakin palvelijoita lähetettiin, mutta heitä kohdeltiin samalla tavoin. Silloin isäntä lähetti oman poikansa ajatellen, että he kunnioittaisivat häntä,

"Mutta kun nämä näkivät pojan, he sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' He ottivat hänet kiinni, raahasivat ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet." Matt 21:38,39.

Tässä kohden vertausta Jeesus varmaan piti tauon ja kysyi sitten: '"Kun viinitarhan omistaja tulee, mitä hän tekee noille viljelijöille?' He vastasivat: 'Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan."' Matt. 21:40,41. Vastauksessaan Jeesus sanoi:

"Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: - Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltäpois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä."Matt. 21:42,43. Nämä sanat kuultuaan "ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä". Matt. 21:45. He tajusivat olevansa vertauksen viininviljelijöitä, jotka olivat tappaneet Jumalan profeetat, ja nyt suunnittelivat Jumalan Pojan surmaamista. Tämä heidän syvimpien ajatustensa ja aikomustensa paljastuminen hämmensi ja suututti heitä. He eivät kuitenkaan katuneet. Sen sijaan "he olisivat halunneet ottaa hänet kiinni". Matt. 21:46. Jeesus oli se "kivi, jonka rakentajat hylkäsivät", ja hän sanoi, että siitä on tullut "nyt kulmakivi". Matt. 21:42. Israel saattoi hylätä Kristuksen, mutta he eivät kyenneet estämään hänen valtakuntansa kasvua ja lopullista voittoa. Jeesus sanoi:

"Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä." Matt 21:43.

Jos Israel ei hyväksyisi valoa, pakanat hyväksyisivät. Kerrotaan, että erään kerran Björnstjerne Björnson, norjalainen runoilija, suututti Norjan eduskunnan, jolloin jotkut eduskunnan jäsenet syyttivät häntä epäisänmaallisesta toiminnasta ja menivät hänen kotiinsa, joka on aivan vanhan Kristianian ulkopuolella, ja rikkoivat kodin ikkunat. Marssiessaan pois nämä vihaiset miehet lauloivat isänmaallista kansallislaulua "Ja, vi elsker dette landet" (Voi, kuinka me rakastammekaan tätä maata). Kerrotaan kuitenkin, että Björnson tunsi suurta tyydytystä, sillä hän oli se, joka oli tehnyt sanat tuohon lauluun. "He rikkoivat hänen ikkunansa", sanoi eräs silminnäkijä, "mutta heidän täytyi kuitenkin laulaa hänen lauluaan." Samoin on Jeesuksen laita. Hänen oma kansansa torjui hänet Messiaanaan, mutta rukoilkaamme, että tulee aika, jolloin monet hänen kansansa jäsenistä kääntyvät hänen puoleensa ja laulavat kaikkien aikakausien lunastettujen kanssa Kristuksen laulua ja iloitsevat hänen rakkaudestaan.

 (Lue Matt. 22:1-14.) Seuraavaksi Kristus painotti kuulijoilleen evankeliumin vaatimuksia. Vertauksessa häävaatteesta hän opetti, että henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ja usko ovat välttämättömiä. Hän osoitti, kuinka Jumala on tehnyt kaikille mahdolliseksi ottaa taivaan antama tarjous vastaan. Herramme kertoi eräästä kuninkaasta, joka järjesti häät pojalleen ja lähetti niihin kutsuja. Palvelijat lähtivät kutsumaan vieraita hääjuhlaan, mutta nämä eivät halunneet tulla. He väheksyivät saamaansa kutsua ja lähtivät kukin omille teilleen - yksi maatilalleen ja toinen kaupoilleen. Lopuksi ne, jotka oli kutsuttu häihin, ottivat kiinni kuninkaan palvelijat ja tappoivat heidät. Vihainen kuningas lähetti sitten armeijansa tuhoamaan nuo murhamiehet ja polttamaan heidän kaupunkinsa. Hän julisti:

'"Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.'" Matt. 22:8,9.

Palvelijat lähtivät ja kutsuivat sisään rikkaita ja köyhiä, hyviä ja pahoja kunnes "häähuone täyttyi" vieraista. Matt. 22:10. Häähuoneeseen päästääkseen vieraiden täytyi vaihtaa omat vaatteensa erityisiin häitä varten varattuihin vaatteisiin. Kun kuningas näki erään miehen pukeutuneena omiin arkisiin vaatteisiinsa, hän sanoi:

'"Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?' Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja."' Matt. 22:12-14.

Kieltäytymällä juhlaa varten varatusta hääpuvusta tämä itsevanhurskas mies loukkasi kuningastaan. Juhla oli valmistettu suurin kustannuksin. Hänelle oli varattu kallis juhlapuku, mutta hän kieltäytyi itsepäisesti tästä välttämättömästä valmistautumisesta. Joten hänet heitettiin "ulos pimeyteen". Raamatussa Kristuksen seurakuntaa kuvataan Karitsan vaimona, jonka ylle on puettu "hohtavan valkea pellavapuku" (Matt. 19:7-9), "vailla tahraa, ryppyä tai virhettä". Ef. 5:27. Tämä puhdas, valkea puku on pyhien vanhurskaus, jonka he ovat saaneet uskomalla Kristukseen. Tämä on Kristuksen oma tahraton luonne, jonka Jumala on antanut niille, jotka ottavat Jeesuksen kokosydämisesti vastaan. Jesaja sanoo: "Kuin tahrainen riepu on koko meidänvanhurskautemme. "Jes. 64:5. Jumala tarjoaa vapaasti:"Nyt Jumala on- - tuonut ilmi vanhurskautensa --. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta JeesukseenKristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat."Room. 3:21,22.

Tämä Kristuksen vanhurskauden puhdas vaate on meidän passimme taivaaseen. Niitä, jotka etsivät pelastusta uskomalla Kristukseen, ei hylätä, vaan he saavat häävaatteen. Ne, jotka koettavat päästä sisään pukeutuneena oman vanhurskautensa vaatteisiin, joutuvat kadotukseen. Tätä Israelin kansa yritti, ja monet yrittävät nykyäänkin päästä taivaaseen samalla tavoin.

 (Lue Mark. 10:17-31.) Rikkaan nuoren miehen tapaus on klassinen esimerkki Israelin johtajista, jotka kääntyivät pois suuren vanhurskauden saarnaajan luota, koska ne totuudet, jotka hän ilmoitti, korostivat niin paljon uskoa ja uhrautuvaisuutta. Heille taivaallinen aarre oli vähempiarvoinen kuin heidän maallinen omaisuutensa. Tämä nuori varakas mies tuli Kristuksen luo ja esitti vilpittömän kysymyksen:

"Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Matt. 19:16.

Hän oli innokas tietämään, miten varmistua pääsystä taivaaseen. Jeesuksen vastaus oli yksinkertainen: "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." Matt. 19:17. Vapahtaja selitti, että kelvatakseen Jumalalle hänen täytyi saada elämänsä sopusointuun sen lain kanssa, joka ilmaisi Jumalan luonnetta. Nuori mies todennäköisesti luuli, että kun Kristus puhui käskyistä, hän viittasi seremoniallisiin sääntöihin, joten hän kysyi: "Mitä käskyjä?" Matt. 19:18. Vastauksessaan Jeesus lainasi kymmentä käskyä. Hän mainitsi viisi kymmenestä käskystä, jotka koskevat suhdettamme lähimmäisiimme. Hän teki yhteenvedon niistä käskyssä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Matt. 19:19. Hän ei kuitenkaan lainannut käskyä himoitsemisesta, joka osui suoraan nuoren miehen synnin ytimeen. Katso 2. Moos. 20:17. Nuori rikas mies vastasi: "Kaikkia niitä olen noudattanut - - mitä vielä puuttuu?" Matt. 19:20. Tähän Jeesus vastasi: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Matt. 19:21. Sitten sanotaan, että "kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta." Matt. 19:22. Kun hän kääntyi pois, mestari sanoi opetuslapsilleen:

"Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä." Mark. 10:24. (Katso 1. Tim. 5:8 ja Mal. 3:8-10.) Opetuslapset olivat pettyneitä näistä sanoista. Aivan niin kuin uskonnolliset johtajatkin, he uskoivat, että rikkaat olivat taivaan suosikkeja, ja he toivoivat, että he itsekin tulisivat varakkaiksi, kun Jumalan valtakunta perustettaisiin. Jos rikkaat eivät pääsisi taivaaseen, niin ketkä sitten? Jeesus vastasi:

"Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan" Mark. 10:25,26. Opetuslapset huudahtivat hämmästyneinä: '"Kuka sitten voi pelastua?' Jeesus katsoi heihin ja sanoi: 'Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista."' Mark. 10:26,27.

Rikkaat voivat päästä taivaaseen, mutta heidän varallisuutensa ei anna heille oikeutta taivaaseen. He, samoin kuin köyhät, pääsevät kirkkauden valtakuntaan vain Kristuksen ansaitsemattoman armon avulla. (Katso 1. Tim. 6:17-19.) Jeesus ei kuitenkaan pettänyt opetuslapsiaan. Hän selitti, että jos he olisivat uskollisia ja luottaisivat hänen sovittavaan armoonsa, he saisivat suuren kunnian tulevassa elämässä. Katso Matt. 19:28. Sitten hän lisäsi merkittävän asian:

"Jeesus vastasi: 'Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja – tosin myös vainoa - ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän.'" Mark. 10:29,30.

Vertaus kymmenestä morsiusneidosta (Lue Matt. 25:1-13.)

(Matt. 25:1. "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. 2. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. 3. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. 4. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. 5. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. 6. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' 7. Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. 8. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.' 9. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' 10. Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. 11. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' 12. Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.' 13. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.)

Kaikessa julistuksessaan Israelin kansalle Jeesus esitti totuuden pelottomasti ja ilman kompromisseja. Hän osoitti selkeästi moraalisen turmion ja Jumalan tuomion välisen suhteen. Dramaattinen kertomus kymmenestä morsiusneidosta ei ollut tarkoitettu ainoastaan juutalaisille, koska sillä on erityinen sanoma myös nykykristityille.

Eräänä päivänä istuessaan opetuslastensa kanssa Öljymäellä, lähellä tehtävänsä päättymistä, Jeesus kertoi seuraavan vertauksen. On mahdollista, että läheltä kulkeva hääkulkue antoi aihetta tämän vertauksen kertomiseen. Lähellä morsiamen taloa oli kymmenen nuorta neitoa, joilla kullakin oli lamppu ja pieni öljyastia. Kaikki odottivat innokkaasti sulhasen tuloa, mutta oli kahdenlaisia odottajia – tyhmiä ja viisaita. Seurasi pitkä viivytys. Vihdoin keskiyöllä, kun kaikki nukkuivat, kuului voimakas huuto:

"Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!" Matt. 25:6.

Viisi viisasta morsiusneitoa heräsivät ja laittoivat lamppunsa valmiiksi. Onneksi heillä oli ylimääräistä öljyä. He liittyivät hääseurueeseen ja marssivat häihin lamput palaen. Tyhmillä morsiusneidoilla ei kuitenkaan ollut varalla öljyä, ja heidän lamppunsa sammuivat. He pyysivät viisaita morsiusneitoja jakamaan öljynsä heidän kanssaan, mutta nämä eivät uskaltaneet tehdä sitä, jotta heidän oma öljynsä ei loppuisi. "Menkää ostamaan kauppiailta" (Matt. 25:9), he sanoivat. Niinpä, kun tyhmät morsiusneidot yrittivät löytää öljyä lamppuihinsa, viisaat morsiusneidot liittyivät hääseurueeseen ja menivät sulhasen kotiin. Myöhemmin tyhmät morsiusneidot saapuivat ja yrittivät päästä sisään, mutta he olivat myöhässä. Ovi oli suljettu, ja heidät jätettiin kylmään, pimeään yöhön. Tämä vertaus kuvaa Herransa paluuta odottavan Jumalan kansan kokemusta. Lamput, jotka olivat morsiusneitojen käsissä, kuvaavat Jumalan sanaa, ja lamppujen öljy Pyhää Henkeä. Niillä, joita viisaat morsiusneidot kuvaavat, on Jumalan sana sydämessään. Ennen kaikkea heillä on Pyhän Hengen öljyä, joka valaisee heidän elämänsä ja levittää tätä jumalallista valoa ympäristöön. He ovat valmiina, kun Kristus, sulhanen, ilmestyy viemään seurakuntansa taivaan hääaterialle. (Katso Ilm. 19:6-9.) Aivan kuten tyhmiä morsiusneitoja ei päästetty juhlaan, koska heidän lamppunsa olivat sammuneet, myöskään niitä, joilla on vain uskonnon muoto ilman sen voimaa, ei koskaan päästetä taivaaseen. Kristus ja hänen Henkensä ovat jättäneet heidät, ja he kulkevat pimeydessä. Sulhanen tuli keskiyöllä, kaikkein pimeimmällä hetkellä. Samoin Vapahtajamme tulo tapahtuu ihmiskunnan historian synkimpänä ajankohtana. Tuo aika on lähellä, ja niille, jotka ovat viisaita ja odottavat Herraansa, se tulee olemaan suuri ilon päivä.

Herramme päivinä monet menettelivät tyhmästi ja antoivat lamppujensa sammua. Kristus tuli vanhurskauden saarnaajana sytyttääkseen heidän lamppunsa jälleen, mutta he hylkäsivät halveksien taivaasta annetun valon. Siksi he eksyivät synkimpään keskiyöhön, koska he olivat lyöneet laimin mahdollisuutensa. Oppikaamme heidän kokemuksestaan ja valvokaamme lamput valmiina ja palavina odottaen sulhasen, meidän Herramme, tuloa.