"Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkäitse olin saanut vastaanottaa: - Kristus kuoli meidänsyntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänethaudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantenapäivänä, niin kuin oli kirjoitettu - -." 1. Kor. 15:3,4.

Eräs kirjoittaja sanoi: "Kristinusko on uskonto, joka avaa haudan." Pidä tämä ajatus mielessäsi, kun tutkit tätä osiota ylösnousemuksesta. Kristinuskon perustajaa ei voitu pitää kuoleman vankilassa. Enkeli vieritti suuren kiven Joosefin uuden haudan suulta, ja Jumalan Poika tuli ulos kuoleman voittajana. "Minä olen ylösnousemus ja elämä", hän sanoi. Joh. 11:25. Apostoli Paavali väittää, että kristinusko seisoo tai kaatuu ylösnousemuksen mukana.

"Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne."'1. Kor. 15:13,14.

Meidän toivomme siitä, että meidät vapautetaan synnistä tässä maailmassa (Room. 6:4,11,12), ja saamme todellisen elämän tulevassa (1. Kor. 15:17-23) riippuu Jeesuksen ylösnousemuksesta. Jumalan Pojan tulo ihmiseksi, hänen synnitön elämänsä ja sijaiskuolemansa eivät olisi saaneet mitään aikaan, jos hän olisi jäänyt kuoleman vangiksi. Kaikkien aikojen pyhät pysyisivät ikuisesti sinetöityinä haudoissaan, jollei Kristus olisi murtanut kuoleman valtaa ja noussut ylös ikuiseen elämään. Me kristityt olisimme silloin"antaneet Jumalasta väärän todistuksen,kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen – mitähän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä." 1. Kor. 15:15.

Skeptikko Frank Morrison teki tarkan tutkimuksen Raamatun Kristuksen ristiinnaulitsemista, kuolemaa ja ylösnousemusta koskevista kertomuksista ja kirjoitti sitten kirjan nimeltä "Kuka siirsi kiven?" (Who Moved the Stone?). Hän tunnustaa aloittaneensa kirjan kirjoittamisen aivan toisenlainen lopputulos mielessään. Todistusaineisto ylösnousemuksen puolesta oli niin vakuuttava, että hän koki väistämättömäksi kirjoittaa tapauksesta todellisena historiallisena tapahtumana. On sanottu, että ei ole yhtään historian tapahtumaa, joka on niin monella eri tavalla todistettu kuin Kristuksen ylösnousemus. Sadat silminnäkijät todistivat Kristuksen ruumiillisen ylösnousemuksen - he näkivät hänet elävänä ylösnousseessa ruumiissaan. Oli myös todistajia, jotka kirjoittivat muistiin tuleville sukupolville sen, mitä he olivat nähneet. Esimerkiksi Johannes ja Matteus, joita täytyy pitää rehellisinä ja mieleltään terveinä miehinä, olivat epäileviä ylösnousemuksen suhteen, kunnes näkivät Vapahtajan omin silmin. (Katso Mark. 16:9-14.) Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa. Tämä meni ja vei sanan niille, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ja jotka nyt murehtivat ja itkivät. Mutta kun he kuulivat, että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt, eivät he uskoneet. Ja sen jälkeen hän toisenmuotoisena ilmestyi kahdelle heistä, heidän kävellessään, matkalla maakylään. Hekin menivät ja veivät sanan toisille; mutta nämä eivät uskoneet heitäkään. Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi. Mark. 16:9-14.

Kun palaamme Golgatalle, näemme, että Jeesus on jo kuollut.

"Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: 'Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.' Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran."Luuk. 23:44-46.

Kun Jeesus painoi vertavuotavan päänsä alas ja kuoli, kello oli noin kolme perjantaina iltapäivällä. Perjantai tunnettiin valmistuspäivän nimellä. Koska juutalaiset eivät halunneet häpäistä sapattia sallimalla uhrien ruumiiden riippuvan ristillä sapatin pyhinä tunteina, he pyysivät Pilatukselta, että kolmen ristiinnaulitun miehen luut rikottaisiin ja heidän ruumiinsa otettaisiin alas.

"Niinpä sotilaat katkaisivat sääriluut niiltä miehiltä, jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa, ensin toiselta ja sitten toiselta. Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan. Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä." Joh. 19:32-34.

Kristuksen kuolema tapahtui kuuden tunnin sisällä hänen ristiinnaulitsemisestaan. Tämä oli ennenkuulumatonta, koska kuolema ristillä oli aina pitkä ja vähittäinen prosessi. Hänen sydämensä oli kuitenkin murtunut maailman syyllisyyden kauhean painon alla. Hänen elämänsä oli rusennettu meidän rikkomustemme painosta.

"Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Jes. 53:5.

Koska Kristuksen sydän särkyi meidän puolestamme, me löydämme anteeksiannon ja rauhan Jumalan kanssa. "Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Jes. 53:5. Raamattu oli ennustanut: "Hän varjelee kaikki hänen luunsa: ei yksikään niistä murru." Ps. 34:21 (VKR). Tämä Raamatun teksti toteutui. Koska hän oli jo kuollut, yksikään luu ei murtunut. (Katso 2. Moos. 12:46.) Iltapäivällä tuona samana päivänä Kristuksen ruumis otettiin ristiltä ja laitettiin rikkaan miehen, Joosef Arimatialaisen, hautaan. "Sapatti oli juuri alkamassa", kuten Luukas meille kertoo.

"Muuan neuvoston jäsen, Joosef, joka oli kotoisin juutalaisesta Arimatian kaupungista, ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin. Hän oli hyvä ja hurskas mies ja odotti Jumalan valtakuntaa. Joosef meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. Hän otti sen ristiltä, kääri pellavavaatteeseen ja pani kallioon hakattuun hautaan, johon ei vielä ollut haudattu ketään. Oli valmistuspäivä, sapatti oli juuri alkamassa. Naiset, jotka olivat Jeesuksen kanssa tulleet Galileasta, lähtivät Joosefin mukaan. He näkivät, kuinka Jeesuksen ruumis pantiin hautaan. Palattuaan kaupunkiin he hankkivat tuoksuvia öljyjä ja voiteita, mutta sapatin he viettivät levossa lain käskyn mukaan." Luuk. 23:50-56.

Nyt kun Jeesus oli kuollut, pappien huolet eivät päättyneet, niin kuin he olivat luulleet. He olivat todellakin yhtä huolestuneita kuin hänen eläessään. He olivat kuulleet hänen lupauksestaan nousta kuolleista, ja he kunnioittivat tuota sanaa. Eikö hän ollut herättänyt kuolleista Jairoksen tyttären, Nainin lesken pojan ja jopa Lasaruksen, joka oli ollut haudassa neljä päivää? Mikä estäisi häntä nousemasta itse haudasta ylös? Siksi he menivät Pilatuksen luo ja pyysivät, että hautaa vartioitaisiin tarkoin, ja että kivi sinetöitäisiin. He käyttivät tekosyynä sitä, että hänen opetuslapsensa saattaisivat tulla ja varastaa hänen ruumiinsa. (Katso Matt. 27:62-66.) Sen tähden hauta suljettiin Rooman sinetillä, ja aseistetut ammattisotilaat vartioivat sitä. Mikään ei kuitenkaan voinut pitää elämän antajaa tuossa haudassa.

Ylösnousemus

Sapatti, jonka Jeesus vietti haudassa ja sitä seurannut lauantai-ilta tuntuivat kuluvan hitaasti ainakin opetuslasten mielestä. Yön pimein hetki juuri ennen aamunkoittoa oli tullut. Kristus oli yhä kuoleman vankina kapeassa hautakammiossaan. Suuri kivi oli yhä paikoillaan. Roomalainen sinetti oli yhä rikkomaton ja vartijat valvoivat haudan suulla. Paikalla oli myös näkymättömiä vartijoita. Saatana ja hänen enkelinsä olivat siellä. Aivan kuin papit, jotka olivat seuranneet heidän yllytystään saattaakseen Kristuksen lopullisesti pois päiviltä, he halusivat nyt itsekin sinetöidä Kristuksen haudan ikuisiksi ajoiksi. Taivaallinen Isä lähetti myös omat vahvat enkelinsä vartioimaan hautaa. Mitä tapahtuikaan?

"Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.'' Matt. 28:2-4.

Herran enkeli vieritti kiven haudan suulta aivan kuin se olisi ollut pieni pyörivä kivi. Elämän Herra astui esiin kirkastetussa ylösnousemusruumiissaan. Oli tullut hetki, jolloin Kristuksen sanat täyttyivät:

"Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni – saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." Joh. 10:17,18.

Vartijat kaatuivat hervottomina maahan, kun maa vavahteli heidän allaan. Maa järisi, kun Kristus kuoli. Nyt maa järisi jälleen, kun Kristus nousi kuolleista. Kun ensilamaannus oli ohi, sotilaat juoksivat kaupunkiin. Matteus kertoo siitä:

"- - muutamat vartiomiehistä menivät kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut." Matt. 28:11.

Kun syyllisyyttä poteva Kaifas kuuli uutisen, hänen kasvonsa valahtivat kalman kalpeiksi. Hetkeksi hän jäi aivan sanattomaksi. Sitten hän sopersi nämä typerät sanat sotilaille: "Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet." Matt. 28:13. Kaifas tiesi hyvin, että vartiossa nukkuvat sotilaat yleensä teloitettiin. Niinpä hän jatkoi: "Ja jos tämä tulee maaherran korviin, me kyllä lepytämme hänet ja järjestämme niin, ettei teille koidu ikävyyksiä." Matt. 28:14.

Sitten sotilaiden käsiin työnnettiin rahaa. Näin heidät lahjottiin pysymään hiljaa ihmiskunnan historian suurimmasta tapahtumasta. Kuinka moni todistajan ääni onkaan siitä lähtien vaiennettu kullan kimalluksella ja setelitukon rahinalla! Kristuksen noustessa kuolleista monien nukkuvien pyhien ruumiit nousivat kuolleista yhdessä hänen kanssaan. Hän toi mukanaan haudasta joukon niitä, jota olivat kuoleman vankeina. Nämä ylösnousseet lunastetut pyhät olivat esimakua siitä suuresta joukosta, joka nousee ylös haudoistaan silloin, kun Kristus saapuu toisen kerran. Kun Vapahtaja astui taivaisiin neljäkymmentä päivää ylösnousemuksensa jälkeen (Ap.t. 1:3), tuo erityinen ylösnousseitten joukko nousi taivaisiin yhdessä Kristuksen kanssa. Katso Ef. 4:8. Noiden neljänkymmenen päivän aikana nämä Jumalan pyhät miehet ja naiset ilmestyivät monille Jerusalemissa todistaen Vapauttajansa voimasta. Katso Matt. 27:52,53. Perjantaina iltapäivällä Kristuksen kuoleman jälkeen Magdalan Maria ja muut naiset seurasivat Joosefia ja Nikodemosta haudalle. Sitten he palasivat koteihinsa ja valmistivat yrttejä ja voiteita, joilla he aikoivat palsamoida Herransa ruumiin. Oli jo myöhä, ja sapatti, joka alkoi auringonlaskun aikaan, oli alkamaisillaan. Kunnioittaen sen pyhiä hetkiä he odottivat, kunnes sapatti oli ohi. Sitten aikaisin sunnuntaiaamuna, kun oli vielä pimeää, he tulivat haudalle palsamoidakseen Kristuksen ruumiin. (Katso Luuk. 23:54-56;

 ”Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan. Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan.”

Suru täytti heidän sydämensä. He olivat murtuneita kuten yksitoista opetuslastakin.

"Sanat eivät voi kuvata sitä tyrmistystä, minkä valtaan Jeesuksen ystävät joutuivat ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen välisinä pitkinä tunteina. - - Ylösnousemus oli viimeinen asia mitä he saattoivat odottaa; he kuvittelivat, että kaikki oli loppu, eivätkä he tunteneet muuta kuin eron aiheuttamaa suurta tyhjyyttä. Heidän sydämensä olivat läheisesti liittyneet Jeesukseen, mutta tuona hetkenä heidän rakkautensa peittyi surun ja pettymyksen varjoon. - - Oli kuin haudan suuri kivi olisi vieritetty heidän heiveröisen uskonsa päälle. He olivat muserrettuja miehiä." – Jesus Christ, Pressense, s. 485.

Kun naiset saapuivat haudalle aikaisin sunnuntaiaamuna, Kristus oli jo noussut ylös. Magdalan Maria tuli ensimmäisenä paikalle. Kun hän näki haudan tyhjänä, hän juoksi Pietarin ja Johanneksen luo ja sanoi: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu." Joh. 20:2.

Nämä kaksi opetuslasta kiirehtivät sitten haudalle ja havaitsivat, että kaikki oli juuri niin kuin Maria oli sanonut. (Katso Joh. 20:3-10. ”Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle. Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle. Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle. Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä  ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoon käärittynä. Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi. Sillä he eivät vielä ymmärtäneet Raamattua, että hän oli kuolleista nouseva.  Niin opetuslapset menivät takaisin kotiinsa.”

Maria seurasi opetuslapsia haudalle, ja näiden palattua Jerusalemiin, Maria katsoi hautaan. Hän näki kaksi enkeliä, jotka ilmestyivät hänelle kahden miehen muodossa.

"Mitä itket, nainen?" he kysyivät. Maria vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." Joh. 20:13.

Sitten hän kääntyi toivoen löytävänsä jonkun, joka voisi kertoa hänelle, mitä Jeesuksen ruumiille oli tehty. Nyt toinen ääni puhui hänelle: "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?" Joh. 20:15. Luullen häntä puutarhuriksi Maria sanoi:

"Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." Joh. 20:15.

Jos kukaan muu ei halunnut Jeesuksen ruumista, hän halusi. Hän etsisi paikan sille. Nyt, tutulla äänellään, Jeesus sanoi: "Maria." Välittömästi Maria tunnisti äänen. Hän kääntyi ja kiiruhti Jeesuksen luo heittäytyen hänen jalkojensa juureen ikään kuin syleilläkseen häntä. "Rabbuuni", hän huudahti. Kristus nosti kätensä ja sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." Joh. 20:17.

Ilosta suunniltaan Maria kiirehti haudalta opetuslasten luo ja kertoi heille nähneensä Herran. Joh. 20:18. Myöhään ylösnousemuspäivänä, iltapäivällä, kaksi opetuslasta, joista toinen oli Kleopas (Luuk. 24:18), tekivät matkaa kotiaan kohti Emmaus-nimiseen kylään, joka oli kolmentoista kilometrin päässä Jerusalemista. Heidän kulkiessaan allapäin ja toivottomina heidän seuraansa liittyi yhtäkkiä joku tuntematon, joka kysyi:

'"Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?' He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: 'Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut."' Luuk. 24:17,18.

Sitten he kertoivat hänelle Herrastaan ja pettymyksestään, jonka he olivat kokeneet hänen kuollessaan. He sanoivat,

että "se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä." Luuk. 24:19. Mutta "meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet." Luuk. 24:20. He jatkoivat: "Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä, kun se tapahtui — . " Luuk. 24:21. Silloin Jeesus vastasi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa." Luuk. 24:25,26.

Opetuslapset ihmettelivät, kuka tämä tuntematon kulkija voisi olla, joka puhui heidän kanssaan niin vilpittömästi, hellästi ja myötätuntoisesti ja herätti toivon heidän sydämissään. Silloin Jeesus "selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." Luuk. 24:27. Hän halusi heidän uskonsa ankkuroituvan Raamattuun. Opetuslapset olivat pitäneet Kristuksen kuolemaa kaiken toivonsa loppuna. Nyt hän näytti heille profeettojen kirjoituksista, että hänen ristiinnaulitsemisensa oli lujin pohja heidän uskolleen ja että profeetat olivat viitanneet eteenpäin hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa koko pelastussuunnitelman keskipisteenä. Kristuksen julma kuulustelu Hannaksen ja Kaifaksen, Pilatuksen ja Herodeksen edessä, hänen ruoskimisensa tuomiosalissa ja hänen kuolemansa Golgatalla oli kaikki ennustettu profeetta Jesajan kautta.

"Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois - kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden." Jes. 53:8.

Kun Jeesus kuoli ristillä, Daavidin sanat, jotka hän oli kirjoittanut kuolevasta Vapahtajasta, olivat sanasta sanaan hänen huulillaan:

"Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" Ps. 22:2. Hänen kuolemansa ristiinnaulittuna oli ollut profetian aihe. "Käteni ja jalkani ovat runnellut, ruumiini luut näkyvät kaikki. Ilkkuen he katsovat minuun." Ps. 22:17,18.

Kun sotilaat jakoivat hänen vaatteensa ja heittivät niistä arpaa, he täyttivät profetian. "[He] jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa." Ps. 22:19. Jopa se, että Juudas kavaltaisi Jeesuksen, oli ennustettu.

"Vieläpä ystäväni, johon luotin ja joka söi minun pöydässäni, kääntyy kopeasti minua vastaan." Ps. 41:10.

Jeesus keskusteli tällä tavoin kahden opetuslapsensa kanssa Jumalan sanasta. Nämä kutsuivat hänet vaatimattomaan kotiinsa. Siellä he asettivat yksinkertaisen aterian hänen eteensä. Kun hän ojensi kätensä siunatakseen ruoan, he tunnistivat hänet. "Se on Herra Jeesus", he huudahtivat. "Hän on noussut kuolleista." Silloin Vapahtaja hävisi heidän näkyvistään. "He sanoivat toisilleen: 'Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?'" Luuk. 24:32.

Iloissaan he kiiruhtivat Jerusalemiin kertomaan asiasta opetuslapsille. Vaikka yön pimeys oli jo laskeutunut maan ylle, he kiiruhtivat perille saakka, kunnes tulivat yläkerran huoneeseen kaupungissa ja ilmoittivat ilouutisen opetuslapsille.

Kleopas ja hänen matkakumppaninsa tulivat huoneeseen ja "kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän." Luuk. 24:35. Tuossa yläkerran huoneessa ilo oli ylimmillään. "Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille", opetuslapset sanoivat innoissaan. Luuk. 24:34. Kun he puhuivat edelleen, joku seisoi heidän edessään. Jokaisen katse kiinnittyi häneen. Häntä ei ollut päästetty sisään, eikä hän ollut koputtanut tullakseen huoneeseen. Askelia ei ollut kuultu. Siksi opetuslapset pelästyivät, kun hän alkoi puhua. Selkeästi ja kuuluvasti hänen huuliltaan tulivat sanat:

"Rauha teille." Luuk. 24:36. Kirjoitukset kertovat: "He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: 'Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.'Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: 'Onko teillä täällä mitään syötävää?' He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi." Luuk. 24:37-43.

Opetuslapset eivät ensin uskaltaneet uskoa, että hän todella oli heidän Herransa, mutta nyt Jeesus söi heidän nähtensä. Usko ja ilo syrjäyttivät epäuskon, ja sanoin kuvaamattomien tunteiden valtaamina he tunnustivat ylösnousseen Herransa. Opetuslapset olivat kokoontuneet tähän Jerusalemissa olleeseen huoneeseen lohduttaakseen toisiaan ja ollakseen turvassa. "Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: 'Rauha teille!' Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran." Joh. 20:19,20.

Vasta kun ensimmäinen päivä oli ohitse - illalla - Kristus ilmestyiheidän keskuuteensa koko ryhmän ollessa paikallavahvistaakseen heidän uskoansa hänen ylösnousemiseensa.Siihen saakka - koko tuon sydäntä raastavan sunnuntain- he epäilivät ja pelkäsivät. Kun heille vihdoin selkeni, että Kristus oli elossa, "ilo valtasi opetuslapset". Joh. 20:20. Tämä oli ylenpalttisen ilon hetki. Tällä kertaa Jeesus avasi näiden rakastamiensa miesten silmät ymmärtämään kirjoituksia.

"Hän sanoi heille: 'Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat.'" Luuk. 24:46-48.

Opetuslapset alkoivat nyt ymmärtää sen työn tärkeyden ja laajuuden, johon heidät oli kutsuttu. Heidän tuli olla todistajia ja julistaa koko maailmalle Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemisesta. Heidän tuli saarnata evankeliumia pelastumisesta katumuksen kautta ja Hengen voimasta.

"Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: 'Ottakaa Pyhä Henki.' Joh. 20:22.

Pyhää Henkeä ei vielä paljastettu täyteydessään, koska Kristusta ei vielä ollut kirkastettu taivaassa. Hengen runsaampi antaminen ei tapahtuisi ennen kuin vasta hänen taivaaseenastumisensa jälkeen. Tästä opimme lisää kurssimme viimeisessä osiossa.