"Pilatus meni taas ulos ja sanoi juutalaisille: 'Minä tuon hänet tänne osoittaakseni, etten pidä häntä syyllisenä mihinkään rikokseen.' Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi: 'Katso: ihminen!'" Joh. 19:4,5.

Tällä kertaa seuraamme Jeesuksen elämän viimeisiä tapahtumia - siitä hetkestä, jolloin Sanhedrin teki päätöksen surmata Jeesus (Joh. 11:53), siihen dramaattiseen hetkeen, jolloin maaherra Pontius Pilatus yritti vapauttaa hänet kateellisten pappien käsistä. Papit olivat katkeruutta täynnä ja väittivät Jeesusta maan ja papiston viholliseksi ja vaativat häntä ristiinnaulittavaksi. Koskaan ei kenenkään ihmisen elämällä ole ollut maailmalle sellaista merkitystä kuin niillä tapahtumilla, jotka Kristus sai kokea maanpäällisen elämänsä viimeisinä viikkoina. Kun luet tämän Raamatun kertomuksen, rukoile että ymmärtäisit, missä suhteessa oma hengellinen elämäsi on näihin Herramme kokemuksiin.

"Sen tähden Jeesus ei enää liikkunut avoimesti Juudeassa vaan siirtyi lähelle autiomaata. Siellä, Efraim-nimisessä kaupungissa, hän sitten oleskeli opetuslapsineen. " Joh. 11:54.

Sanhedrin, ylipappi Kaifaan myötävaikutuksella, oli jo päättänyt, että Jeesuksen oli kuoltava. Vapahtaja tiesi tämän ja sen tähden hän vältteli toistaiseksi pappeja. Hän vetäytyi hiljaa näyttämöltä, muttei jättänyt työtään. Jerikossa löydämme mestarin puhumassa toivon sanoja rehelliselle ja vilpittömälle Sakkeukselle, joka oli publikaani (Luuk. 19:1-10). Hän myös palautti näön kahdelle sokealle miehelle (Matt. 20:29-34) ja käsitteli armollisesti opetuslastensa itsekkäitä ja kunnianhimoisia pyyteitä, vaikka tuleva risti jo varjostikin hänen elämäänsä (Matt. 20:20-28). Vapahtajan ajatukset olivat kuitenkin suuntautuneet pian edessä olevaan lopulliseen kriisiin. Rukoillen ja rohkeasti hän suunnittelee kohtaavansa kansan johtajat, joita pelastamaan hän oli tullut. Pääsiäisen lähestyessä Jeesus ja opetuslapset lähtivät viimeistä kertaa kohden Jerusalemia. Hän tiesi, että siellä hänet nostettaisiin ristille niin kuin pahimmat rikolliset. Tieto häntä odottavasta hirvittävästä kärsimyksestä ei kuitenkaan vähimmässäkään määrin murtanut hänen päämäärätietoista henkeään. Nostaen kasvonsa kohden nousevaa myrskyä hän suuntasi askeleensa kohden Jerusalemia. Valmistaakseen opetuslapsensa edessä olevaa koetusta varten, hän sanoi:

"Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista." Mark. 10:33,34.

Kuusi päivää ennen Kristuksen elämän viimeistä pääsiäistä hän oli käymässä spitaalisen Simonin kodissa. Lasarus, jonka hän oli herättänyt kuolleista, oli hänen kanssaan (Joh. 12:1,2), ja Martta palveli vieraita. Myös Maria tuli sinne ja toi kiitollisuudenosoituksena mestarilleen alabasteripullon kallista nardusvoidetta, jonka hän vuodatti Jeesuksen päähän ja jalkoihin. Tietäen pian kuolevansa Jeesus huomautti:

"Kun hän voiteli minut, se tapahtui hautaamistani varten." Matt. 26:12.

Jo nyt ristin varjot alkoivat kerääntyä Vapahtajan ylle, mutta tämä opetuslapsi rakasti häntä niin paljon, että oli valmis osoittamaan kunnioitustaan hänelle hänen vielä eläessään. Simonin luona vietetyn juhlan jälkeen Jeesus ja opetuslapset jatkoivat matkaansa Betaniasta Jerusalemiin. He tulivat paikkaan nimeltä Betfage Öljymäellä. Jeesus lähetti kylään edeltä kaksi opetuslastaan. Jeesus sanoi, että "siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle " Matt. 21:2.

Kun aasinvarsa tuotiin, sen selkään laitettiin vaatteita ja Jeesus "nousi ratsaille". Mark. 11:7. Sitten opetuslasten kulkiessa sekä edellä että jäljessä pienimuotoinen kulkue lähti Jerusalemia kohti. Luullen, että Kristus oli nyt julistautumaisillaan Israelin kuninkaaksi, sadat ihmiset liittyvät voittoisaan kulkueeseen. Oliko nyt vihdoin tullut se hetki, jolloin Daavidin Poika nousisi valtaistuimelle? Viisisataa vuotta ennen Kristuksen syntymää profeetta Sakarja oli ennustanut Israelin kuninkaan saapumisen:

"Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa." Sak. 9:9.

Kansanjoukon hurraahuudot täyttivät ilman. He riisuivat viittansa, katkoivat oksia puista ja levittivät ne matoksi maahan ratsun eteen.

"Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:-Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herrannimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyttulee! Hoosianna korkeuksissa!" Mark. 11:9,10.

Kristuksella oli täysi oikeus tulla tervehdityksi Daavidin Poikana, mutta aika hänen kruunaamiselleen ei ollut vielä tullut. Ennen kruunua täytyi tulla risti. Hän salli tämän julkisen kunnianosoituksen kiinnittääkseen Israelin huomion siihen, mitä pian tapahtuisi Golgatalla. Ylistyshuudot, jotka nousivat taivaaseen hänen käydessään sisälle Jerusalemiin, symboloivat niitä loistavia hoosianna- ja halleluja-huutoja, jotka puhkeavat ilmoille Jumalan lasten huulilta Kristuksen tullessa toisen kerran viedäkseen heidät tästä maasta uuteen Jerusalemiin taivaaseen. Siellä tapahtuu Kristuksen todellinen kruunaaminen. (Katso Jes. 26:2, Matt. 21:27,)

Jerusalemiin tulonsa jälkeisen yön Kristus vietti Betaniassa. (Katso Matt. 21:17.) Seuraavana aamuna hän palasi Jerusalemiin, jossa hän kertoi viimeisiä vertauksiaan ja saarnasi viimeisen saarnansa. Tällöin hän myös kaupungin läheisyydessä kirosi viikunapuun, ja esitti siitä vertauksen. Hän osoitti miten tämä kansa, joka pian tuhoaisi hänet, joutuisi itse kärsimään taivaan vihaa. (Katso Mark. 11:12-20.) Kaikki tämä tapahtui varhain pääsiäisviikolla. Silloin tapahtui myös temppelin toinen puhdistaminen.

Ristiinnaulitsemistaan edeltävänä iltana Kristus asetti ehtoollisen. Hän keräsi opetuslapsensa yhteen ylähuoneeseen ja söi pääsiäisaterian heidän kanssaan. (Katso Matt. 26:17-19.)

"Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: 'Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.' Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: 'Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.'" Matt. 26:26-29. Katso myös 1. Kor. 11:23-30.

Tämä on juhlava näky, mutta mikä on tämän toimituksen tarkoitus? Eräs kirjoittaja esittää: "Kristus oli juuri sillä kohdalla, jolla tapahtui siirtyminen järjestelmästä toiseen ja suuresta juhlasta toiseen. Hän, tahraton Jumalan Karitsa, aikoi antaa itsensä syntiuhriksi. Täten hän lopettaisi sen esikuvien ja muotomenojen järjestelmän, joka neljäntuhannen vuoden ajan oli viitannut hänen kuolemaansa. Syödessään pääsiäislammasta opetuslastensa kanssa hän asetti sen tilalle toimituksen, jonka tuli olla hänen suuren uhrinsa muistona. Juutalaisten kansallisen juhlan vietto päättyisi ainiaaksi. Tätä Kristuksen säätämää asetusta hänen seuraajansa noudattaisivat kaikissa maissa kaikkina aikoina."-Ellen G. White, Alfa ja omega, osa 5, s. 207.

Jalkojenpesu (Joh. 13:1-17), jonka Kristus asetti ehtoollisen yhteydessä, poisti opetuslapsilta riidan ja kilpailuhengen, jota heillä oli ollut keskuudessaan. "Opetuslasten kesken syntyi myös kiistaa siitä, ketä heistä olisi pidettävä suurimpana." Luuk. 22:24. Nyt he olivat siinä mielentilassa, että saattoivat paremmin arvostaa lunastuksen sanomaa. Kristittyjen tulisi viettää näitä asetuksia osoittaakseen nöyryyttä toinen toiselleen ja pitääkseen tuoreena mielessään lunastuksen todellisuuden. Ehtoollisen vieton tulisi muistuttaa heitä myös siitä, että Kristus palaa takaisin. Hän sanoi:

"Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa." Matt. 26:29.

Apostoli Paavali sanoi:

"Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee." 1. Kor. 11:26. Kristuksen palatessa toisen kerran kristillisen seurakunnan suurin toivo toteutuu. Silloin täysi pelastus, jonka ristiinnaulitun Herran vuodatettu veri ja murrettu ruumis tekivät mahdolliseksi, saa lopullisen, loistavan täyttymyksen, ja "sielunsa vaivan tähden hän [Kristus] saa nähdä sen ja tulee ravituksi." Jes. 53:11 (VKR). Ennen kuin Kristus antoi itsensä uhriksi, hän lupasi lähettää opetuslapsille puolustajan.

"Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne." Joh. 14:16-18.

Tämä lupaus täyttyi viisikymmentä päivää Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. (Katso 3. Moos. 23:15,16 ja Ap.t. 2.) Pyhän Hengen tulo helluntaina varusti yksinäisen opetuslapsijoukon Jumalan voimalla. Kristus oli ollut heidän lohduttajansa, kun hän oli heidän kanssaan. Nyt toinen taivaallinen Lohduttaja tuli ottamaan hänen paikkansa. Pyhä Henki lähetettiin olemaan Kristuksen edustaja maan päällä ja olemaan seurakunnan näkymätön johtaja. Vain jumalallinen olento kykenisi riittävällä ja oikealla tavalla edustamaan Jeesusta ja johtamaan seurakunnan lopulliseen voittoon. Kukaan ihminen ei kykenisi siihen - ei edes Pietari hyvine johtajan kykyineen. Sanojen: "Nouskaa, me lähdemme täältä!" (Joh. 14:31) myötä, Kristus ja hänen opetuslapsensa lähtivät yläsalista, jossa he olivat kokoontuneet. Jättäen Jerusalemin kaupungin taakseen he suuntasivat Kidronin puron toiselle puolelle Öljymäelle. Siellä Jeesus selitti apostoleille, mikä olisi heidän palvelutyönsä salainen voima.

"Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. — Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään." Joh. 15:1,4,5.

Pyhä Henki, Puolustaja, jonka Kristus lupasi, voisi elää näiden miesten sydämessä vain heidän oman valintansa perusteella, ja vain jos he tarttuisivat Kristukseen, niin kuin oksa kiinnittyy viiniköynnökseen. Tässä olisi heidän voimansa salaisuus. Tämän, Jeesus selitti, täytyy olla jatkuva kokemus. Kristillinen elämä ei ole vain satunnainen kosketus, eikä silloin tällöin tapahtuva yhteys ylöspäin. Se on elävää, pysyvää ja jatkuvaa yhteyttä elämän antajaan. Pyhä Henki on elävä ja aina läsnä oleva ja tekee hengellisen elämän ja yhteyden mahdolliseksi. Johannes sanoi, että Kristus pysyy meissä Hengen kautta, "jonka hän on meille antanut." 1. Joh. 3:24. Jeesus sanoi: "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne." Joh. 13:34.

Nyt Kristus selittää opetuslapsilleen, että jos heillä on hänen Henkensä, he rakastavat samalla tavoin kuin hän. Tämä rakkaus oli heille "uusi" kokemus, koska he olivat olleet kateellisia ja kriittisiä toisiaan kohtaan. Rakkaus on todellinen todiste opetuslapseudesta. (Katso Joh. 13:35.) Kun Kristus oli päättänyt opetuksensa, hän kohotti silmänsä taivasta kohti ja rukoili: "Tämän puhuttuaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: 'Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut. Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut. Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.'"Joh. 17:1-3.

Jeesus tulisi pian kirkastetuksi uhraamalla itsensä ristillä, ja hän halusi, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Kristuksen yhteys Isään kuvaa siitä yhteyttä, jonka hän halusi itsellään olevan opetuslastensa kanssa. Jos haluat tietää salaisuuden elämään, jossa on voimaa, rukoile ja elä Johanneksen 17. luvun rukous. Kristuksen sydäntä särkevä huuto Jumalan puoleen Getsemanen puutarhassa tuo meidät kasvotusten Herramme antaman uhrin todellisuuden kanssa. Siellä hänen kallisarvoinen verensä alkoi vuotaa meidän puolestamme. Hän rukoili, että hän saisi voiman polkea viinikuurnan yksin. (Katso Jes. 63:3.)

"Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: 'Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa.' Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan." Matt. 26:36,37.

Maailman synnit alkoivat painaa Jumalan Poikaa. "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan", hän sanoi. Matt. 26:38. Hänen henkinen ja hengellinen tuskansa oli syvintä, mitä kukaan ihminen on koskaan kestänyt.

"Sanoinkuvaamaton murhe, lähes sietämätön kamppailu, suuren pimeyden kauhu, pyörryttävä, huumaava sielun tuska valtasi hänet, aivan kuin kuoleman odotuksen tainnuttava lama. Tämä oli tunteiden kuohu, jota kenenkään ei tulisi kokea. 'Olen tuskan vallassa', hän sanoi, 'kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa kanssani'. Hän pakottautui lähtemään vastahakoisesti pois heidän tukensa, hellyytensä ja uskollisuutensa läheisyydestä ja meni etäämmäs, ehkäpä pois kuunvalosta, varjojen alle." - F. W. Farrar, Kristuksen elämä s. 445.

Jo nyt Jeesus alkoi maistaa kärsimystä "jokaisen ihmisen puolesta." Hepr. 2:9. Hän kutsui Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja sanoi: "Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani", ja "hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili". Matt. 26:38,39. Ajatus siitä, että maailman synnit erottivat hänet hänen Isästään koko elämän kestäneen yhteyden jälkeen, vaikutti olevan enemmän kuin hän voisi kestää. Siksi Jumalan Poika rukoili:

"Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." Matt 26:39.

Ajatellen, että ihmisten myötätunto ja tuki toisi lohtua hänen tuskaansa, hän käveli horjuvin askelin takaisin opetuslastensa luo. Ehkä, niin ehkä, he olivat rukoilemassa hänen puolestaan. Hän kuitenkin löysi heidät nukkumasta! Hän sanoi Pietarille:

"Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko." 'Matt. 26:40,41. Sitten "hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: 'Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.'" Matt. 26:42. "Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään. Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin." Matt. 26:43,44.

Tuona viimeisenä antautumisen hetkenä hän päätti lujasti, että jatkaisi eteenpäin viimeiseen kuoleman koetukseen. Ei ollut muuta tietä kuin risti. Tuon voittoisan päätöksen hetkellä syntyi toivo sinulle, toivo maailmalle ja lunastus jokaiselle syntiselle, joka uskoo Kristukseen.

"Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: 'Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.” Matt. 26:45.

Kun opetuslapset näkivät hänet, hänen kasvoillaan loisti kirkkaus, sillä "silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä." Luuk. 22:43. Tuskan merkit kuitenkin näkyivät hänen kasvoillaan. Luukas kirjoitti: "Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili — niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin." Luuk. 22:44.

Kaikki opetuslapset olivat nyt Vapahtajan kanssa ja hämmästyivät sitä kirkkautta, joka loisti hänen kärsivillä kasvoillaan. Jeesus kehotti heitä valvomaan ja rukoilemaan, etteivät he lankeaisi kiusaukseen. Kuinka hän toivoikaan, että hän voisi varjella heidät siltä pettymykseltä, joka pian oli tulossa heidän osakseen. Mutta, mitä nyt seuraa?

"Jeesuksen vielä puhuessa tuli Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, ja hänen kanssaan miekoin ja seipäin aseistautunut suuri miesjoukko, jonka ylipapit ja kansan vanhimmat olivat lähettäneet. Jeesuksen kavaltaja oli sopinut miesten kanssa merkistä: 'Se on se mies, jota minä suutelen. Ottakaa hänet kiinni.' Hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: 'Terve, rabbi!', ja suuteli häntä. Jeesus sanoi hänelle: 'Ystävä, tätä varten sinä olet tullut.' Silloin miehet astuivat lähemmäs, kävivät käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet."'Matt. 26:47-50.

Tämä oli kaikkein vaikein kokemus, minkä Herramme piti läpikäydä, äärimmäisen tuskallinen koettelemus.

"Jos Herramme piti kokea kaikkein kipeinkin synnin muoto, hänen oli koettava petturuus. Hän oli kokenut tuskan, jonka kuolema tuottaa eloonjääneille, hän oli tuntenut kivun ja pettymyksen, kun typerät, itsepäiset, sydämestään pahat ihmiset vastustivat häntä; mutta jos hänen tuli tuntea se syvin tuska, minkä ihminen voi toiselle aiheuttaa, hänen täytyi tavata henkilö, joka voisi ottaa vastaan hänen rakkautensa, syödä hänen leipäänsä, painaa kätensä hänen käteensä vakuuttaen uskollisuuttaan, ja sitten myydä hänet."-Expositor's Bible, Volume 2, s. 95.

Pietaria raivostutti tämä hyökkäys hänen Herransa kimppuun. Hän veti miekkansa esiin ja löi Malkuksen, ylipapin palvelijan, korvan irti. Jeesus kuitenkin paransi irronneen korvan, ja sanoi sitten Pietarille: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu."Matt. 26:52. Mitä tämä kertookaan ihmisvoiman ja ihmisten aseiden turhuudesta ja hyödyttömyydestä! Vain Jumalan valtakunta voittaa, eikä Jeesus tarvinnut siihen Pietarin miekkaa. Hän sanoi: "Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin. Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?" Matt. 26:53,54.

 Pappien ja hallitusmiesten lähettämä vihainen ihmisjoukko vei Jeesuksen pois, ensin Hannaksen, edellisen ylipapin luo. Tämä oli Kaifaksen, virassa olevan ylipapin, appi. Sitten Jeesus vietiin sidottuna Kaifaksen luo (Joh. 18:24), jonne kirjanoppineet ja vanhimmat olivat kokoontuneet oikeudenkäyntiä varten. (Katso Matt. 26:57.) Siellä Jeesus tuomittiin jumalanpilkasta ja hänen katsottiin ansainneen kuoleman, koska hän oli väittänyt olevansa Jumalan Poika. (Katso Matt. 26:57-68.) Kaifaksen luota hänet vietiin varhain aamulla Pilatuksen, roomalaisen maaherran, luo. Siellä, oikeudenkäyntisalissa, he syyttivät häntä. (Katso Matt. 27:12 ja Luuk. 23:1,2,4.) Pilatus lähetti hänet Herodeksen luo. Tämä hallitsi Galileaa, josta Jeesus oli kotoisin. (Katso Luuk. 23:6-12.) Sitten hänet palautettiin jälleen Pilatuksen luo. Kuulustelun jokaisessa vaiheessa syytöntä Vapahtajaa kohdeltiin ikään kuin hän olisi ollut paatunut rikollinen. Hän oli kuin avuton lammas, jota vihaiset sudet repivät. (Katso Matt. 26:67,68 ja Matt. 27:27-31.) Monia vuosisatoja ennen Jesaja oli kirjoittanut:

"Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. — Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden." Jes. 53:3,7,8.

Papit syyttivät Jeesusta pääasiassa kahdella perusteella, joilla onnistuivat tuomitsemaan hänet. He tuomitsivat hänet jumalanpilkasta - siitä, että hän väitti olevansa Jumalan vertainen. Tämän syytteen tähden juutalaisten hallitusmiehet tuomitsivat hänet syypääksi kuolemaan. (Katso Joh. 19:7. ) Roomalaisille he syyttivät häntä kapinahengestä – kiihottamisesta vallankumoukseen keisarikuntaa ja keisaria vastaan. Kristus ei kuitenkaan ollut syypää kumpaankaan. Hän ei pilkannut Jumalaa, koska hän oli ja on Jumalan Poika. (Katso Matt. 26:63,64.) Hän ei ollut syyllinen kapinan lietsomiseen roomalaista hallitusta vastaan, koska hän ei koskaan puuttunut poliittisiin asioihin. (Katso Joh. 18:36.)

Hän keskittyi vain uskonnon opettamiseen.

"Katso: ihminen!" sanoi Pilatus. Joh. 19:5. Hän näki, että Kristus oli syytön ja yritti välttää kuolemantuomion langettamisen, mutta hänessä ei ollut miestä seisomaan yksin vihaista ihmisjoukkoa vastaan. (Katso Luuk. 23:1-25.) Mikä vastakohta hänen ja rohkean Vapahtajan välillä!

Kuolemantuomio, joka Kristukselle langetettiin, oli epäoikeudenmukaisin tuomio, mikä on koskaan tuomioistuinta tahrannut, ja hänen teloittamisensa on tuomittava karkeimmaksi rikokseksi, minkä maallinen valta on koskaan langettanut. Vastuun tästä ottivat Kaifas ja ihmiset, jotka sanoivat: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!" Matt. 27:25. Mutta ajattele - emmekö me kaikki ole syyllisiä? Eivätkö meidän syntimme saaneet aikaan sen, että Kristuksen veri vuodatettiin? Kyllä - sinun syntisi ja minun syntini. Kun jatkamme Golgatan viimeisten tapahtumien äärelle, näemme, että Jeesus kärsi ja kuoli meidän edestämme.