»Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun

kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista

ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti.

Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan

kirjoitetut ovat.» Dan. 12:1.

Jeesus ennusti että ennen hänen toista tulemustaan ihmiskunta joutuu ennennäkemättömien vitsausten kouriin. Luuk. 21.25-27. profeetallisella aikajanalla tämä hirmuinen aika seuraa armon ajan päättymistä, jolloin katumaton ihmiskunta jää vaille Pyhän Hengen suojelusta. Emme tiedä milloin armon aika päättyy, tiedämme vain että aikain merkit ikään kuin pasunoiden tavoin kuuluttavat kaiken lopun olevan lähellä, oven edessä. Kun ahdistuken aika tulee, on jumalan omien kohtalo sinetöity ja jumala varjelee omiaan tuona vaivan aikana, jumalattomat sen sijaan ovat oman onnensa varassa. Ethän halua jakaa heidän toivotonta kohtaloaan? Nyt on pelastuksen päivä, nyt vielä voimme löytää uskon Jeesukseen, syntiemme sovittajaan ja pelastajaamme, että saisimme mekin osan pelastettujen joukossa ja perisimme ikuisen elämän Jeesuksen tullessa joka tulemus tapahtuu seitsemännen vitsauksen aikana. Tällä videolla kerron näistä ankarista vitsauksista elävästi, mutta myös armollisesta Jumalasta, joka tahtoo pelastaa jokaisen joka tahtoo välttyä kokemasta vitsauksia. Älä jätä seuraamatta tätä sanomaa. www.saviastia.fi Ilkka Kuikka