"Hyljeksittyhän oli, ihmisten torjuma, kipujenmies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensapois. Halveksittu hän oli, me emme häntäminään pitäneet. — Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan." Jes. 53:3,10.

Saavumme nyt Jeesuksen elämän viimeisten hetkien äärelle, hänen lopulliseen kärsimykseensä ja kuolemaansa ristillä. Kun Cecil Rhodes, Etelä-Afrikan imperiumin suuri rakentaja, makasi kuolinvuoteellaan, hän sanoi: "Niin paljon tehtävää; niin vähän tehty." Hän ei voinut sanoa kuten Jeesus, kun hän, kädet levitettynä ja naulattuna ristille huokaisi viimeisen rukouksensa, painoi päänsä alas rinnalle ja huudahti:"Se on täytetty."

Kristus tuli maan päälle kuollakseen ihmiskunnan puolesta, ja ristillä hän tiesi, että hänen tehtävänsä oli saatettu päätökseen. Nuoruutensa vuosista lähtien hän oli tiennyt, että hän tulisi olemaan "Jumalan Karitsa". Nyt hänen verensä vuodatettiin uhrina maailman syntien vuoksi - sinun ja minun syntieni. Oli totta, että maailma ei rakastanut häntä, mutta hän rakasti maailmaa ja antoi itsensä sen edestä."Hän alensi itsensä ja oli kuuliainenkuolemaan asti, ristinkuolemaan asti." Fil. 2:8. Ristillä Jeesus täytti suurimman mahdollisen tehtävän, mitä ihmiselle on koskaan annettu. Kristuksen aikana ainoastaan pahimmat rikolliset ristiinnaulittiin. Cicero kutsui ristiinnaulitsemista "julmimmaksi ja iljettävimmäksi rangaistukseksi". Erään roomalaisen henkilön kerrotaan saattaneen kristinuskon naurunalaiseksi, koska sen johtaja naulittiin ristille. "Tämä järjestelmä ei voi pysyä pystyssä", hän sanoi, "koska se on perustettu ristille, sen johtajan kuolemalle, katastrofille. Se ei voi pysyä pystyssä." Kristityt kuitenkin tietävät, että syy, miksi kristinusko on säilynyt läpi vuosisatojen ja tulee lopulta voittamaan, on se, että se on perustettu ristille - ristillä annetulle uhrille. Ristiltä loistava valo on osoitus siitä äärettömästä rakkaudesta, joka maksoi lunastuksemme hinnan ja vapautti ihmiskunnan synnin palkasta, joka on ikuinen kuolema ja ero Jumalasta. Kristitylle risti ei ole hulluutta.  1. Kor. 1:23,24. ”me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,  mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.”

Ristin sanomaan sisältyy ihmeellinen valo, joka läpäisee synkimmänkin pimeyden. Lihalliselle mielelle risti on tappion symboli. Tänään meitä vavahduttaa sanoma Golgatasta ja Golgatan Kristuksesta. Seuratessamme Jeesusta hänen traagisen kärsimyksensä ja kuolemansa hetkiin, rukoilkaamme, että voisimme käsittää, miten suuri merkitys sillä on meille henkilökohtaisesti, ja että voisimme hyväksyä sen.

Pilatus ei löytänyt mitään aihetta tuomita Jeesusta. Miksi Jeesus sitten tuomittiin kuolemaan ristillä? Mitä ilmeisimmin papit tunsivat äärimmäistä kateutta häntä kohtaan, siksi he vaatimalla vaativat hänen kuolemaansa eikä Pilatuksella ollut rohkeutta päästää häntä vapaaksi. (Katso Luuk. 23:4,23-25.)

"Pilatus - - tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä." Matt. 27:17,18

Ylipappi Kaifas piti Jeesusta uhkana itselleen ja kaikelle sille, mitä hän edusti. Tuon saman päivän aamuna Kristus oli seissyt hänen edessään kuulusteltavana. Epäilemättä tuo itseriittoinen ylipappi ei voinut olla huomaamatta sitä jumalallista valoa, joka säteili Kristuksen kasvoilta. Kuinka yksikään kuolevainen saattoi katsoa Vapahtajan kärsiviä kasvoja, joita yhä tahrasivat Getsemanessa vuodatetut veriset hikikarpalot, tuntematta ihmetystä ja ihailua! Ylpeä, kateellinen ja julma Kaifas ei sietänyt ajatusta siitä, että kaikkien huomio Israelissa kääntyisi hänestä, ylipapista, tuohon alhaiseen galilealaiseen. Kristus on saatava pois päiviltä. Hänet on tuhottava ja tämän Kaifas päätti kaikin keinoin toteuttaa. Kristuksen seistessä hänen edessään hän vaati tätä vastaamaan seuraavaan syytteeseen:

"Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika.' 'Itsepä sen sanoit', vastasi Jeesus. 'Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.'"(Matt. 26:63,64).

Kristus ei kieltäytynyt vastaamasta valaehtoiseen syytteeseen.Hän myönsi olevansa Jumalan Poika ja kertoi samalla kuinka kerran tuomarin ja syytetyn roolit vaihtuisivat. Tuona ahdistavana hetkenä hän seisoi syytettynä ylipapin edessä, mutta vielä koittaisi se aika, jolloin ylipappi seisoisi hänen oikeusistuimensa edessä - hänen, joka on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra.

"Vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." Matt. 26:64.

Hän sanoi nämä sanat juhlallisesti vakuuttaen. Jeesuksen puhuessa tuomion näyt vyöryivät kauhistuneen ylipapin eteen. Hän pelästyi joutuvansa tuomittavaksi Messiaan hylkäämisestä. Yrittäessään äärimmilleen pinnistäen vaientaa omantuntonsa äänen, hän nousi mahtipontisesti ylipapilliselta valtaistuimeltaan, repäisi viittansa ja sanoi:

'"Hän herjaa Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi. Mitä mieltä olette?' He vastasivat: 'Hän on ansainnut kuoleman.' He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä." Matt. 26:65-67.

Kun Sanhedrin oli nyt hyväksynyt virallisesti Kristuksen kuolemantuomion, hänet oli vietävä Pilatuksen eteen, missä tuomiolle haettaisiin myös roomalaisen oikeusistuimen hyväksyntä. Jo yhden tutkivan katseen perusteella maaherra Pilatus tiesi Kristuksen olevan syytön. Kavalat papit eivät onnistuneet häntä hämäämään. Hän päätteli, että Kristukseen kohdistuneet syytökset olivat vääriä. Hänen yksityinen keskustelunsa Kristuksen kanssa vain vahvisti tätä vakaumusta (Joh. 18:33-38) ja hän sanoi:

"En voi havaita tämän miehen syyllistyneen mihinkään rikokseen." Luuk. 23:4.

Pilatus näki, että Kristus oli syytön ja hän tiesi, että hänen velvollisuutensa oli vapauttaa hänet, mutta hän pelkäsi saavansa kansan vihat niskoilleen. Paetakseen vastuutaan hän lähetti Jeesuksen Herodeksen, Galilean hallitsijan, luo. Jeesuskin oli kotoisin Galileasta ja tällä kertaa sattui niin sopivasti, että Herodes oli juuri vierailulla Jerusalemissa. Pilatus ja Herodes olivat toistensa vihamiehiä, mutta "tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystävät". Luuk. 23:12. Herodes ei kuitenkaan vapauttanut Kristusta, ei myöskään tuominnut, vaan palautti hänet takaisin Pilatuksen luo saamaan lopullisen tuomionsa. Armossaan Jumala lähetti sanoman kahtaalle horjuvalle, epävarmalle maaherralle auttaakseen häntä tekemään Kristusta suosivan oikeudenmukaisen päätöksen. Kun Pilatus istui tuomarinistuimellaan, hän sai vaimoltaan

sanan: "Älä tee mitään sille pyhälle miehelle. Näin hänestä viime yönä pahaa unta." Matt. 27:19.

Pilatus oli kauhun vallassa. Hän ei tiennyt, että hänen edessään seisova mies oli Jumalan Poika. Hän ei ollut tuominnut, mutta ei myöskään vapauttanut häntä. Mitä Pilatus tekisi seuraavaksi?

Luullen voivansa kääntää ihmisten vihamielisyyden Kristuksesta Barabbakseen, todella paatuneeseen rikolliseen, Pilatus toi nuo kaksi vankia ulos kansanjoukon eteen kaikkien nähtäväksi ja kysyi kumman he halusivat hänen vapauttavan.

"Tapana oli, että maaherra aina juhlien aikana päästi vapaaksi yhden vangin, jonka väkijoukko sai valita. Vankien joukossa oli nyt Barabbas-niminen kuuluisa mies. Kun väkijoukko oli koolla, Pilatus kysyi: 'Kumman haluatte? Vapautanko Barabbaksen vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?'" Matt. 27:15-17.

Pilatus toivoi, että vastakohta syyttömän Jumalan Pojan ja paatuneen kapinallisen ja murhaajan, Barabbaksen, välillä, saisi aikaan myötätuntoa ja inhimillisyyttä, mutta hän aliarvioi pappien ja kansanjoukon katkeruuden ja vihan. Ylipapit ja vanhimmat saivat kansan puolelleen pyytämään, että Barabbas vapautettaisiin ja Jeesus ristiinnaulittaisiin.

"Maaherra kysyi nyt: 'Kumman näistä kahdesta haluatte? Kumman päästän vapaaksi?' Väki vastasi: 'Barabbaksen.' Pilatus kysyi: 'Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?' Kaikki vastasivat: 'Ristiinnaulittakoon!' 'Mitä pahaa hän on tehnyt?' kysyi Pilatus. Mutta he vain huusivat entistä kovemmin: 'Ristiinnaulittakoon!'" Matt. 27: 21. Ja maaherra puhui heille ja sanoi: "Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän?" Niin he sanoivat: "Barabbaan." 22. Pilatus sanoi heille: "Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" He sanoivat kaikki: "Ristiinnaulittakoon!" 23. Niin maaherra sanoi: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt?" Mutta he huusivat vielä kovemmin sanoen: "Ristiinnaulittakoon! Nähdessään, "ettei mitään ollut tehtävissä", Pilatus pesi kätensä kansanjoukon edessä ja sanoi: '"Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne.' Kaikki huusivat yhteen ääneen: 'Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!' Silloin Pilatus antoi heille myöten ja vapautti Barabbaksen, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi."' Matt. 27:24-26.

Pilatus teki saman virheen kuin monet nykyään, hän tiesi, mikä on oikein, mutta teki toisin. Koska Pilatus epäröi, Jeesus ristiinnaulittiin. Sitten maaherran sotilaat veivät Jeesuksen maaherran palatsiin, missä joukko ammattisotilaita kerääntyi hänen ympärilleen pilkkaamaan häntä.

"He riisuivat Jeesuksen ja pukivat hänet punaiseen viittaan, väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja panivat ruokokepin hänen oikeaan käteensä. He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: 'Ole tervehditty, juutalaisten kuningas!' He sylkivät hänen päälleen, ottivat häneltä kepin ja löivät häntä sillä päähän. Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä viitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät viemään häntä ristiinnaulittavaksi." Matt. 27:28-31.

Jeesusta ruoskittiin ja kidutettiin. Barabbas olisi ansainnut tämän rangaistuksen ja kuoleman, mutta hänet vapautettiin. Kristus ei ansainnut tuollaista kohtelua, mutta hän kärsi ja kuoli. Miksi? Hän kuoli Barabbaksen sijasta. Hän kuoli meidän kaltaistemme syntisten sijasta. Me ansaitsimme kuolemantuomion synneistämme, mutta Jumala salli synnin rangaistuksen tulla hänen ainoan Poikansa päälle, jotta me emme "joutuisi kadotukseen", vaansaisimme "iankaikkisen elämän." Kun viaton Vapahtaja lähti tuomioistuinsalista, raskas risti asetettiin hänen olalleen, mutta hän oli liian heikko kantamaan sitä, koska häntä oli kuritettu ja ruoskittu eikä hän ollut saanut ruokaa edellisen päivän jälkeen. (Katso Matt. 27:26-31.) Monta tuskaa aiheuttavaa taakkaa oli nyt hänen päällään. Hän sydämensä oli raskas Juudaksen tekemän kavalluksen tähden. Pietari oli kieltänyt hänet kiroten ja vannoen (Matt. 26:74), ja kaikki opetuslapset olivat jättäneet hänet ja paenneet. Kärsivä, hylätty Vapahtaja! Hänellä ei ollut voimaa kantaa nöyrryttävää ristin taakkaa. Siksi

"sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä." Luuk. 23:26.

Kun he vaelsivat Golgatalle, suuri kansanjoukko seurasi Vapahtajaa. Liitytään ihmisjoukkoon ja seurataan niitä järkyttäviä tapahtumia, joita tuona kohtalokkaana päivänä tapahtuu. Kansanjoukkoon kuuluu myös niitä, jotka Kristuksen tullessa voittoisana Jerusalemiin vain vähän aikaa aiemmin olivat huutaneet: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!" Matt. 21:9. Nämä samat ihmiset liittyvät nyt niiden joukkoon, jotka huutavat syytöksiä häntä vastaan. Kuuluu pelottavia ja riehakkaita soraäänisiä pilkkahuutoja. Kaupungin katujen varsilla on monia naisia, epäilemättä useita, jotka olivat saaneet Jeesukselta terveytensä takaisin, ja toisia, joiden lapset hän oli parantanut. Nämä naiset itkevät katkerasti. He eivät kuitenkaan sure Kristuksen kärsimystä sen tähden, että hän kuolee heidän syntiensä puolesta. Heidän kyyneleensä ovat ainoastaan inhimillisen myötätunnon kyyneliä. Silti Jeesus ymmärtää heidän tuskansa ja sanoo:

"Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" Luuk. 23:29-31.

Näillä sanoilla Jeesus kertoo kahdesta tapahtumasta - ensiksi, siitä mitä pian tapahtuisi, kun hänet, vihreä puu, puhdas ja viaton, luovutettaisiin ristiinnaulittavaksi. Toiseksi hän viittasi kauheaan tapahtumaan, joka oli jo lähellä (70 jKr.), jolloin Jerusalem tuhottaisiin. Kuiva puu edusti niitä, jotka nyt kiduttivat häntä ja joista monet tulisivat kuolemaan kauhealla tavalla roomalaisten piirittäessä kaupunkia. Viimeisellä tuomiolla paatuneet ja välinpitämättömät tuomitaan ansaittuun tuhoon Kristuksen tullessa tuomitsemaan jumalattomat. Sureva kulkue liikkuu hitaasti vanhan Jerusalemin katuja pitkin Golgatalle, portin ulkopuolella sijaitsevalle kukkulalle eli Pääkallonpaikalle. Siellä hänet ristiinnaulitaan. (Katso Mark. 15:22-24.) Nykyisessä Jerusalemissa Jeesuksen viimeinen matka on merkitty ristin tieksi ja Via Dolorosaksi - kärsimysten tieksi. Kaksi rikollista naulitaan risteille Jeesuksen viereen - yksi oikealle ja toinen vasemmalle puolelle. Nämä paatuneet miehet epäilemättä kamppailevat kiduttajiaan vastaan, mutta ei Kristus. Kärsivällisesti, alistuen, kuin karitsa, joka on hiljaa teurastajan edessä, hän antaa sotilaiden asettaa kätensä ja jalkansa ristille ja iskeä niihin julmat naulat. Karkea puinen risti pudotetaan sitä varten kaivettuun reikään, mikä aiheuttaa ankaraa tuskaa Jumalan Pojalle. Hänen huuliltaan ei kuitenkaan kuulu katkeria sanoja, ei moitetta - ei Jumalaa eikä ihmistä vastaan - vain rukous. Hän rukoilee, että hänen vainoojansa saisivat anteeksi kauhean syntinsä:

'"Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.' Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa. Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: 'Muita hän kyllä on auttanut - auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.'"Luuk. 23:34,35.

Jeesus ei voinut pelastaa sekä itseään että ihmiskuntaa. Hän olisi voinut tulla alas ristiltä, mutta hän oli lujasti päättänyt maksaa syntiemme hinnan, joka on kuolema. (Katso Room. 6:23.) Vain veren vuodattaminen takasi syntien anteeksiannon. (Katso Hepr. 9:22.) Jos Kristus olisi pelastanut itsensä, meillä ei olisi Vapahtajaa. Tuona hänen kärsimyksensä dramaattisena hetkenä Jumalan viha syntiä kohtaan purkautui. Rangaistus poistettiin meiltä ja asetettiin Lunastajamme päälle, joka antoi itsensä sovitusuhriksi meidän syntiemme tähden.

"Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden."2. Kor. 5:21. "Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: 'Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun."' Gal. 3:13.

Ajatellen hänen ristiään, voimme sanoa kuten Pietari "Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä." 1. Piet. 1:18,19.

Kuka tuon roskaväen joukossa tajuaa, että hänen pelastuksensa ainoa toivo on tuossa kuolevassa miehessä? Tiedämme, että sotilaat ivasivat Jeesusta. Papit huusivat pilkkanimiä hänelle päin kasvoja. Jeesuksen äiti ja muut naiset olivat siellä. Niin myös opetuslapset, kaikki paitsi Juudas, joka oli mennyt pois ja hirttäytynyt. Yhdentoista opetuslapsen sydän oli särkynyt, ja heidän uskonsa oli melkein hiipunut. Vain yksi ääni todisti uskosta:

'Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: 'Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!' Mutta toinen moitti häntä: 'Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa. ' Ja hän sanoi: 'Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.' Jeesus vastasi: 'Totisesti sanon sinulle tänään, olet oleva minun kanssani paratiisissa."' Luuk. 23:39-43.

Kuoleva rosvo kääntyi Jeesuksen puoleen pelastuakseen, mutta pahantekijä toisella ristillä torjui hänet. Toinen oli hyväksymisen risti ja toinen hylkäämisen risti. Kristuksen risti oli pelastuksen risti. Toinen näistä varkaista tulee olemaan Jumalan paratiisissa, toinen joutuu ikuiseen kadotukseen. Jos katsomme Kristukseen ristillä, kuten kuoleva rosvo, ja kadumme, myös me pelastumme. (Katso Hepr. 12:2.)

Ennen kuin Jeesus kuoli, hän uskoi äitinsä hoitamisen rakastamalleen opetuslapselle Johannekselle. Hän pyysi äitiään menemään Johanneksen kotiin ja ottamaan vastaan tämän vieraanvaraisuuden. Johannes hyväksyi tämän pyhän luottamuksenosoituksen. (Katso Joh. 19:26,27.) Jopa kuolemansa hetkillä siunattu Vapahtaja piti hellää huolta äidistään. Mikä esimerkki niille, jotka välttelevät vastuuta vanhemmistaan! Kristus ristiinnaulittiin kolmannella hetkellä, keskellä aamua. Koska päivä alkoi kello kuudelta aamulla, kolmas hetki oli noin kello yhdeksältä. Kuudennella hetkellä - keskipäivällä - pimeys peitti ristin ja jatkui yhdeksänteen hetkeen asti eli kello kolmeen asti. (Katso Luuk. 23:44,45.) Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen,  sillä aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia.)

Lopulta, iltapäivän puolivälissä

"Jeesus huusi kovalla äänellä: 'Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.' Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran."Luuk. 23:46.

Samanaikaisesti maailman Lunastajan kuollessa tuona kauheana tuskan hetkenä tapahtui maanjäristys. Maa järisi, samoin järisivät ihmisten sydämet.

"Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: 'Tämä oli todella Jumalan Poika!” Matt. 27:54.

Tämä roomalainen sotilas, jota Jeesuksen jalous ja uhri oli koskettanut, tunnusti hänet Jumalan Pojaksi, ja hänen vakaumuksensa purkautui dramaattisena uskontunnustuksena. Epäuskoiset papit ja roskaväki olivat kuitenkin kauhuissaan ja masentuneita, sillä heillä ei ollut uskon tuomaa lohdutusta.

"Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden." Luuk. 23:48.

Tuona kauheana päivänä Golgatalla oli sekä valo että pimeys - valo niille, jotka uskoivat, ja pimeys niille, jotka karttoivat Vapahtajan rakkautta ja uhria. Mitä Golgata merkitsee sinulle ja minulle - valoa vai pimeyttä? "Yksi sotilaista - - työnsi keihään hänen kylkeensä" (Joh. 19:34) nopeuttaakseen hänen kuolemaansa. Mutta Jeesus oli jo kuollut! Ristiinnaulitsemisen aiheuttama fyysinen kipu ei ollut aiheuttanut hänen kuolemaansa. Jeesuksen sydän murtui. Meidän syntiemme paino mursi tuon pyhän elämän, ja hänen lävistetystä kyljestään vuosi "verta ja vettä." Joh. 19:34. Vapahtajamme sääriluita ei katkaistu, kuten tehtiin varkaille, jotka oli ristiinnaulittu hänen kanssaan. Tässä toteutui Raamatun sana, kuten jokaisessa tuon kauhean kärsimysnäytelmän hetkessä. (Katso Joh. 19:35-37.)

Kun mietit Golgatan tapahtumia, huomaat, että Kristus kuoli siellä meidän syntiemme tähden ja maksoi kuoleman hinnan, jotta me saisimme elää. Hän kärsi meidän sijastamme. Hän kuoli sijaisenamme, jotta me voisimme vapautua toisesta kuolemasta ja elää ikuisesti. Hän otti synnin, joka kuului meille, ja kuoli maksaakseen rikkomusten hinnan, jotta me voisimme omistaa sen vanhurskauden, joka on hänen, ja elää ikuisesti!

Rukoilisitko nyt heti, että Kristus ei olisi kuollut puolestasi turhaan? Katso ylös kohotettuun Vapahtajaan ja ota hänet uskossa vastaan sydämeesi.